Ajankohtaislistaus
8.2.2019
Eläkkeellesiirtymisikä 61,3

Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan suomalaiset jäivät työeläkkeelle keskimäärin 61,3-vuotiaana vuonna 2018. Eläkkeelle siirtyminen myöhentyi kuukauden edeltävästä vuodesta. Vanhuuseläkkeelle siirryttiin viime vuonna selvästi aikaisempaa vähemmän, koska vuoden 2017 eläkeuudistuksen mukainen vanhuuseläkkeen alaikärajan nosto alkoi.

Vuonna 1955 syntyneillä alin vanhuuseläkeikä on 63 vuotta 3 kuukautta. Se merkitsi viime vuonna yli 10 prosentin vähennystä vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrässä. Vaikka työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä samaan aikaan nousi yli tuhannella ihmisellä, eläkkeelle siirtyminen myöhentyi.

Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on noussut vuosituhannen alusta 2,5 vuotta. Tavoitteena on, että viimeistään vuonna 2025 työeläkkeelle siirryttäisiin keskimäärin 62,4 vuoden iässä. Tavoitteen saavuttamiseksi eläkkeellesiirtymisiän olisi noustava reilun kymmenyksen joka vuosi.

– Vanhuuseläkkeen alaikärajan korottaminen tulee nostamaan selvästi eläkkeellesiirtymisikää. Tavoitteen saavuttamiseen se ei kuitenkaan yksin riitä. Lisäksi on kyettävä vähentämään selvästi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä, kertoo kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.

Vuonna 2018 eläkkeellesiirtymisiän odote 25-vuotiaalle oli 61,3 vuotta ja 50-vuotiaalle 63,1 vuotta. Eläkkeellesiirtymisiän odote kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tarkasteluvuoden tasolla.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä nousi

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 20 000 henkilöä vuonna 2018. Siirtyneiden määrä nousi 1 000 henkilöllä eli seitsemän prosenttia edellisvuodesta.

Neljäsosa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden noususta kohdistui alle 50-vuotiaisiin ja puolet 60 vuotta täyttäneisiin. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää 60 vuotta täyttäneille lievemmin kriteerein.

– Kun eläkeikää korotetaan, kaikki eivät jaksa työkykyisinä vanhuuseläkkeelle. Viime vuoden tilastossa tämä näkyy 63-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrän kasvuna, kertoo Kannisto.

Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi yhteensä 69 000 henkilöä. Heistä vanhuuseläkkeelle jäi 49 000 henkilöä (70 %). Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä laski 8 000 henkilöllä vuodesta 2017.

Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232, etunimi.sukunimi(at)etk.fi

Lisämateriaali: 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2018 (SlideShare)
Lisää tilastotietoa eläkkeelle siirtyneistä löytyy Etk.fi:n Eläkkeellesiirtymisikä-tilastosivulta.

Kolme faktaa työeläkkeelle siirtymisestä

  • vuonna 2018 eläkkeellesiirtymisiän odote oli 61,3 vuotta
  • vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi noin 69 000 henkilöä
  • omaan työuraan perustuvaa työeläkettä saavia on runsas 1,4 miljoonaa.

Huom! Osittaisen vanhuuseläkkeen ottaneita ei lasketa eläkkeelle siirtyneisiin.

Eläkkeellesiirtymisiän odote

  • kuvaa keskimääräistä työeläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tarkasteluvuoden tasolla
  • on väestön ikärakenteesta riippumaton ja lasketaan samalla periaatteella kuin elinaikaa mittaava elinajanodote
  • mittaa työeläkkeellesiirtymisiän kehitystä 25- ja 50-vuotiaille

Vanhuuseläkeiän nousu

  • Eläkeuudistuksen mukaisesti vanhuuseläkkeen alaikäraja nousee vuosittain kolme kuukautta vuoteen 2027 saakka, jolloin alhaisin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Sen jälkeen ikäraja kytketään elinajan keskimääräiseen kehitykseen.

Eläkkeellesiirtymisiän odote: tavoite ja toteutuma 2018

Tavoitteen saavuttaminen tasaisella vauhdilla edellyttää 0,16 vuoden nousua vuosittain. 

Eläkkeellesiirtymisikä on noussut erityisesti työttömyyseläkkeen lakkauttamisen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisen vuoksi. Jatkossa myös vanhuuseläkeiän nosto myöhentää eläkkeelle siirtymistä. 

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet työeläkejärjestelmässä vuosina 2017 ja 2018

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.