Blogilistaus

Saksalainen sosiaalipolitiikan professori Karl Hinrichs on kirjoittanut, että eläkejärjestelmät ovat norsuja. Ne ovat isoja ja niitä on vaikea liikuttaa. Iso uutinen on, että Saksassa norsu on laitettu liikkeelle.

Saksan lakisääteiset eläkkeet rahoitetaan jakojärjestelmäperiaatteella. Toisin sanoen, työssäkäyviltä kerätään eläkemaksuja, jotka sitten siirretään eläkeläisille eläkkeinä. Maksuja pitää vuosittain kerätä sen verran, että eläkkeet voidaan maksaa. Ymmärrettävästi tällainen rahoitus on hyvin herkkä sukupolvien välisille kokoeroille.

Saksan nykyinen sosialidemokraattien, vihreiden ja vapaademokraattien joulukuussa 2021 muodostama liikennevalohallitus päätti hallitussopimuksessaan uudistaa eläkkeiden rahoitusta. Puolueet sopivat, että eläkkeiden maksamisen tukemiseksi perustetaan sukupolvirahasto. Syksyisessä eläkepaketissa sukupolvirahaston yksityiskohdat lopulta selviävät. Julkisuuteen on kuitenkin jo tihkunut tietoja.

Kuva: Cristofer Maximilian / Unsplash

Sukupolvirahasto luodaan velanotolla

Liittovaltio ottaa velkaa, jolla ostetaan osakkeita, velkakirjoja ja muita sijoitusinstrumentteja. Velkarahalla luodusta rahastosta tulee eläkejärjestelmän reservirahasto. Koska finanssimarkkinat ovat tarjonneet perinteisesti hyviä nimellisiä tuottoja, on helppo ymmärtää sukupolvirahaston perustelut. Rahastolla voidaan parantaa eläkejärjestelmän tehokkuutta.

Ajatuksena on kasvattaa sukupolvirahastoa siirtämällä sinne ensin 12 miljardia vuonna 2024 alkaen. Tämän jälkeen sinne siirrettäisiin vuosittain aina edellisvuotta suurempi summa. Myös kertasijoituksia voitaisiin tehdä. Varat sijoitettaisiin globaalisti pääomamarkkinoille. Myöhemmin 2030-luvun puolivälin jälkeen, kun rahastossa on varallisuutta yli 200 miljardia euroa, ryhdyttäisiin tuottoja käyttämään eläkkeiden maksamiseen.

Vaikka rahaston koko näyttää suomalaisittain suurelta, ei se Saksan mittakaavassa sitä kuitenkaan ole. Viime vuosina Saksan lakisääteiset eläkemenot ovat olleet reilusti yli 300 miljardia vuodessa. Näistä menoista kolmannes eli vajaat sata miljardia euroa on katettu verovaroin.

Maailman suurin valtiollinen eläkerahasto?

Arvostettu eläketutkija ja London School of Economicsin professori Nicholas Barr on huomauttanut, että jos rahaston tuotoilla haluttaisiin poistaa verorahoituksen osuus eläkkeiden rahoituksessa, tulisi rahaston koon olla 4,35 biljoonaa euroa. Kyseessä olisi tällöin kooltaan ylivoimaisesti maailman suurin valtiollinen rahasto. Tätä ei Saksassa aja yksikään puolue.

Toiseksi Barr on todennut, että jos rahasto rahoitetaan julkisella velalla, on riskinä se, että suurempi julkinen velka nostaa valtion korkotasoa ja samalla tulevia korkomenoja. Kaikella rahan käytöllä on vaihtoehtoiskustannus, joka voi tässä tapauksessa olla toinen parempi investointi.

Vaikka lopullisia yksityiskohtia ei ole vielä päätetty, itse sukupolvirahastoa koskeva suunnitelmakin on elänyt. Vapaa demokraattinen puolue halusi alun perin eläkeuudistuksen, jossa jokainen työntekijä saisi oman rahastoeläketilin. Tällöin ihmiset itse päättäisivät ja hallitsisivat henkilökohtaista eläkevarallisuuttaan. Tällainen rahastoeläke on esimerkiksi Ruotsissa. Hallituksessa ei kuitenkaan saavutettu tästä yhteisymmärrystä. Yhtenä syynä on varmasti se, että Saksassa etenkin sosialidemokraattien mutta myös vihreiden kannattajien korvissa rahastoeläkkeellä on huono kaiku.

Yksityiskohdat tarkentuvat, kun lainsäädäntötyö oletettavasti alkaa joulukuussa. Kaikesta huolimatta on selvä, että norsu on Keski-Euroopassa lähtenyt liikkeelle. Muu Eurooppa seuraa sen liikkeitä tarkalla silmällä.

Aiheesta lisää: 

Barr, Nicholas & Mushövel, Fabian (2023) Pension reform in Germany—a market solution? (socialeurope.eu) 

Lindström, Peter (2022) Miten ruotsalaiset sijoittavat eläkevaransa? Havaintoja Ruotsin rahastoeläkejärjestelmästä, Eläketurvakeskuksen raportteja 09/2022  

Saksan eläkejärjestelmän kuvaus (2021)   

Väänänen, Niko & Schulz-Weidner, Wolfgang (2021) Saksan eläkekomitean ”kestävä sukupolvisopimus” ei katso kovin pitkälle, Yhteiskuntapolitiikka 3, s. 349-351

Kommentit (2)

  1. Saksassa ovat sosialistit päässeet hallitukseen. Varoja ja päätöksentekoa halutaan siirtää pois yrityksiltä ja kansalaisilta. Vihreillekin idea sopii, sillä saksalaisten kulutusta voidaan näin vähentää. Periaate sinänsä on sama kuin hölmöläisten peiton jatkamisessa.
    Barrin ajatuksista voi lukea googlaamalla: ”The proposal for an equity reserve will not solve the challenge of making pensions sustainable.” Tuon lauseen muuttaisin: rahastointi vain pahentaa vain tilannetta.

    Barrin laskema luku 4350 mrd täytyy kertoa kolmella, jotta rahastojen tuotoilla pystyttäisiin kattamaan eläkemaksut kokonaisuudessaan. Yritysten pääoma on murto-osa siitä ja sillä huolehditaan eläkkeiden lisäksi verot ja työntekijöiden palkat.

  2. Hei,

    Kiitos kommentista. On totta, että Barr ymmärtää eläkkeen ensisijaisesti vaateeksi tulevaan tuotantoon. Tällöin tärkeintä on se, että on tuotantoa tulevaisuudessa. En blogikirjoituksessani väitäkään mitään muuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.