Entä jos työeläkkeet olisivat aina seuranneet ansioita?

Entä jos setä olisi ollut täti? Entä jos eläkeindeksi olisi ollut anteliaampi kuin olikaan? Tiukasti tosiasioihin pitäytyvälle totiselle torvensoittajalle vaikeita kysymyksiä. Yritän kuitenkin.

Mikäli suurempi eläkemeno olisi rahoitettu vähentämällä eläkkeiden rahastointia, eläkevarojen määrä olisi nyt noin 90 miljardia, puolet varojen nykyisestä määrästä. Arviossa on otettu huomioon se, että rahastojen pienenemisen vuoksi myös sijoitustuotot olisivat jääneet toteutunutta pienemmiksi.

Työeläkemenot olisivat vastaavasti runsaat 4 miljardia euroa eli 17 prosenttia todellista korkeammat. Näin ollen myös työeläkkeiden taso olisi noin 17 prosenttia nykyistä korkeampi. Työeläkemeno suhteessa palkkasummaan olisi noin 5 prosenttia nykyistä korkeampi. Korkeampi eläkemeno ja pienemmät rahastot merkitsisivät työeläkemaksuun noin seitsemän prosenttiyksikön nostopainetta.

Heti suoralta kädeltä on todettava, että yllä kuvatut tulokset perustuvat yksinkertaiseen arvioon. Toisaalta, vaikka arvio olisi monimutkainen, tarkkaa tai riidattomasti oikeaa vastausta emme saisi selville. Emmehän me tiedä sitäkään, mitä setä olisi tehnyt, jos hän olisi ollut täti.

Ansiotasoindeksiä käytettäessä eläkeläisten kulutus olisi ollut suurempaa, mutta toisaalta yrityksillä olisi ollut käytettävissä investointeihin vähemmän kotimaisia varoja. Nykyisessä maailmassa, jossa pääoma ylittää valtioiden rajat mikrosekunneissa, tällä ei ole juurikaan merkitystä. Vielä muutama vuosikymmen sitten tilanne oli kuitenkin täysin toinen. Kotimainen säästäminen vaikutti oleellisesti kotimaisten investointien tasoon. Vähäisemmän säästämisen vuoksi myös maata vaivanneet vaihtotaseongelmat olisivat olleet toteutunuttakin suuremmat.

Indeksikorotuksista aiheutuneet suuremmat menot olisi mitä todennäköisimmin myös otettu huomioon päätettäessä eläkkeen tasoon vaikuttavista parametreista. Eläkkeisiin käytettävissä oleva rahamäärä on suuri mutta kuitenkin rajallinen. Tämä rajoite on pakko ottaa huomioon päätettäessä eläke-etuuksien sisällöstä. Anteliaampien indeksitarkastusten maailmassa oltaisiin luultavasti päädytty siihen, että eläkkeiden alkumäärät olisivat olleet pienempiä.

Esitetty arvio kuvitteellisen, 40 vuotta jatkuneen ansiotasoon sidotun eläkeindeksin kustannuksista on lähellä Eläketurvakeskuksen eteenpäin katsovien laskelmien tuloksia. Tarinan yksi opetus onkin, että työeläkeindeksin muuttaminen ei ole seurauksiltaan marginaalinen muutos, katsottiinpa menneisyyteen taikka tulevaisuuteen.

Toinen opetus on se, että ei ole mielekästä katsoa pelkästään rahastojen kasvua tai supistumista. Ansiotasoindeksiin sidottu työeläkeindeksi edellyttäisi seitsemän prosenttiyksikköä nykyistä korkeampaa maksutasoa tästä eteenpäin. Tarvittavasta korkeammasta maksutasosta ainoastaan kaksi prosenttiyksikköä selittyy pienemmillä rahastoilla ja peräti viisi prosenttiyksikköä korkeammilla tulevilla menoilla.

Yksityiskohdista kiinnostuneille selostan alla laskelman taustoja ja tehtyjä oletuksia. Jos sen sijaan vaihtoehtoinen historia kiinnostaa, voit aloittaa tutustumisen täältä.

Arvion taustaa – työeläkeindeksin historia

Vuoteen 1976 asti maksussa olevia eläkkeitä tarkastettiin ansiotason muutosten mukaisesti. Vuosina 1977–1995 oli käytössä niin sanottu puoliväli-indeksi, eli vuotuinen tarkistus perustui puoliksi hintojen ja puoliksi ansioiden muutokseen.

Niin sanottuun taitettuun indeksiin siirryttiin vuonna 1996. Alle 65-vuotiaiden eläkkeet tarkastettiin yhä puoliväli-indeksillä, mutta 65 vuotta täyttäneiden indeksitarkastuksessa hintatason muutoksen painoksi valittiin 80 prosenttia ja ansiotason muutoksen painoksi 20 prosenttia. Indeksissä oli siis taite iän 65 kohdalla.

Taitettu indeksi jäi historiaan vuonna 2005, kun niukempi indeksi, jossa ansiotasolla on 20 prosentin paino ja hintatasolla 80 prosentin paino, ulotettiin myös alle 65 vuotta täyttäneiden eläkkeiden tarkistuksiin. Nuorena työkyvyttömäksi tulevien eläkkeisiin tehdään kuitenkin kertaluontoinen korotus viiden vuoden päästä eläkkeen alkamisesta.

Kuinka laskelma laadittiin?

Nykyisin maksussa olevien eläkkeiden analyysi osoittaa, että mikäli kaikki maksussa olleet eläkkeet olisivat olleet koko ajan ansiotasoindeksin piirissä, vuoden 2015 työeläkemeno olisi 4,2 miljardia euroa eli noin 17 % toteutunutta suurempi.

Tarkka vuosikohtaisten menojen laskenta olisi edellyttänyt suurta työmäärää, koska jokaisen vuoden kaikki eläkkeet noin 40 vuoden ajalta olisi pitänyt indeksoida uudelleen. Tämä johtuu siitä, että ansiotasoindeksi olisi kasvattanut kutakin yksittäistä eläkettä sitä enemmän, mitä pidempään se on ollut maksussa. Niinpä yksinkertaistin arvioita olettamalla, että paremman indeksin kustannukset olisivat tulleet tasaisesti voimaan vuodesta 1977 lähtien.

Vuotuiset paremmasta indeksiturvasta aiheutuneet lisämenot korkoineen on laskettu yhteen. Tämän yhteenlaskun tuloksena saatava rahamäärä kertoo kuinka paljon ansiotasoa seurannut työeläkeindeksi olisi vähentänyt eläkevarojen määrää.

Yksityisen sektorin työeläkerahastot olisivat olleet noin 53 miljardia euroa todellista määräänsä (116 miljardia euroa) pienemmät. Tässä laskelmassa korkona olen käyttänyt työeläkeyhtiöiden laskuperustekorkoa vuoteen 1996 asti ja yksityisen sektorin eläkevarojen tuottoa vuodesta 1997 lähtien.

Menneisyydessä säädellyillä rahamarkkinoilla työeläkevarojen sijoittaminen ei ollut markkinaehtoista. Varoja lainattiin työantajayrityksille lähtökohtaisesti laskuperustekorolla. 1990-luvulla laman myötä eläkevaroja sijoitettiin myös Suomen valtion lainoihin. Kokonaisuudessaan vuotuinen laskuperustekorko kuvaa hyvin yksityisen sektorin eläkesijoitusten tuottoa vuoteen 1997 asti.  Vuonna 1997 yksityisen sektorin sijoitustoimintaa uudistettiin ja tästä vuodesta lähtien on olemassa myös tiedot markkinaehtoisesta varojen tuotosta.

Julkisen sektorin työeläkerahastot olisivat olleet 36 miljardia euroa todellista määräänsä (65 miljardia euroa) pienemmät. Julkisen sektorin työeläkkeiden rahastointi alkoi vasta 1980-luvun lopulla. Laskelmassa on ajateltu, että lisämenot olisi katettu lainalla, jonka korkona on käytetty valtion 10 vuoden lainakorkoa. Vuodesta 1997 eteenpäin laskelmassa käytetty korko on julkisen sektorin työeläkevarojen sijoitustuotto.

Yksityisen ja julkisen sektorin luvut yhteen laskien päädytään blogikirjoituksen alussa mainittuun noin 90 miljardin summaan. Tämä rahamäärä on lähellä vuotuista koko talouden palkkasummaa (83 miljardia euroa). Varojen tuotosta se osa, joka ylittää palkkasumman kasvun, voidaan pysyvällä ja kestävällä tavalla käyttää eläkemenojen kustantamiseen. Tämä ylite on suuruudeltaan noin 2 % varojen määrästä. Näin ollen pienemmät eläkevarat aiheuttaisivat eläkemaksuun likimäärin kahden prosenttiyksikön nostotarpeen.