Blogilistaus

Euroopan unionissa seurataan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien määrää. Myös Suomessa tämän mittarin käyttäminen on hiljalleen yleistynyt. Mittarissa on kuitenkin puutteensa.

EU2020-strategian toteutumisen seurantaan luotiin köyhyys- tai syrjäytymisriskiä kuvaava mittari, joka koostuu kolmesta ulottuvuudesta: tuloköyhyys, vakava materiaalinen puute sekä vajaatyöllisyys. Tavoitteena oli, että köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä laskisi 20 miljoonalla henkilöllä 2010-luvulla.

Vuonna 2021 asetetun tavoitteen mukaan määrän tulisi laskea 15 miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Samalla mittaria päivitettiin siten, että materiaalisen puutteen sijasta mitataan materiaalista ja sosiaalista puutetta. Myös vajaatyöllisyyttä koskevaa osaindikaattoria muokattiin.

Suomessa Tilastokeskus raportoi tilastotietoa köyhyys- tai syrjäytymisriskin kehityksestä. Tilastojen perusteella alkuvuodesta 2021 uutisoitiinkin laajasti, kuinka 870 000 suomalaista elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Riskissä olevien väestöosuus on Suomessa yksi EU:n pienimmistä (16,0 % vuonna 2019).

Mittarin käytön yleistyminen ei ole kuitenkaan ongelmatonta. Mittari on itse asiassa melko epäyhtenäinen eikä ole empiiristä näyttöä siitä, että köyhyyden tai syrjäytymisen riskiä tulisi tai kannattaisi mitata juuri tällä tavoin. Ei ole missään määrin yksiselitteistä, että nimenomaan 870 000 suomalaista elää tällaisessa riskissä. Lisäksi ajoittain mittarista puhutaan yksinkertaistaen köyhyysmittarina, mitä se ei varsinaisesti ole (esim. Kangas 2021).

Mittarilla useita heikkouksia

Mittarin tieteellinen pohja ei ole vahva. Mittari oli poliittisen kamppailun tulos ja kompromissi eri ulottuvuuksien välillä (Copeland & Daly 2012). Vaikka mittaria on kehitetty, on kyse ollut lähinnä hienosäädöstä.

Mittarissa henkilön katsotaan elävän köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos hän on yhdelläkin kolmesta indikaattorista riskissä. Toisin sanoen saman painoarvon saavat niin yhdellä kuin kolmella indikaattorilla riskissä olevat henkilöt. Näiden henkilöiden syrjäytymisvaara on merkittävässä määrin erilainen.

Yhdistelmämittarin jokaisella osaindikaattorilla on omat puutteensa. Mittarin käyttö ei poista näitä ongelmia, vaan pikemminkin hämärtää asiaa.

Vajaatyöllisyyden mittaaminen perustuu kotitalouden 18-64-vuotiaiden työllisyystilanteeseen. Vuonna 2020 Suomessa oli yli 1 250 000 henkilöä, jotka olivat 65-vuotiaita tai sitä vanhempia (23 prosenttia väestöstä). Vaikka mittaria sovelletaan koko väestöön, on mittari käytännössä sisällöltään erilainen lähes joka neljännelle.

On mahdotonta sanoa ilman tarkempaa analyysia, johtuvatko muutokset köyhyys- tai syrjäytymisriskissä tuloköyhyyden, materiaalisen ja sosiaalisen puutteen vai vajaatyöllisyyden muutoksista. Tämä vaikeuttaa politiikkatoimien arviointia. Yksittäisten indikaattoreiden tarkastelu sekä muiden vaihtoehtoisten indikaattoreiden seuraaminen onkin tarpeellista tämän yhdistelmäindikaattorin rinnalla (Olkkonen & Sauli 2013).

Eri osaindikaattorit korostuvat eri maissa. Tämä tekee maiden vertailusta hankalaa ja mittarista epäyhtenäisen (Maître ym. 2013). Kolmen ulottuvuuden käyttö tasoittaa maiden välisiä eroja (Ilmakunnas & Moisio 2014). Suomessa köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävistä selvästi suurimman ryhmän muodostaa ”vain” tuloköyhissä kotitalouksissa asuvat (Ilmakunnas & Moisio 2014).

Useita mittareita tarvitaan

On hyvä, että köyhyyttä (ja syrjäytymistä) tutkitaan moniulotteisesti eri mittareita käyttämällä. Köyhyyttä- tai syrjäytymisriskiä kuvaava mittari ei ole kuitenkaan erityisen hyvä ja sen käyttämistä tulisi miettiä harkiten. Etenkään siitä ei pitäisi tulla ainoa raportoitava köyhyyttä tai syrjäytymistä kuvaava indikaattori. Parempi lähtökohta on yksittäisten indikaattoreiden raportointi erikseen yhdistelmämittarin sijasta.

Lähteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.