Blogilistaus

Ammatillista kuntoutusta saaneista vain noin 20 prosenttia oli eläkkeellä neljän vuoden jälkeen, kun taas hylkäävän kuntoutuspäätöksen saaneista eläkkeellä oli 40 prosenttia.

Kuntoutustuki on tarkoitettu määräaikaiseksi etuudeksi, joka myönnetään, jos työhön paluun arvioidaan olevan mahdollista kuntoutuksen avulla. Helppo tie työelämään se ei kuitenkaan ole. Tutkimustulosten mukaan vain noin viidennes kuntoutustukea saaneista palaa töihin. Noin kahdella kolmasosalla eläke joko jatkuu kuntoutustukena yli neljä vuotta tai muuttuu täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi.

Työhön paluuta voidaan tukea ammatillisen kuntoutuksen keinoin, mutta viime aikoina ammatillisen kuntoutuksen hylkäävät päätökset ovat yleistyneet. Taustalla vaikuttavat tiukentuneet linjaukset siitä, milloin työeläkelakien mukainen ammatillinen kuntoutus on tarkoituksenmukaista.

Ilmiö on tärkeä sen takia, että viime aikoina on pyritty tekemään toimia vajavaisesti työkykyisten työhön paluun tukemiseksi. Asia on ollut esillä esimerkiksi sosiaaliturvakomitean mietinnöissä, ja usein ratkaisuksi tarjotaan kuntoutusta.

Ammatillista kuntoutusta saaneista vajaa puolet palaa työelämään seuraavan neljän vuoden aikana

Kuntoutuksen ja erityisesti ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuutta on hyvin hankala tarkastella, koska ei voida tietää, mitä samalle kuntoutujalle olisi tapahtunut ilman kuntoutusta. Tarkastelua voi kuitenkin tehdä samankaltaisten ryhmien välillä.

Seuraavaksi vertaillaan alle 58-vuotiaita henkilöitä, jotka ovat vuonna 2020 saaneet ammatillisesta kuntoutuksesta myöntävän tai hylkäävän päätöksen ja joilla on tarkastelujakson, eli vuosien 2019 ja 2024 välillä ollut kuntoutustuki tai työkyvyttömyyseläke maksussa. Heille on muodostettu rekisteritietojen pohjalta kuukausittainen tila sen mukaan ovatko he töissä vai jollain etuudella.

Tarkastelun rajoitteina on hyvä huomioida, että ryhmissä voi olla toimintakyvyltään erilaisia henkilöitä. Erityisesti hylkäävän päätöksen saaneiden joukossa voi olla lähtökohtaisesti henkilöitä, joilla on huonompi työkyky. Kuitenkin, koska molemmissa ryhmissä henkilö on saanut kuntoutustukea ja hakenut ammatillista kuntoutusta, voidaan ajatella, että henkilöillä on työkyvyn haasteita, joihin he ajattelisivat ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavan.

Taustatietoja tarkastellen myöntävän päätöksen saaneissa oli jonkin verran enemmän vanhempia henkilöitä. Hylkäävän päätöksen saaneissa taas oli enemmän mielenterveysongelmien takia hakemuksen tehneitä (46 %) kuin myöntävän päätöksen saaneissa (37 %).

Ammatillisesta kuntoutuksesta myöntävän päätöksen saaneista merkittävästi suurempi osa, noin 40 prosenttia, oli töissä neljän vuoden jälkeen verrattuna hylkäävän päätöksen saaneisiin. Hylkäävän päätöksen saaneista vain alle viidennes oli töissä. Lisäksi myöntävän päätöksen saaneet olivat myöhemmin huomattavasti harvemmin kuntoutustuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä kuin hylkäävän päätöksen saaneet.

Työskentely ja etuudet kuntoutuspäätöksen jälkeen.

Klusterianalyysissa työhön palaajat isoin ryhmä kuntoutusta saaneissa, eläkkeelle päätyneet hylkäyksen saaneissa

Aineistoa analysoitiin myös klusterianalyysin keinoin. Tällä tavalla voitiin tunnistaa erilaisia ryhmiä tarkastelujoukosta työskentely- ja etuuskehityksen mukaan. Ryhmiä tunnistettiin viisi molemmista joukoista.

Klusterianalyysissa myönteisen päätöksen saaneiden joukossa kuntoutuksesta siirryttiin ensisijaisesti töihin. Näitä henkilöitä oli noin 49 prosenttia tarkasteluryhmästä. Seuraavaksi isoin ryhmä, noin 24 prosenttia, siirtyi kuntoutuksen jälkeen enimmäkseen eläkkeelle. Pienimpinä ryhminä oli enimmäkseen työttömäksi päätyneet, joita oli noin 18 prosenttia ja muille etuuksille kuin työkyvyttömyysetuuksille siirtyneet, joita oli noin 7 prosenttia ryhmästä.

Hylkäävän päätöksen saaneiden joukossa tunnistetut ryhmät olivat hyvin erilaisia. Isoimmat ryhmät olivat eläkkeelle päätyvät, joita oli noin 44 prosenttia. Työhön päätyvien ryhmään kuului noin 24 prosenttia, joskin useat heistä päätyivät eläke-etuuksille vielä uudestaan tarkastelujaksolla. Osa tästä ryhmästä oli myös saanut kuntoutusta ennen työhön paluuta. Muille kuin työkyvyttömyysetuuksille päätyvien ryhmään kuului hylyn saaneiden joukossa noin 13 prosenttia.

Tarkastelussa löytyi myös ryhmä, jossa siirtymää tapahtui sairauspäivärahan, työttömyyden ja kuntoutustuen välillä. Tämänkaltaisilla henkilöillä on usein terveyden kanssa haasteita, mutta sairauslöydökset eivät riitä työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiseen. Heitä oli noin 18 prosenttia tarkastelluista hylyn saaneista.

Millä toimenpiteillä hylkäysprosentti pienemmäksi?

Tuloksien perusteella vaikuttaisi, että ammatillinen kuntoutus tukee työhön paluuta. Tätä näkemystä tukevat myös aiemmat ETK:n tekemät tutkimukset. Tämän takia nouseva hylkäysprosentti kuntoutushakemuksissa tuntuu ongelmalliselta.

Työkyvyn haasteista kärsivät henkilöt voivat helposti passivoitua ja antaa periksi työhön paluun suhteen. Tätä voidaan estää tukemalla heitä työhön paluussa. Toimien tulisi tapahtua mahdollisimman ajoissa, koska aiempi tutkimus viittaa siihen, että jo vuoden poissaolo työskentelystä vaikeuttaa työhön paluuta merkittävästi.

Aiheesta lisää:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.