Eläkkeiden rahoitus

Eläkekarttumien tai maksussa olevien eläkkeiden leikkaaminen vähentäisi luottamusta eläketurvaan. Leikkaus ei myöskään parantaisi nuorempien ikäluokkien asemaa millään tavoin.

Eläkkeet rahoitetaan suurilta osin vuosittain perittävillä eläkemaksuilla. Siksi ei ole yhdentekevää, kuinka paljon vauvoja syntyy ja kuinka pitkään eläkkeitä maksetaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelen väestörakenteen vaikutuksia eläkkeiden rahoitukseen.

Työeläke on hyvä sijoitus samalla tavalla kuin vakuutus. Tarkastelen asiaa muutaman havainnollistavan esimerkin avulla, ja pyrin vastaamaan kysymykseen: Kuinka suuri tuotto itse säästetyille eläkevaroille vaaditaan, jotta kertyneestä eläkepotista voisi maksaa työeläkkeen suuruisen eläkkeen?

Työeläkkeiden rahoituksen peruspalikoita ovat eläkemenojen lisäksi palkoista perittävät eläkemaksut ja -varat sekä niille saadut sijoitustuotot. Yleensä julkisessa keskustelussa korostetaan eläkemaksujen merkitystä. Sijoitusten roolia ei kuitenkaan kannata unohtaa, sillä eläkkeiden rahoituksen suurimmat uhat ja mahdollisuudet saattavat liittyä jatkossa juuri sijoitustuottoihin.

Viime aikoina on keskusteltu paljon eläkejärjestelmän reiluudesta. Huomiota on herättänyt alhainen syntyvyysaste, joka jatkuessaan heikentää eläketurvan rahoituspohjaa. Keskustelua on käyty myös suurituloisten eläkeläisten määrästä. Samanlaista keskustelua käydään myös muualla Euroopassa. Kysymys reilusta sukupolvisopimuksesta on tulenarka ja monimutkainen. Yksi keino selkeyttää keskustelua on hahmottaa sitä Musgraven säännöllä.

Jos eläkejärjestelmän rahoitusta pitäisi vahvistaa, otsikon kolmesta vaihtoehdosta mieluisin olisi eläkemaksujen korottaminen. Lähes puolet eläkeikää lähestyvistä suomalaisista pitää eläkemaksujen nostoa perusteltuna vaihtoehtona järjestelmän rahoituksen vahvistamiseksi. Eläkeiän nostoa kannattaa reilu kolmannes ja kuukausieläkkeen pienentämistä viidennes.

Väestön ikääntyminen luo paineita eläkkeiden rahoitukseen. Paljonkaan liioittelematta voidaan väittää, että viimeisen neljännesvuosisadan ajan eläkeuudistusten punainen lanka on ollut eläkejärjestelmämme sopeuttaminen väestön ikääntymiseen. Ajoittain esitetään, että koko nykyinen eläkejärjestelmämme tulisi korvata yksilöllisillä eläketileillä.

Suuria työnantajakohtaisia työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksia on myös kuljetus- ja varastointialalla. Matalimpia työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksia on koulutus- ja rahoitusaloilla.

Keskustelu vakuutuslääkärien roolista käy kuumana. Sama tarina toistuu eri muodoissa: hoitavan lääkärin mielestä potilas on työkyvytön, mutta vakuutusyhtiön lääkäri toteaa (potilasta näkemättä), että työkykyä on vielä rutkasti ja eläkkeelle ei siis ole asiaa.

Eläkejärjestelmässä on tarve katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmia ja niiden osuvuutta on arvioitu kattavasti uunituoreessa raportissa.