Eläketurvakeskuksen vuosikertomus 2018

Vuosikertomus 2018: Selvitystöitä ja rekisteriasioita

Eläketurvakeskus osallistui vuonna 2018 moniin isoihin selvitystöihin, kuten eläkejärjestelmien yhdistämistä selvittäneen ja YEL-vakuuttamisen kehittämistä selvittäneen työryhmän työhön, toimitusjohtaja Jukka Rantala kertoo ETK:n vuosikertomuksessa 2018.

Eläketurvakeskus osallistui kertomusvuonna edelleen aktiivisesti myös julkiseen keskusteluun. Kansainvälistä yhteistyötä tiivistettiin. Työeläkeala otti tulorekisterin käyttöönsä ensimmäisten hyödyntäjien joukossa.

Eläketurvakeskus nykyaikaisti ja tehosti asiakaspalveluaan. Ulkomaisten eläkehakemusten, lähetettyjen työntekijöiden todistusten, valvonnan ja neuvonnan yhteinen asiakaspalvelu käynnistyi, samoin sähköinen eETK-asiointijärjestelmä. Nuorille aikuisille tuotettiin perustietoa työeläkkeistä.

Eläketurvakeskuksen palveluksessa toimi vuoden 2018 lopussa 328 henkilöä. Henkilömäärä aleni hieman. Eläketurvakeskuksen kulut olivat 39 miljoonaa euroa. Kulut alenivat edellisestä vuodesta noin kolmella miljoonalla eurolla.

Lue lisää Eläketurvakeskuksen vuodesta 2018 sekä tutustu vuosikertomukseen.