Ajankohtaislistaus
23.5.2022

Kuinka paljon suomalaisten ja pohjoismaalaisten eläkkeellesiirtymisikä on noussut? Entä miten koulutustaso vaikuttaa työmarkkinoilla jatkamiseen Euroopan maissa? Tule kuulemaan uusia tutkimustuloksia englanninkieliseen webinaariimme 7.6.2022 klo 14.00–15.15.

Suuressa osassa Euroopan maita keskimääräinen ikä, jolloin eläkkeelle siirrytään tai työmarkkinoilta poistutaan, ei yllä virallisiin eläkeikärajoihin. Lisäksi työnjättöikä – ikä, jolloin työmarkkinoilta poistutaan ja työnteko lopetetaan – vaihtelee maiden välillä. Myös maiden sisällä on eroja eri ryhmien mahdollisuuksissa jatkaa työuria.

Webinaarissamme esittelemme kaksi uutta Eläketurvakeskuksen (ETK) tutkimusta. Ensimmäisessä vertailtiin Pohjoismaiden ja Viron eläkkeellesiirtymis- ja työnjättöikiä vuosina 2007–2020. Toisessa tutkimuksessa puolestaan on verrattu työnjättöikiä koulutustason mukaan 16:ssa Euroopan maassa vuosina 2003–2020.

Webinaarissa pohdimme maiden välistä vertailua ja sitä, kuinka tieto työmarkkinoilta poistumisen eri tekijöistä voi toimia päätöksenteon tukena.

Tutkimuswebinaari tiistaina 7.6.2022 klo 14.00–15.15. (Teams, englanninkielinen)

Ohjelma

Alustukset:

Kommenttipuheenvuorot:

  • Kristoffer Lundberg, EU:n sosiaalisen suojelun komitean indikaattorialatyöryhmän puheenjohtaja, Ruotsin terveys- ja sosiaaliministeriö
  • Saana Siekkinen, johtaja, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu webinaariin Webropolin kautta. Osallistujille lähetetään Teams-linkki webinaariin ennen tilaisuutta.

Tervetuloa!

Tekstiä muokattu 1.6. klo 16:54: Kristoffer Lundbergin titteli korjattu

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.