Keskieläke nousi 2 100 euroon
Suomalaisten keskimääräinen kuukausieläke jatkoi viime vuonna kasvuaan. Työeläkkeitä ja Kelan eläkkeitä maksettiin vuonna 2024 yhteensä 39,1 miljardia euroa.
Suomalaisten keskimääräinen kuukausieläke jatkoi viime vuonna kasvuaan. Työeläkkeitä ja Kelan eläkkeitä maksettiin vuonna 2024 yhteensä 39,1 miljardia euroa.
Yli 55-vuotiaat työkyvyttömyyseläkettä saaneet ovat tyytymättömämpiä taloudelliseen tilanteeseensa kuin ne vanhuuseläkeläiset, jotka eivät ole saaneet työkyvyttömyyseläkettä. Heikoimmaksi tilanteensa kokevat täyttä työkyvyttömyyseläkettä saaneet. Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa on tarkasteltu ensi kertaa laajasti työkyvyttömyyseläkeläisten toimeentulokokemuksia.
Eläkeuudistuksen ratkaisijana Ilkka Oksalalla oli kaksoisrooli eläkeneuvotteluissa: toinen käsi heilutti uskollisesti elinkeinoelämän sauvaa ja toinen tahditti osapuolia keskinäiseen sopimukseen. Oksalan henkilöhaastattelun lisäksi Työeläke-lehti avaa tuoreeltaan eläkeuudistukseen liittyviä monia näkökulmia.
Suomen työeläkejärjestelmän varat kasvoivat 20 miljardia euroa vuonna 2024. Varojen kasvu johtuu sijoitustuotoista. Vakuutusmaksutulot kasvoivat reilut puoli miljardia euroa.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden suomalaisten vuosittainen lukumäärä on pysytellyt melko vakaana 2020-luvulla. Vuonna 2024 määrä väheni hieman ja oli tilastohistorian pienin. Tiedot ilmenevät Eläketurvakeskuksen (ETK) tuoreesta tilastosta.
Työeläkelan yhteiset tietojärjestelmät uudistava Vala-hanke etenee ensimmäiseen vaiheeseen tänä keväänä. Arekissa työ käynnistyy IT-toimittaja Digia Oyj:n avulla.
Työeläkelaitokset jatkoivat viime vuonna yrittäjien YEL-työtulojen tarkistamista. Tarkistusten yhteydessä nostettujen työtulojen mediaanikorotus oli 4 000 euroa vuodessa, mikä on yhtä paljon kuin edellisvuonna. Tarkistetuista kahdella kolmasosalla työtulo nousi ja kolmasosalla pysyi paikallaan.
ETK on analysoinut syntyvyyden vaikutuksia kahden väestötieteellisen syntyvyysskenaarion pohjalta. Laskenut syntyvyys vaikuttaa merkittävästi työikäisten määrään ja eläkkeiden rahoitukseen. Skenaariolaskelmat on tehty ilman eläkeuudistuksen vaikutusta, mutta ne kuvastavat hyvin syntyvyyden merkitystä eläketurvalle.
Eläketurvakeskus (ETK) ja Weasel Software ovat tehneet tiivistä ja tuloksekasta yhteistyötä asiakirjahallintajärjestelmän kehittämisen ja ylläpidon parissa vuodesta 2019 lähtien. Nyt yhteistyö siirtyy uudelle tasolle: Weasel Software valittiin ETK:n ketterän kehitystiimin kumppaniksi seuraavien viiden vuoden ajaksi.
Saatko osittaista vanhuuseläkettä? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa! Eläketurvakeskus (ETK) suunnittelee kyselytutkimusta ja tarvitsee apuasi.
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.