Blogilistaus

Korona on hiljentänyt monen yrittäjän bisneksen, eikä normaalien YEL-maksujen maksaminen ole silloin välttämättä mahdollista. Tässä kirjoituksessa on esitelty muutamia joustokeinoja yrittäjien tueksi.

  1. Siirrä maksua ilman viivästyskorkoa
    Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut koronan vuoksi väliaikaisen muutoksen YEL-vakuutusehtoihin, millä väljennetään vakuutusmaksujen eräpäiviä. Tämä mahdollistaa sen, että pyytämällä voit saada 3 kuukautta viivästyskorotonta maksuaikaa työeläkevakuutusmaksille 30.9.2020 saakka, joiden eräpäivät olisivat normaalisti välillä 20.3.2020 – 30.6.2020.
  2. Hae tilapäistä joustoa
    Voit myös joustaa tilapäisesti vakuutusmaksujen suuruudessa, jolloin tältä vuodelta sinulle karttuu eläkettä siinä suhteessa, kun vakuutusmaksuja on maksettu. Työeläkevakuutusmaksun jousto on alunperinkin luotu nimenomaan satunnaisia ja suhdanneluonteisia yrittäjätoiminnan vaihteluita varten alas- tai ylöspäin. Jouston määrässä on tietyt edellytykset, joiden täyttymisen eläkelaitos arvioi. Vakuutusmaksussa voi joustaa alaspäin maksimissaan 20 prosenttia, mutta alle YEL-vakuuttamisvelvollisuuden alarajan ei voi mennä eikä yrittäjä voi joustaa, jos hänellä on jo aloittavan yrittäjän alennusoikeus voimassa. Joustoa voi käyttää ennen kuin maksurästejä syntyy. Vakuutusmaksun jousto on tilapäinen järjestely ja kevyempi menettely YEL-työtulon muuttamiseen verrattuna (kohta 3.). Jousto ei myöskään vaikuta muiden sosiaalietuuksien määrään, vaan YEL-työtulosi säilyy samalla tasolla.
  3. Arvioi YEL-työtulosi
    Kun työpanos yrityksessä on pienentynyt, voit laskea myös YEL-työtuloa, jonka perusteella työeläkevakuutusmaksusi ja karttuva eläkkeesi lasketaan. YEL-työtulon kuuluu vastata omaa työpanostasi. Työpanoksen voi arvioida esimerkiksi sen perusteella, mitä sinun kokemustasi vastaavalle sijaiselle tulisi maksaa, jos hän tulisi tekemään työt puolestasi. Takautuvasti YEL-työtuloa ei voi muuttaa eli tässäkin kannattaa olla ajoissa liikenteessä. YEL-työtulo kannattaa kuitenkin aina pitää oikealla tasolla suhteessa työpanokseen (ei liian alhaisena), koska YEL-työtulon perusteella määräytyy myös yrittäjän muu sosiaaliturva kuten sairauspäiväraha, vanhempainrahat ja tartuntatautipäiväraha.
  4. Päätä tarvittaessa vakuutus kokonaan
    Jos pahin tilanne käy ja yrittäjätoiminta lakkaa kokonaan, YEL-vakuutuksen voi päättää. Jos yrittäjätoimintasi alkaa uudestaan, pitää muistaa ottaa YEL-vakuutus jälleen.

Ole kaikissa muutoksissa yhteydessä nopeasti omaan YEL-vakuutusyhtiöösi tai eläkekassaasi, ja monen muutoksen pystyt tekemään itse heidän verkkopalvelussaan. Yllämainittua ensimmäistä kohtaa lukuun ottamatta kaikki mainitut joustokeinot ovat käytössäsi myös normaaliaikoina.

Vireillä on myös muita muutoksia ja ehdotuksia. Hallitus on päättänyt maksaa yrittäjille työttömyyskorvausta tietyin ehdoin. Vielä ei ole tiedossa, olisiko tällainen turva peruspäivärahan suuruinen vai ansiosidonnainen. Ansiosidonnainen yrittäjäturva perustuisi kuitenkin todennäköisesti YEL-työtuloon. Suomen Yrittäjät on lisäksi ehdottanut, että valtion tulisi ottaa määräajaksi kokonaan vastuulleen yrittäjien YEL-maksut. Tällä hetkelläkin valtio maksaa YEL:n kustannuksista noin 25 prosenttia.

Toivotan tsemppiä kaikille yrittäjille tässä poikkeuksellisessa tilanteessa! Ja kaikille meille muistutukseksi, että suosimme mahdollisuuksien mukaan kotimaisten yrittäjien palveluita nyt ja myös kriisin helpotettua! #supportyourlocal

Kommentit (1)

  1. Hei!

    Jäin koronan vuoksi työttömäksi, yritin päättää YEL-vakuutuksen Varmassa 2020/2021/2022 ei onnistunut? Sähköpostiin kyllä vastasivat, mutta vakuutuksen päättäminen ei onnistunut/vakuutussumman muuttaminen, vaikka työnhaku oli voimassa ja sain työttömyyden perusteella päivärahaa…..

    Mistä olet saanut tuollaiset väärät tiedot?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.