Blogilistaus
17.1.2018 Jarno Varis

Suuria työnantajakohtaisia työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksia on myös kuljetus- ja varastointialalla. Matalimpia työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksia on koulutus- ja rahoitusaloilla.

Työeläkevakuutusmaksuun sisältyy työkyvyttömyyseläkkeitä koskeva osa eli ns. työkyvyttömyysmaksu. Työkyvyttömyysmaksut kohdistetaan niin, että jokainen ikäluokka maksaa oman ikäluokkansa työkyvyttömyysmenot. Nuorilla on keskimäärin vähemmän työkyvyttömyyttä kuin vanhoilla, joten nuorilla on pienemmät työkyvyttömyysmaksut. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta kokonaiseläkemaksuun, koska maksu tasataan ikäluokkakohtaisesti.

Lisäksi suurtyönantajilla työkyvyttömyysmaksut ovat suurempia tai pienempiä sen mukaan, kuinka paljon työnantajan palveluksessa tapahtuu työkyvyttömyystapauksia verrattuna keskimääräiseen työnantajaan. Tämä suurtyönantajien työkyvyttömyysmaksun suurennus tai pienennys määräytyy maksuluokkamallilla. Maksuluokkamallin vaikutus työnantajan työkyvyttömyyseläkemaksussa näkyy suoraan myös työnantajan kokonaiseläkemaksussa.

Eläketurvakeskuksen Yritysten työeläkemaksut vuonna 2016 -tilastossa on uutena tietona laskettu toimialoittain työkyvyttömyysmaksut ilman maksuluokkamallin vaikutusta ns. teoreettinen työkyvyttömyysmaksu. Sen avulla on laskettu työnantajakohtaisesti työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttama kustannus kokonaiseläkemaksuun vähentämällä todellisesta työkyvyttömyysmaksusta teoreettinen työkyvyttömyysmaksu.

Työkyvyttömyyseläkkeiden vaikutus suurtyönantajien kokonaiseläkemaksuihin toimialoittain
Suurimmat maksuluokkamallin aiheuttamat kustannukset ovat rakennusalalla ja kuljetus- ja varastointialalla. Matalimmat negatiiviset kustannukset ovat koulutus- ja rahoitusalalla. Kuviosta on jätetty pois muutamia palkkasummaltaan poikkeuksellisen pieniä toimialoja. Lähde: Yritysten työeläkemaksut vuonna 2016. Eläketurvakeskus.

Kuviossa 1. näkyy maksuluokkamallin vaikutus toimialoittain työnantajien työkyvyttömyyseläkemaksuun. Vaikutus näkyy suoraan suurtyönantajien kokonaiseläkemaksussa. Esimerkiksi rakennusalalla suurtyönantajien maksuluokkamallin aiheuttamat työkyvyttömyyskustannukset ovat keskimäärin 0,12 prosenttia palkkasummasta. Koulutusalalla taas suurtyönantajien työkyvyttömyyskustannukset ovat negatiiviset, eli ne pudottavat kokonaiseläkemaksua keskimäärin noin 0,28 prosenttia palkkasummasta.

Suurtyönantajien todellinen työkyvyttömyysmaksu ja teoreettinen työkyvyttömyysmaksu
Teoreettisella työkyvyttömyysmaksulla tarkoitetaan toimialan työkyvyttömyysmaksua ilman maksuluokkamallin vaikutusta. Suurin teoreettinen työkyvyttömyysmaksu on rahoitusalalla, joka johtuu alan poikkeuksellisen vanhoista työntekijöistä. Kuviosta on jätetty pois muutamia palkkasummaltaan poikkeuksellisen pieniä toimialoja. Lähde: Yritysten työeläkemaksut vuonna 2016. Eläketurvakeskus.

Kuviossa 2. on esitetty todelliset työkyvyttömyysmaksut sekä teoreettiset työkyvyttömyysmaksut. Kuviosta näkee, että esimerkiksi koulutusalalla työskenteleville henkilöille on kohdistettu keskimääräistä vähemmän teoreettista työkyvyttömyysmaksua johtuen alan nuoremmista työntekijöistä. Edelleen, koska toteutunut koulutusalan työkyvyttömyys on keskimääräistä pienempi, alan suurtyönantajat saavat alennusta kokonaiseläkemaksuun.

Yritysten työeläkemaksut vuonna 2016. Eläketurvakeskuksen tilastoja 1/2018

Kirjoittaja toimii matemaatikkona Eläketurvakeskuksen suunnitteluosastolla, ja työskentelee muun muassa työkyvyttömyys- ja eläkevakuutusmaksuasioiden parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.