Vanhuuseläkkeelle siirrytään lähes 40 vuoden työuran jälkeen
Suomalaisten vanhuuseläkkeelle siirtyneiden työuran mediaanipituus oli viime vuonna lähes 40 vuotta. Eläketurvakeskuksen tuoreen Työeläkeindikaattorit-raportin mukaan vanhuuseläkkeelle siirtyneiden työuran mediaani on pidentynyt vuodella kymmenen vuoden aikana. Miehillä mediaanityöura oli viime vuonna jo yli 40 vuoden pituinen.
Vanhuuseläkkeelle siirtyneillä työurien mediaanipituus on noussut melko tasaisesti verrattuna vuoden 2017 eläkeuudistusta edeltävään aikaan: se on kohonnut vuodella sekä miehillä että naisilla.
– Työurien kehitys on kohtuullisen myönteinen. Kuitenkin ero miesten ja naisten työuran pituudessa on säilynyt ennallaan vuosikymmenen ajan. Naisten mediaanityöura on edelleen yli vuoden lyhyempi kuin miesten, toteaa johtaja Allan Paldanius Eläketurvakeskuksesta.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä työuran mediaanipituus ei puolestaan ole juuri muuttunut vuosikymmenessä. Vuonna 2025 se oli reilut 27 vuotta, mikä on yli 12 vuotta lyhyempi kuin vanhuuseläkkeelle siirtyneillä.
Myös työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden naisten ja miesten työurien pituudessa on selvä ero. Miesten mediaanityöura oli viime vuonna lähes kolme vuotta pidempi kuin naisilla.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on vähentynyt selvästi 2000-luvun aikana
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on vähentynyt selvästi viime vuosikymmeninä. Viime vuosina työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä on ollut vuosittain reilut 17 000, kun 2010-luvun lopussa määrä vaihteli 20 000 tuntumassa.
– Vähentyminen on merkittävää, etenkin kun otetaan huomioon, että nykyisin osa työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään myös 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen. Ennen vuoden 2017 eläkeuudistusta tämä ei ollut mahdollista, Paldanius toteaa.
Työkyvyttömyyseläkkeitä alkaa eniten tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella. Molempien sairausryhmien osuus alkavista työkyvyttömyyseläkkeistä on viime vuosina ollut kolmannes.
Nuorten työkyvyttömyyden syynä ovat usein mielenterveyden sairaudet, kun taas tuki- ja liikuntaelinten sairaudet vievät työkyvyttömyyseläkkeelle vanhempaa työvoimaa.
Miten eläkeiän nousu ja muutokset alkavissa työkyvyttömyyseläkkeissä näkyvät työeläkkeelle siirtymisessä?
Vanhuuseläkeiän nousu on vähentänyt merkittävästi eläkkeelle siirtymistä 63–64-vuotiailla. Esimerkiksi vuonna 2015 eläkkeelle siirtyi 63-vuotiaista lähes puolet, kun viime vuonna 63-vuotiaana eläkkeelle jäi vain muutama prosentti ikäluokasta.
– Eläkkeelle siirtyminen ennen eläkeikää on vähentynyt selvästi vuosikymmenessä. Nuorten kohdalla tätä myönteistä kehitystä ei kuitenkaan ole nähtävissä.
Keski-ikäisten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on vähentynyt selvästi, mikä lienee seurausta väestön terveydentilan kohenemisesta ja terveyspalvelujen kehittymisestä.
Varttuneen työvoiman mahdollisuudet siirtyä eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää ovat kaventuneet, mikä näkyy erityisesti 60–62-vuotiaiden vähäisenä eläkkeelle siirtymisenä.
Nuorilla kehitys on puolestaan ollut maltillisempaa. Ajoittain nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on jopa hieman yleistynyt.
Työeläkeindikaattorit-raportti kokoaa keskeisen eläketiedon
Eläketurvakeskuksen vuosittain julkaisema Työeläkeindikaattorit tarjoaa eläketurvan kehityksestä kiinnostuneille ajantasaisen kuvan työeläkepolitiikan tavoitteiden toteutumisesta sekä kehityssuunnista.
Raportti sisältää keskeiset luvut eläkkeiden riittävyydestä, eläkejärjestelmän rahoituksellisesta kestävyydestä ja työurien pidentymisestä.
Lue lisää: Työeläkeindikaattorit 2026 – Työeläkkeet nyt ja tulevaisuudessa (Julkari.fi)