Ajankohtaislistaus
26.3.2024
Kuva: Karoliina Paatos

Työeläkeote lähetetään postitse kolmen vuoden kuluttua siitä, kun henkilölle on viimeksi lähetetty työeläkeote tai siitä, kun hän on viimeksi käynyt katsomassa sen verkkopalvelussa. Verkko-otteen pysyvästi valinneiden määrä on kasvanut voimakkaasti, vuodessa lähes 30 prosenttia.

Työeläkeotteelta henkilö voi tarkistaa tähän mennessä jo kertyneen työeläkkeensä määrän ja varmistaa, että kaikista eri ansioista ja etuuksista on kertynyt eläkettä. Iästä tai eläkelaitoksesta riippuen osa näkee otteeltaan myös oman eläkeikänsä ja arvion tulevan eläkkeensä määrästä.

Verkkopalvelussa kukin voi myös itse valita, haluaako otteen ainoastaan sähköisenä. Vain sähköisen otteen valinneiden lukumäärä on kasvanut selvästi viimeisen vuoden aikana. Heidän lukumääränsä oli viime vuoden maaliskuussa noin 675 000 ja tämän vuoden maaliskuun puolivälissä jo noin 870 000 henkilöä.

Verkon työeläkeotteesta löytyy kattavammat tiedot

Työeläkeotteen voi tarkistaa milloin tahansa Työeläke.fi-verkkopalvelun tai oman työeläkelaitoksen verkkopalvelun kautta.

Verkkopalvelun työeläkeote on kattavampi kuin postitse lähetettävä työeläkeote. Verkon työeläkeotteella näkyy esimerkiksi henkilön koko työhistoria, kun postitse lähetettävällä otteella näkyy pääsääntöisesti vain kuluvan ja kuuden viimeisen vuoden ansiotiedot.

Verkon työeläkeotteen käytön yleistyminen tuo työeläkejärjestelmälle kustannussäästöjä, kun työeläkeotteiden tulostus- ja postituskulut alenevat. Vuonna 2023 paperisia otteita lähetettiin postitse noin 775 000 kappaletta.

Eläketurvakeskus jatkaa omalta osaltaan verkon työeläkeotteen tuntemuksen parantamista kampanjoimalla asiasta sosiaalisessa mediassa kevään aikana.

Lisätietoja:
Suunnittelija Eija Pahkala, Eläketurvakeskus, 029 411 2181, etunimi.sukunimi(at)etk.fi

Aiheesta lisää:

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.