Indeksiturvasta usein väitettyä tai kysyttyä

  1. Työeläkkeen ostovoima heikkenee jatkuvasti indeksitarkistuksista huolimatta.
  2. Eläkeindeksien tulisi perustua eläkkeensaajien omaan kuluttajahintaindeksiin, jonka painorakenne vastaisi eläkkeensaajien todellista kulutusrakennetta.
  3. Eläkkeitä tulisi tarkistaa kaksi kertaa vuodessa, koska vuoden alussa maksettu indeksikorotus ei välttämättä riitä peittämän vuoden aikana tapahtuvaa inflaatiota.
  4. Eläkkeiden indeksitarkistusten viipeellisyys heikentää eläkkeitä.

1. Työeläkkeen ostovoima heikkenee jatkuvasti indeksitarkistuksista huolimatta.

Eläkkeen ostovoima säilyy ennallaan, jos eläkettä tarkistetaan yhtä paljon kuin hintataso nousee. Kansaneläkkeitä tarkistetaan lähtökohtaisesti kuluttajahintojen muutosten mukaan. Lisäksi niiden tasoon on ajoittain tehty tasokorotuksia ja joskus myös leikkauksia.

Työeläkeindeksi kompensoi kuluttajahintojen muutoksen lisäksi 20 prosenttia palkansaajien ansiotason reaalinoususta. Se siis väitteestä poiketen parantaa eläkkeen ostovoimaa.

Sen sijaan palkkatason muutokseen verrattuna työeläkeindeksillä tarkistetun eläkkeen suhteellinen ostovoima heikkenee, jos palkansaajien ansiotaso nousee kuluttajahintoja enemmän, kuten yleensä tapahtuu. Mutta tällöin myös eläkkeiden ostovoima kasvaa, vaikkakaan ei niin paljon kuin palkkojen.

2. Eläkeindeksien tulisi perustua eläkkeensaajien omaan kuluttajahintaindeksiin, jonka painorakenne vastaisi eläkkeensaajien todellista kulutusrakennetta.

On totta, että eläkkeensaajien kulutusrakenne poikkeaa muun väestön kulutusrakenteesta. Eläkkeensaajilla rahaa kuluu suhteellisesti muuta väestöä enemmän esimerkiksi ruokaan, asumiseen ja terveyden ja sairauden hoitoon.

Eri asia on, hyötyisivätkö eläkkeensaajat siitä, jos nykyinen kaikkia kotitalouksia koskeva kuluttajahintaindeksi vaihdettaisiin eläkeindeksejä laskettaessa eläkkeensaajien kuluttajahintaindeksiksi. Olisivatko indeksitarkistukset eläkkeisiin näin suurempia?

Tilastokeskus laski kuluttajahintaindeksiä väestöryhmittäin vielä vuoteen 1996 asti. Tulokset tuolta ajalta osoittavat, että aika ajoin eläkeläiset olisivat hyötyneet omasta indeksistään ja aika ajoin taas kärsineet. Vähänkään pitemmällä aikavälillä kaikkia kotitalouksia koskeva indeksi ja eläkkeensaajien indeksi nousivat lähes täsmälleen yhtä paljon. Tässä olikin yksi keskeinen syy siihen, että Tilastokeskus lopetti kuluttajahintaindeksin laskemisen väestöryhmittäin.

Menneen kehityksen perusteella arvioituna eläkkeiden indeksitarkistukset eivät useamman vuoden yli laskettuina keskimäärin muuttuisi, vaikka eläkeindeksejä laskettaessa virallinen kuluttajahintaindeksi korvattaisiin eläkkeensaajien kuluttajahintaindeksillä. Eläkkeensaajille omasta indeksistä voisi olla korkeintaan se hyöty, että indeksi kompensoisi oikea-aikaisemmin poikkeukselliset hinnanmuutokset eläkkeisiin.

Lisäksi konkreettisena esteenä eläkkeensaajien oman kuluttajahintaindeksin käyttöön otolle on se, että sellaista indeksiä Tilastokeskus ei laske. Luotettavan ja edustavan eläkkeensaajien hintaindeksin laadinta olisi kallista, sillä sitä ei voitaisi perustaa nykyisen kuluttajahintaindeksin rakenteelle, hyödyke- ja palveluvalikoimalle ja hintatietojen keruujärjestelmälle.

3. Eläkkeitä tulisi tarkistaa kaksi kertaa vuodessa, koska vuoden alussa maksettu indeksikorotus ei välttämättä riitä peittämän vuoden aikana tapahtuvaa inflaatiota.

Suomessa niin työ- kuin kansaneläkkeitä tarkistettiin kahdesti vuodessa vuoteen 1984 asti. Menettely oli tarpeen 1970- ja vielä 1980- luvullakin, sillä inflaatio liikkui kaksinumeroisissa luvuissa ja eläkkeen ostovoimasta olisi muutoin kadonnut vuodessa usein 10–15 prosenttia. Kahdesti vuodessa tehtävistä tarkistuksista luovuttiin inflaation laskettua viiden prosentin vaiheille.

Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995. Jäsenyysaikanaan Suomi on pysynyt pääosin hyvin EKP:n tavoitteeksi asettaman hieman alle kahden prosentin inflaatiorajan alapuolella tai tuntumassa. Keskimäärin inflaatio on ollut jaksolla 1995–2015 vain 1,6 prosenttia.

On todennäköistä, että myös jatkossa inflaatio tulee pysymään hyvin hallinnassa, joten paluu kaksi kertaa vuodessa tehtäviin tarkistuksiin ei inflaation kannalta ole perusteltua. Kerran vuodessa tehtävien tarkistusten välillä eläkkeen ostovoima tulisi heikkenemään keskimäärin alle kaksi prosenttia, jonka vuoden alussa tehty eläkkeiden tarkistus itse asiassa kattaisi normaalisti jo kokonaan.

Lisäksi järjestelmän rakentamiskustannukset olisivat tuntuvia ja vuosittaiset hallintokulut kasvaisivat, ei vain eläkelaitoksissa vaan myös verohallinnossa. Ongelmaksi muodostuisi myös se, että eläkkeensaajilta pidätettyjen ennakonpidätysten määrä ei vastaisi lopullista verotusta, koska verokortteja laadittaessa välitarkistuksen määrästä ei olisi tietoa. Aika ajoin eläkeläisiltä jouduttaisiin keräämään jälkiveroja.

4. Eläkkeiden indeksitarkistusten viipeellisyys heikentää eläkkeitä.

Eläkeindeksit perustuvat aina jo toteutuneeseen, mitattuun hinta- ja ansiotason kehitykseen. Siten vuoden alussa eläkkeisiin tuleva tarkistus perustuu hinta- ja ansiotason vuosimuutoksiin edeltävän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Tuolta ajankohdalta on eläkeindeksien pistelukuja määrättäessä käytettävissä viimeisimmät tilastotiedot toteutuneesta hinta- ja ansiotason kehityksestä.

Viipeen vaikutuksesta vuoden alun indeksitarkistus voi jäädä tarkistusvuoden toteutuneeseen hinta- ja ansiotason kehitykseen nähden alimitoitetuksi, jos hinta- ja ansiotason muutos on taloudessa kiihtymässä. Mutta vastaavasti indeksitarkistukset tulevat ylimitoitetuksi, kun hinta- ja ansiotason kehitys taloudessa on hiipumassa.

Vähänkään pitemmällä ajanjaksolla yli- ja alimitoitukset kumoavat toisensa ja lopputuloksena on, että hintojen ja palkkojen muutokset on otettu huomioon eläkkeiden tarkistuksissa niillä painoin kuin indeksisäännökset edellyttävät.