Eläketurvakeskus pyrkii antamaan mahdollisimman tarkkoja ennusteita. Tehtyjä suhdanne-ennusteita arvioidaan pitkällä aikavälillä. Ennusteiden osuvuutta tarkastellaan vertailemalla Eläketurvakeskuksen suhdanne-ennusteiden ja toteutuneen talouskehityksen eroja eli syntyneitä ennustevirheitä.

Ennusteiden toteutumista on tarkasteltu aineistolla, johon on koottu vanhoja ennusteita syksystä 1998 alkaen. Tarkasteluun on otettu jokaiselta vuodelta kaksi ennustetta, toukokuun ja syyskuun ennusteet.

Aineistossa eri vuosia koskevat ennusteet on yhdistetty ennustehorisontin pituuden mukaisesti: periodi T viittaa kuluvaa vuotta koskevaan ennusteeseen T + 1 seuraava vuotta koskevaan ennusteeseen ja T + 2 kahden vuoden päähän ulottuvaan ennusteeseen.

Tarkasteltavina muuttujina on kuluttajahintaindeksin, ansiotasoindeksin, TyEL/TEL-palkkasumman sekä bruttokansantuotteen volyymin prosentuaaliset vuosimuutokset ja työttömyysaste.

Alla olevassa taulukossa kuvataan ennusteiden harhattomuutta ja tarkkuutta. Harhattomuutta mitataan ennustevirheiden e keskiarvolla ja tarkkuutta ennustevirheiden itseisarvojen keskiarvolla (n = ennusteiden lukumäärä). Ennustevirheiden keskiarvojen osalta negatiiviset luvut kertovat liian suurista ennusteista ja positiiviset luvut liian matalista ennusteista.

Suhdanne-ennusteen ennustevirheet, 1998-2022

Inflaatio

Aikaperiodi  Σe/n Σ|e|/n
T    0,00,3
T+1 0,01,1
T+2 0,01,2

Ansiotaso

Aikaperiodi  Σe/n Σ|e|/n
T    0,00,2
T+1 0,10,5
T+2 -0,20,8

Työttömyysaste

Aikaperiodi  Σe/n Σ|e|/n
T    -0,20,2
T+1 -0,10,7
T+2 0,11,0

Palkkasumma

Aikaperiodi  Σe/n Σ|e|/n
T    0,30,7
T+1 0,22,3
T+2 -0,32,5

BKT

Aikaperiodi  Σe/n Σ|e|/n
T    0,10,8
T+1 -0,61,9
T+2 -0,92,0

Yksityiskohtaisempaa tarkastelua Eläketurvakeskuksen suhdanne-ennusteen ennustevirheistä löytyy muistiosta: Suhdanne-ennusteen ennustevirheet. Muistiossa ennustevirheitä on tarkasteltu myös aineistolla, josta on poistettu vuosien 2008-2010 finanssikriisin yhteydessä syntyneet poikkeuksellisen suuret ennustevirheet, jotka vaikuttavat jonkin verran koko aineiston pohjalta laskettuihin keskimääräisiin tuloksiin.

Ennustevirheitä käsittelevä taulukko päivitetään kerran vuodessa, noin elo-syyskuun vaihteessa.

Lue lisää:

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.