Eläketurvan sääntöpohjaisuus luo uskottavuutta
Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi maaliskuun alussa kaksi selvitystä, jotka käsittelevät julkisen talouden tasapainottamista. Myös eläkkeet ovat päässeet kartoituksen kohteeksi. Tämä ei ole yllättävää, koska eläkemenot ovat merkittävä osa julkisista menoistamme.
VM:n meno- ja rakennekartoituksessa tarkastellaan mahdollisia menosäästöjä. Verokartoituksessa puntaroidaan keinoja julkisen talouden tulojen lisäämiseksi. Syy kartoituksille on yksinkertainen. Julkisyhteisöjen menot ovat korkeammat kuin tulot. Odotettua nopeampikaan talouskasvu ei korjaa ongelmaa.
VM:n mukaan julkista taloutta tulisi vahvistaa vähintään 9 miljardilla eurolla seuraavan kahden vaalikauden aikana.
Kartoituksissa esitetään suuruusluokka-arvioita erilaisten toimien vaikuttavuudesta. Niiden avulla päättäjät ja kansalaiset voivat punnita eri vaihtoehtoja. Vaalien alla tämä on tietysti ajankohtaista ja relevanttia.
Sosiaalivakuutusmaksujen nousupaineen alentaminen toisi pelivaraa
Myös eläkkeet ovat päässeet kartoituksen kohteeksi. Tämä ei ole yllättävää, koska eläkemenot ovat merkittävä osa julkisista menoistamme. Kuluvan vuoden lakisääteisten eläkkeiden kokonaismeno on noin 36,7 mrd. euroa. Tästä työeläkkeet muodostavat runsaat 90 prosenttia. Valtion ja kuntien vastuulla eli verovaroin rahoitettu osuus kokonaismenosta on noin 16,4 mrd. euroa.
Sosiaalietuuksiin kohdistuvia leikkauksia perustellaan muun muassa sillä, että sosiaalivakuutusmaksujen paineen alentaminen loisi mahdollisuuden kerätä lisää verotuloja kokonaisveroastetta nostamatta.
Verojen ja eläkemaksujen kohtalonyhteys ei tietysti ole uusi havainto. Esimerkiksi Nicholas Barr (2013) viittaa tähän yhteyteen. Hänen mukaansa vallitseva verotuksen ja eläkemaksujen taso huomioon ottaen maksujen korotusvara on oletettavasti rajallinen, jos sitä on lainkaan.
Menokartoitukseen sisältyy muutamia toimenpiteitä, joilla työeläkemenojen kasvuvauhtia voitaisiin hillitä pidemmällä aikavälillä. Näitä ovat muun muassa ikääntyneille myönnettävien työkyvyttömyyseläkkeiden erityiskriteerien poistaminen ja eläkkeen kertymisen rajoittaminen muun kuin ansiotyön perusteella sekä leskeneläkkeiden keston rajaaminen.
Vastaavan kaltaisilla päätöksillä eläkemenojen kasvua on hillitty merkittävästi 1990-luvulta lähtien. Tällaisten toimien vaikutus eläkemenoihin näkyisi vasta vähitellen. Vielä kahdenkin vaalikauden aikana puhuttaisiin todennäköisesti verraten vähäisistä säästöistä.
Indeksisidonnaisia menoja jopa 80 miljardia, työeläkkeet suurin näistä
Menokartoitukseen sisältyy erillinen indeksisidonnaisia menoja käsittelevä lukunsa. Valtion budjettimenoista indeksisidonnaisia on lähes kaksi kolmasosaa, ja koko julkisessa taloudessa indeksisidonnaisia menoja on arviolta 80 miljardia euroa vuonna 2023.
Käytännössä olisi siis vaikeaa löytää merkittäviä säästöjä ilman indeksisidonnaisiinkin menoihin koskemista. Luonnollisesti indeksiin vaikuttaminen on vain eräs tapa säästää indeksisidonnaisista menoista. Työeläkkeet ovat selvästi suurin yksittäinen julkisen talouden indeksisidonnainen meno.
Tasapuolisuutta lisäisi myös palkkakertoimen leikkaus, ei yksin indeksin
Indeksikorotusten jäädyttäminen olisi melko sattumanvarainen tapa leikata menoja. Tällöin inflaatio ja ansiotason muutos ratkaisisi säästöjen määrän. Jos hintataso oletusten vastaisesti alenisi, alkuperäinen säätötoimi voisi jopa kääntyä menojen kasvattamiseksi. Yllättävän matalasta inflaatiosta ja osin jopa alenevasta hintatasosta on kokemuksia 2010-luvun indeksisäästöjen yhteydessä.
Kokemuksista viisastuneina kartoituksen laatijat esittävätkin laskelman säästöistä, jotka saataisiin aikaiseksi pienentämällä työeläke-, kansaneläke- ja elinkustannusindeksiin sidottuja etuuksia (pl. toimeentulotuki) yhdellä prosenttiyksiköllä vuodessa neljän vuoden ajaksi. Tällöin tulevan hintakehityksen satunnaisuus ei vaikuttaisi säästöjen määrään oleellisesti.
Laskelmassa oletetaan, että leikkaus kohdistuisi myös työeläkkeiden palkkakerrointarkistuksiin. Tämä kasvattaisi säästöjä ja tekisi niistä tasapuolisemman eri ikäisten näkökulmasta. Jos leikkaus kohdistuisi vain työeläkeindeksiin, eri ajankohtina eläkkeelle siirtyvät joutuisivat hyvin erilaiseen asemaan leikkaukseen nähden. Bruttoeläkkeet alenisivat neljä prosenttia loppuelämän ajaksi niiden osalta, jotka olisivat eläkkeellä leikkausten alkaessa. Sen sijaan neljän leikkausvuoden jälkeen eläkkeelle siirtyvät välttäisivät leikkauksen täysin.
VM:n mukaan indeksileikkauksella olisi mahdollisuus vahvistaa julkista taloutta nettona lähes 1,4 miljardilla eurolla. Suurin osa säästöistä, noin 800 miljoonaa euroa, syntyisi työeläkeindeksiin sidotuista menoista. Työeläkkeiden osalta vaikutus katoaisi vähitellen, koska leikkaus ei kohdistuisi vastaisuudessa karttuviin eläkkeisiin.
Onko harkinnanvarainen höylääminen järkevää?
Epäilemättä VM:n arvio julkisen sektorin alijäämästä on perusteltu. Pidemmän päälle ei ole mahdollista jatkuvasti kasvattaa velan määrää suhteessa talouden kokoon. Sen sijaan aleneva velkataso loisi tilaa velkaantua tulevissa kriiseissä.
Työvoiman näköpiirissä oleva supistuminen on toinen pätevä syy säästää nyt. Kansakuntana käytämme nykyisin poikkeuksellisen vähän voimavaroja seuraavan sukupolven kasvattamiseen, ja tämän vuoksi kulutusmahdollisuutemme ovat nyt poikkeuksellisen korkeat. Velkaantuminen tällaisessa tilanteessa on lähtökohtaisesti kyseenalaista.
Kuvattu tasainen juustohöyläleikkaus maksussa oleviin ja karttuneisiin on luultavasti niin järkevä leikkaus kuin harkinnanvarainen leikkaus ylipäätään voi olla. Mutta olisiko se silti järkevä leikkaus? Eläkkeiden indeksikorotusten tavoitteena on turvata eläkkeen ostovoimaa. Indeksileikkaus olisi tietysti ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Vielä hankalampaa olisi kuitenkin sääntöpohjaisuuden heikkeneminen.
Sääntöpohjainen uudistaminen olisi pysyvämpi tie
Työeläkkeitä on lähes aina muutettu muuttamalla sääntöjä, jotka ovat lähtökohtaisesti pysyviä. Tämä toimintatapa rajoittaa harkintaa, ja se on hyvä täsmälleen sen takia, että harkintaa on hyvä rajoittaa. Uskottavaa turvaa ja etuuksien harkinnanvaraista muuttamista on kovin vaikeaa, ellei mahdotonta, sovittaa yhteen.
Määräaikaisen indeksileikkauksen lisäksi menokartoitus sisältää kaksi muutakin vaihtoehtoa eläketurvan kustannusten hallitsemiseksi. Toinen on indeksikorotusten pysyvä niukentaminen. Toinen vaihtoehto olisi automaattisten vakauttajien käyttöönotto.
Automaattiset vakauttajat ovat tietysti osa jo nykyistä lainsäädäntöämme. Elinaikakerroin pienentää eläkkeiden alkumäärää elinajan pidentyessä. Vuodesta 2030 lähtien myös alin eläkeikä on sidottu elinajanodotteeseen.
Eri vaihtoehdoilla on luonnollisesti omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hyvä eläketurva edellyttää kuitenkin yli ajan ja erilaisten hetkittäisten tilanteiden kestävää uskottavuutta. Tästä näkökulmasta sääntöpohjainen uudistaminen on selkeästi parempi tie kuin harkinnanvaraiset ratkaisut.
Aiheesta muualla:
Suomen valtiontalous voidaan tasapainottaa lopettamalla rahastointivelvollisuus työeläkkeistä ja ottamalla siten käyttöön eläkerahastot, jotka on jo kerätty.
2022 TyEL-rahavirtojen esitys osoittaa taas kerran kuinka järjetöntä rahastointi on: Vain 0,1 Mrd euroa maksettiin rahastointijärjestelmän kautta eläkkeitä.
Saksan malli jättää varat yritysten ja kansalaisten käyttöön ja talous kasvaa,
vaikka Saksa on joutunut hoitamaan kommunistien konkursssipesän.
ETK:ssa ei ymmäretä, että yritykset tarvitsevat omaa pääomaa.
Ongelmanamme on luonteeltaan pysyvä julkisen talouden alijäämä. Eläkkeiden rahastoinnin lopettaminen vain syventäisi tätä ongelmaa.
Millä perusteella talouden alijäämää syventäisi se, että lopetetaan rahan siirtäminen ulos Suomen kansantaloudesta kuten rahastoinnissa tapahtuu ?
Eläkkeiden rahastoinnin lopettaminen toisi Suomeen valuuttaa, jota tarvitaan tuottavuuden nostamisessa => todellista talouskasvua.
Eläkerahastojen käyttö laskisi työeläkemaksuja ja siten työvoimakustannuksia sekä parantaisi kotimaista ostovoimaa ja työnteon kannattavuutta.
Eläkemaksuista menee myös ALV. Tällä olisi tietenkin vaikutus työn hinnan halpenemiseen. ALVin verokertymän pienenemien korvautuisi talouskasvuylla.
Lisäksi:
Eläkerahastointi siirtää varoja sellaisiin maihin ja tahoille, joitka aiheuttavat kerskakulutuksellaan ympäristöpäästöjä ja muita haittoja enemmän kuin suomalaisten käytössä.
Ilman rahastoinnin lopettamistakin TyEL-maksussa on nousupainetta. Jos rahastointi lopetettaisiin, eläkemaksuja voitaisiin tietenkin alentaa nyt. Ajan myötä tämä maksujen alennus olisi kuitenkin maksettava korkojen kanssa.
Huonoimmin rahaa eläkkeisiin tuottavat eläkerahastot, joiden varoja hyödynnetään vain 3,5 %:lla. Yritysten oman pääoman tuotto on 10 % -luokkaa. Eläkkeiden lisäksi ne tuottavat palkat ja muun sosiaaliturvan sekä talouskasvun.
Eläkerahastoinnilla viedään yrityksiltä kasvuvoimaa.
Talouden kasvu määrittää eläkemaksujen tason.
Suomen talouden vaikea tilanne johtuu juuri eläkerahastoinnista.
Onhan tilanne järjetön: Suomi lainaa miljardeja ja siirtää varoja eläkkeiden nimissä ulkomaille.
ETK olettaa PTS -mallinnuksissaan, että eläkerahastoinnilla ei ole vaikutusta yritysten toimintaan ja kannattavuuteen.