Ajankohtaislistaus
22.9.2026
Photo: Gettyimages

Eläkepolitiikan odotetaan usein ratkaisevan ongelmia, joiden alkuperä on muualla yhteiskunnassa tai taloudessa. ETK-INPeR-tutkimusseminaarissa pitämässään avajaisesitelmässä Yves Stevens kutsui ilmiötä ujuttamiseksi.

Kun päättäjät keskustelevat eläkeuudistuksista, ääneen lausuttu tavoite ei aina ole ainoa tavoite.

Leuvenin yliopiston professorin Yves Stevensin mukaan eläkepolitiikalla voidaan yrittää ratkaista työmarkkinoiden tai rahoitusmarkkinoiden ongelmia, jotka eivät varsinaisesti liity eläkkeisiin. ”Varokaa ujuttamista”, oli Stevensin humoristinen tapa tiivistää ongelma ETK-INPeR-tutkimusseminaarissa.

Erolla on merkitystä, koska jos eläkepolitiikalla tavoitellaan jotakin toista päämäärää, seurauksena voi olla sekä eläkejärjestelmän rakenteen että sen identiteetin muuttuminen.

Tällaiset tavoitteet voivat olla oikeutettuja, mutta niistä pitäisi puhua avoimesti, sanoi Stevens.

Eläkejärjestelmiä on sopeutettava, mutta niillä ei pidä yrittää ratkaista kaikkea

Professori Joanna Rutecka-Góra Varsovan taloustieteen yliopistosta erotti toisistaan eläkejärjestelmien sopeuttamisen sosiaalisiin ja taloudellisiin muutoksiin ja niiden käytön muunlaisten ongelmien ratkaisuun.

Rutecka-Góran mukaan eläkkeiden tulee reagoida työurien ja työskentelymuotojen muutoksiin, varsinkin kun nuoremmat kokevat, etteivät olemassa olevat järjestelmät vastaa heidän tarpeitaan.

Samalla hän varoitti muuttamasta eläkejärjestelmiä vain, jotta työmarkkinat, talous tai muut instituutiot toimisivat paremmin. Se voi hämärtää käsitystä siitä, onko eläkeuudistuksen tarkoitus turvata eläkeläisten toimeentulo vai saavuttaa muita tavoitteita.

Kehystys on aina osa eläkepolitiikkaa

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto lähestyi ujuttamisajatusta politiikan kehystämisen näkökulmasta. Hän kysyi, tapahtuuko jonkinasteista ujuttamista aina, koska eläkepolitiikka väistämättä on kehystettävä jollakin tavalla.

Suomen eläkejärjestelmän historiaan viitaten Kautto totesi, että tällaista kehystämistä esiintyy jatkuvasti, vaikka sen painotus muuttuu ajan myötä.

Tällä hetkellä Suomessa käytävä keskustelu koskee enenevässä määrin sitä, tulisiko eläketurva ymmärtää kollektiivisena vakuutuksena vaiko enemmän yksilön vastuuseen ja toimijuuteen perustuvana järjestelmänä.

Mitä eläkkeellä tarkoitetaan?

Iso-Britannian Pensions Policy Instituten apulaisjohtaja Suzy Morrissey nosti tutkimusseminaarissa keskusteluun kielenkäytön: mikä on eläke?

Tämä kysymys on erityisen olennainen Isossa-Britanniassa, jossa siirryttiin etuusperusteisista järjestelyistä maksuperusteiseen eläkesäästämiseen, ilman että monikaan huomasi, mikä muuttui. Muutos siirsi huomattavan osan riskistä työnantajilta yksilöille.

Morrissey totesi, että maksuperusteiset järjestelyt tuottavat säästöpotin, mutta eivät sellaisinaan eläkettä, joka turvaisi loppuelämän toimeentulon. Tässä mielessä pitkäaikaissäästämistä ei automaattisesti pitäisi kutsua eläkkeeksi.

Tämä sanaleikki viittaa merkittävään politiikkakysymykseen. Eläkekeskustelussa käytetyt termit muovaavat ihmisten järjestelmää kohtaan asettamia odotuksia. Jos hyvin erilaisia järjestelyjä nimitetään eläkkeiksi, ihmiset saattavat olettaa niiden tarjoavan samanlaista turvaa, vaikka niihin liittyvät riskit jakautuisivat eri tavoin ja etuuksien luonne olisi merkittävästi erilainen.

Täsmällinen viestintä on olennaista eläkepolitiikan läpinäkyvyyden kannalta

Kaiken kaikkiaan ETK-INPeR-tutkimusseminaari nosti esiin kaksi toisiinsa tiiviisti kytkeytyvää kysymystä.

Päätöksentekijöiden on ilmaistava selkeästi, mitä eläkeuudistuksella tavoitellaan, ja kansalaisten täytyy saada selvää siitä, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan eläkkeestä. Täsmällinen kielenkäyttö on välttämätöntä läpinäkyvän eläkepolitiikan kannalta.

Lue lisää Etk.fi:ssä:

Tutkimusseminaarit – Eläketurvakeskus

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.