Nivalainen Satu
Lyhempää elinikää odottavat nostavat osittaista vanhuuseläkettä aktiivisemmin – aktuaarinen neutraalius voi horjua
Tuoreen tutkimuksen mukaan samaa sukupuolta olevan vanhemman elinikä on yhteydessä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen (OVE) nostopäätöksiin. Ne, joiden vanhempi on kuollut nuorempana, nostavat OVE:a muita aktiivisemmin 61-vuotiaana. Tällä käyttäytymisellä on vaikutus eläkejärjestelmän perusoletukseen, aktuaariseen neutraaliuteen. Miksi ja miten, selviää alta.
Mitä sitä nyt eläkkeellä tekisi? No harrastaisi tietenkin!
Monella tulevalla eläkeläisellä on haaveissa aktiivinen, harrastusten täyteinen eläkeaika. Eläkkeelle halutaan heti kun mahdollista. Mielekkäitä vapaa-ajan viettomahdollisuuksia ei koronapandemiassa ole pahemmin ollut tarjolla. Moni onkin lykännyt eläkkeelle siirtymistä. Kääntyvätkö eläkekäyrät nousuun, kun paluu normaalin koittaa?
Varhennettu vanhuuseläke on yrittäjien ja työttömien miesten mieleen
Osittainen vanhuuseläke tuli voimaan 1.2.2017. Hiljattain ilmestyneessä osittaista vanhuuseläkettä koskevassa raportissa tarkasteltiin eläkkeen ottajia eläkelajin ensimmäisen puolentoista vuoden ajalta. Tutkimuksessa pääasiallisena kiinnostuksen kohteena oli, onko osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtyminen joissakin ryhmissä erityisen yleistä tai erityisen harvinaista.
Sairastelu johtaa ennenaikaiselle eläkkeelle
Väestö ikääntyy ja eläkkeellä olevien osuus väestöstä kasvaa. Tämä rasittaa paitsi eläkejärjestelmää myös julkista taloutta. Väestön vanheneminen ei ole ohimenevä ilmiö, vaan jatkuu elinikien pidentyessä.