Ajankohtaislistaus
13.5.2022

Kolmasosa 63–80-vuotiaista eläkeläisistä työskentelee tai on kiinnostunut työskentelemään vanhuuseläkkeellä, ilmenee Eläketurvakeskuksen (ETK) tutkimuksesta.

Monet eläkeläiset haluaisivat työskennellä sen vuoksi, että työ toisi mielenkiintoista tekemistä. Työnteon esteeksi eläkeläiset kokevat puolestaan sen, ettei heitä palkattaisi ikänsä takia. Kyselytutkimukseen perustuva analyysi on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Vuoden 2020 lopulla tehdyn kyselyn mukaan lähes 17 prosenttia vanhuuseläkeläisistä oli työskennellyt edellisen vuoden aikana. Lisäksi reilut 16 prosenttia kertoi olevansa kiinnostunut työskentelemään eläkkeellä.

– Suurin osa, lähes 70 prosenttia vanhuuseläkkeellä olevista ei siis työskentele eläkkeen ohessa, eikä heillä ole halua työskentelyyn, sanoo tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksesta.

Taloudelliset syyt lisäävät kiinnostusta työntekoon

Nuoremmat vanhuuseläkeläiset ovat kyselyn mukaan kiinnostuneempia työnteosta kuin vanhemmat. Lisäksi miehet haluaisivat työskennellä naisia useammin eläkkeen ohessa. Myös vaikeudet kattaa tavanomaisia menoja ja velkojen kokeminen rasitteena ovat tekijöitä, joiden takia eläkkeellä haluttaisiin työskennellä.

– Toisin sanoen osa ei-työssäkäyvistä eläkeläisistä haluaisi työskennellä taloudellisten syiden, ehkä pakonkin vuoksi. Pienituloisimmilla ja matalammin koulutetuilla painottuvat muita useammin taloudelliset syyt, toteaa erikoistutkija Anu Polvinen Eläketurvakeskuksesta.

Tärkeimmäksi työssäkäynnin motiiviksi nousi kuitenkin se, että työ toisi mielenkiintoista tekemistä. Tätä mieltä on 75 prosenttia työhaluisista eläkeläisistä. Toiseksi yleisin syy on sosiaalisten suhteiden tärkeys (noin 70 prosenttia vastaajista) ja kolmanneksi yleisin syy halu saada lisäansioita (noin 60 prosenttia vastaajista). 37 prosenttia vastaajista ilmoitti, että he haluaisivat tehdä töitä, koska heillä on vaikeuksia tulla toimeen taloudellisesti.

Eläkeläiset pitävät ikäänsä palkkaamisen esteenä

Työnteon esteiksi eläkeläiset kokevat useimmin sen, ettei eläkeläisiä palkata iän vuoksi tai ettei sopivaa työtä ole tarjolla. Sen sijaan huono terveydentila tai osaamisen riittämättömyys koetaan harvemmin työnteon esteiksi.

 –  Näyttäisikin siltä, että moni työhaluisista eläkeläisistä kokee terveytensä ja osaamisensa riittäviksi, jotta he voisivat työskennellä vielä vanhuuseläkkeelläkin, toteaa Polvinen.

Eläkeläiset ovat kiinnostuneita työskentelemään ennen kaikkea satunnaisesti tai osa-aikaisesti ja ovat näin joustavaa työvoimaa, mikä voi vastata hyvinkin työnantajien tarpeita.

 – Olisi tärkeää kehittää toimintamalleja, joilla työnantajat voisivat löytää työhaluisia vanhuuseläkeläisiä ja joilla eläkeläiset voisivat löytää sopivaa työtä, sanoo Kuivalainen.

Kyselyn työssäkäyntikysymykseen vastasi lähes 1 100 iältään 63–80-vuotiasta vanhuuseläkeläistä.

Lue koko artikkeli Yhteiskuntapolitiikka-lehdestä.

Kuva: Katri Lehtola

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.