Blogilistaus

Suomalaisten työntekijöiden etätyö ulkomailla on lisääntynyt paljon viime vuosien ja erityisesti koronapandemian aikana. Mediassa on julkaistu useita juttuja siitä, miten ihanaa ja helppoa etätyön tekeminen ulkomailla on. On hyvä kuitenkin muistaa, että työnantajan näkökulmasta työntekijän etätyö ei ole aivan helppoa. Työntekoon liittyvät velvoitteet, kuten sosiaaliturva, kannattaakin selvittää etukäteen.

Etätyö tarjoaa työntekijälle mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan. Moni haaveilee viettävänsä muutaman kuukauden ulkomailla, esimerkiksi juuri tulevat loskaiset kevätkuukaudet, muissa maisemissa jossain lämpimässä maassa.

Nykytekniikka ja koronapandemian tuoma laaja etätyösuositus antavatkin enemmän mahdollisuuksia valita itse työntekopaikkansa. Monellekaan meistä ei itse työn tekemisen kannalta ole merkitystä, istuuko läppäri sylissä omalla kotisohvalla, Ranskassa Alppien juurella tai Thaimaan auringon alla. Työnantajan näkökulmasta etätyö ei kuitenkaan ole pelkkää unelmaa vaan velvollisuuksia ja riskejäkin.

Sosiaaliturva kannattaa varmistaa etukäteen

Haluamatta olla ilonpilaaja tai pykälänviilaaja on pakko todeta, että aivan pelkkä läppäri, passi ja hammasharja mukaan -mentaliteetilla ei kannata lähettää työntekijää ulkomaille. Suosittelisin pakkaamaan laukkuun mukaan myös vähintään suullisen sopimuksen etätyöstä sekä selvityksen työntekijän sosiaaliturvasta (ja ainakin verotuksesta sekä työluvasta) ulkomailla työskentelyn aikana.

Saamme työnantajilta Eläketurvakeskukseen paljon kysymyksiä, miten sosiaaliturvaa voidaan selvittää ja maksaa takautuvasti, kun työntekijä on ollut jo kaksi vuotta etätöissä ulkomailla eikä asioita ole osattu tai ymmärretty hoitaa etukäteen.

On myös paljon ihmisiä, jotka ovat parhaillaan jumissa ulkomailla (tai Suomessa) koronapandemian takia. Eli aina etätyö jossain muualla kuin omassa kotona ei ole välttämättä työntekijän tai työnantajan valinta.

Riippumatta siitä, tehdäänkö etätöitä ulkomailla omasta tai työnantajan halusta vai koronapandemian pakottamana, työntekijän sosiaaliturva tulee aina selvittää. Kun työskennellään ulkomailla, työntekopaikalla on sosiaaliturvan kannalta merkitystä, vaikka työtä tehtäisiin koti-Suomeen tutulle työnantajalle, asiakkaalle tai toimeksiantajille.

Työskentelymaa pääsääntöisesti määrittää sosiaaliturvan

Sosiaaliturva on erilainen, jos työtä tehdään Suomessa, Ranskassa tai Thaimaassa. Sosiaaliturva määrittyy fyysisen työskentelymaan mukaan, ei siis sen maan, jossa työnantaja, asiakkaat tai vakituinen kotiosoite on. Monelle työntekijälle ja työnantajallekin voi tulla yllätyksenä, että jos työntekijä tai hänen perheenjäsenensä sairastuu etätyömaassa, hoito ei olekaan samanlaista kuin Suomessa tai hoidosta joutuu maksamaan suuria summia.

Yllätys voi tulla myös esimerkiksi lomautuksen kohdatessa, jos kahden vuoden ulkomaantyön aikana eläkettä ja tapaturmavakuutusta ei olekaan maksettu Suomeen vaan työskentelymaahan tai pahimmillaan ei minnekään.

Työnantaja on vastuussa työntekijän sosiaaliturvasta

Työnantajien on hyvä muistaa, että heillä on aina velvollisuus hoitaa työntekijän lakisääteinen sosiaaliturva, tehtiinpä työtä Suomessa tai ulkomailla, etätyönä, toimistolla tai työmaalla.

Ulkomaan etätyötilanteissa Eläketurvakeskus voi työnantajan hakemuksesta ja kohdemaasta sekä työskentelyn kestosta riippuen myöntää A1-todistuksen. Todistus osoittaa, että työntekijä kuuluu Suomen sosiaaliturvaan myös ulkomailla tehtävän työn aikana. Tällöin sosiaalivakuutusmaksut maksetaan koko ajan Suomeen. Eläke kertyy Suomeen, ja työntekijä kuuluu Suomen työttömyys- ja tapaturmavakuutukseen. Hän on usein myös oikeutettu Kelan maksamaan sosiaaliturvaan. Tällöin työnantajalle ei myöskään muodostu sosiaaliturvamaksuvelvollisuuksia työntekomaahan.

A1-todistuksen voi saada, jos lähtee Ranskaan, mutta ei Thaimaahan. Thaimaahan lähtevälle sosiaaliturva määräytyy Suomen ja Thaimaan lakien mukaan. USA:han tai Intiaan lähtevälle on taas omat sääntönsä. Tästäkin syystä sosiaaliturva-asiat kannattaa selvittää aina ennen ulkomaan etätöiden alkamista.

Työnantajan muistilista ennen työntekijän lähtöä ulkomaille etätöihin:

  • Sovi yhdessä työntekijän kanssa ulkomaan etätyöstä: minne ja miten pitkäksi aikaa
  • Selvitä työntekijän sosiaaliturva: kuuluuko hän Suomen vai työskentelymaan sosiaaliturvaan: merkitystä on sillä, minne ja kuinka pitkäksi aikaa työntekijä lähtee
  • Hae tarvittaessa työntekijälle A1-todistus Eläketurvakeskuksesta
  • Selvitä myös muut viranomaisvelvoitteet, muun muassa vero- ja työlupa-asiat.

Lisätietoa:
Etätöissä koronan takia, mistä maasta sosiaaliturva? (Etk.fi-uutinen 2.4.2020)

Kommentit (4)

  1. hei,
    Meillä on mahdollisesti lähdössä etätöihin toiseen EU maahan ja alle 6 kk:ksi työntekijä, kuinka kauan kestää saada A1-todistus teiltä ja onko joku kaavake olemassa?

  2. Yllä mainitaan: ”Thaimaahan lähtevälle sosiaaliturva määräytyy Suomen ja Thaimaan lakien mukaan”. Eläketurvakeskus vai kuka osaa neuvoa, mistä saisi lisätietoa lyhyestä etätyöstä Thaimaasta käsin?

  3. Heidi Saarinen: pahoittelut ensinnäkin näin myöhäisestä vastauksesta, sinun kysymyksesi oli mennyt minulta valitettavasti ohi kesällä. Olet toivottavasti saanut jo apua asiakaspalvelustamme tai verkkosivuiltamme, mutta vastaan tähän vielä.

    A1-todistusta tulee tosiaan aina hakea, kaikenpituisille etätyöjaksoille. Työnantaja hakee todistusta sähköisellä hakemuslomakkeella, joka löytyy täältä: https://www.etk.fi/tyo-ja-elakkeet-ulkomailla/ulkomaantyon-vakuuttaminen/todistuksen-hakeminen/

    Hakemuksen käsittely riipuu hieman siitä, milaisesta ulkomaantyöstä on kyse ja miten lomake on täytetty. Todistuksen voi saada jopa samana päivänä, mutta jos jokin asia hakemuksella vaatii enemmän selvittelyä, käsittelyaika on pidempi.

  4. Topias: kiitos kysymyksestä! Thaimaasta käsin tehdystä etätyöstä saat työeläkkeiden näkökulmasta yleistä tietoa meiltä Eläketurvakeskuksesta, esimerkiksi täältä: https://www.etk.fi/tyo-ja-elakkeet-ulkomailla/ulkomaantyon-vakuuttaminen/suomesta-ulkomaille/tyo-sopimuksettomassa-maassa/

    Lause ”Thaimaahan lähtevälle sosiaaliturva määräytyy Suomen ja Thaimaan lakien mukaan”, tarkoittaa sitä, että koska Suomella ja Thaimaalla ei ole sosiaaliturvasopimusta, voi Thaimaassa tehty etätyö tulla vakuutettavaksi sekä Thaimaassa että Suomessa. Ja koska sopimusta ei ole, tulee mahdollinen etätyön vakuuttaminen selvittää itse (Suomessa omista vakuutusyhtiöistä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.