Ajankohtaislistaus
3.12.2021

Haluaisitko kertoa, millaisia ajatuksia eläkkeelle jääminen on sinussa herättänyt? Eläketurvakeskus suunnittelee laajaa tutkimusta vanhuuseläkkeelle hiljattain jääneille. Etsimme nyt eläkeläisiä, jotka voisivat auttaa meitä tutkimuksen valmistelutyössä.

Vastauksesi on meille tärkeä, jotta osaisimme tulevassa tutkimuksessamme kysyä oikeita asioita – juuri niitä, jotka eläkkeelle jääneille ovat tärkeitä.

Toivomme vastauksia erityisesti vuoden 2019 aikana tai sen jälkeen vanhuuseläkkeelle jääneiltä. Kaikki vastaukset käsitellään nimettöminä eikä vastauksia yhdistetä yksittäiseen henkilöön. Kyselyyn vastanneet eivät myöskään sitoudu mihinkään.

Tavoitteenamme on selvittää, mitkä asiat vaikuttavat eläkkeelle jäämisen ja millaisia kokemuksia eläkeaikaan liittyy.

Kysely on päättynyt. Kiitos kaikille vastanneille.

Vastaamalla kyselyyn autat lakisääteistä tutkimustyötä

Tutkimustoiminta kuuluu Eläketurvakeskuksen lakisääteisiin tehtäviin. Aktiivinen tutkimusyhteistyö ja viestintä ovat keskeinen osa työtämme.

Vastaamalla kyselyyn autat meitä tutkijoita ensi vuonna toteutettavan tutkimuksen valmistelussa. Lähetämme ensi vuonna tutkimuskyselyn 5 000 suomalaiselle, jotka ovat jääneet eläkkeelle viime vuosien aikana. Tutkimuksella selvitetään eläkkeelle siirtymisen taustalla olevia syitä sekä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä kokemuksia.

Eläketurvakeskuksen tutkimustoiminnasta

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.