Marjukka Hietaniemi

Vuoden 2005 eläkeuudistus johti siihen, että eläkkeen aikaisempaa maksimitasoa, 60 prosenttia korkeimmasta palkasta, ei enää ollutkaan olemassa. Eläkkeen mahdollinen maksimitaso on nyt jokaisella ikäluokalla erilainen. Havainnollistan asiaa vuonna 1962 syntyneen esimerkkihenkilön, Maijan, työuran avulla.

Aika ajoin saamme kuulla ja lukea, että joku saisi paremman eläkkeen sijoittamalla itse vastaavan summan kuin minkä hän nyt maksaa lakisääteiseen työeläkejärjestelmään. Saattaisihan näin jonkun henkilön kohdalla tapahtuakin, jos hänelle käy elämässä hyvin: hänen sijoituksensa onnistuvat, hän pysyy terveenä ja työssä eläkeikään asti ja kertyneet säästöt kattavat koko vanhuuseläkeajan.

Olen syntynyt 1960-luvulla, joten minulta on jäänyt eläke karttumatta alle 23-vuotiaana tehdystä työstä. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Asia askarruttaa saamiemme palautteiden mukaan monia muitakin.

Työeläke kertyy työansioista. Lisäksi tietyistä sosiaalietuuksista tai ns. palkattomilta ajoilta kertyy työeläkettä, kuten sairausajalta ja ansiosidonnaiselta työttömyyspäiväraha-ajalta. Mutta miksi näin on? Asia juontaa juurensa jo työeläkkeen alkuajoilta.

Perhe-eläketurvan uudistamista ehdottava hallituksen esitys etenee kohti eduskuntaa. Tätä on edeltänyt työmarkkinajärjestöjen yhteisymmärrys uudistuksen suuntaviivoista ja vuosia kestänyt selvittelytyö ja tiedonkeruu Eläketurvakeskuksessa.

Kun pohditaan koronakriisin vaikutuksia työeläkkeisiin, mieleen tulevat ehkä ensimmäisenä hiipuvat sijoitustuotot ja niiden aiheuttamat vakavaraisuusongelmat tai työeläkemaksujen vähentymisen aiheuttama kassavajaus työeläkejärjestelmässä. Mutta miten käy tavallisen ihmisen eläkkeen? Miten erilaiset kriisistä aiheutuvat poissaolot työstä vaikuttavat eläketurvaamme?

Vastikään julkaistussa Pensions Outlook 2018 -julkaisussa OECD kannustaa jäsenmaitaan kehittämään perhe-eläkkeitä. Argumentit ovat hyvin samanlaisia kuin vuonna 2017 julkaistussa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän selvityksessä.