Ajankohtaislistaus
15.3.2024

Palkitussa ohjelmassa keskustellaan kevään aikana muun muassa eläkeuudistuksesta ja maahanmuutosta. Ohjelman juontajana jatkaa Helsingin Sanomista tuttu taloustoimittaja Alma Onali. Ensimmäinen jakso julkaistaan 20.3.2024.

Eläkenörttien suosikkiohjelma palaa suoratoistoalustoille entistä ajankohtaisempana ja raikkaampana.

Ohjelman neljännellä tuotantokaudella panostetaan erityisesti hyvään keskusteluun. Huolellisilla vieras- ja näkökulmavalinnoilla pyritään takaamaan viihdyttävä syväsukellus eläkepoliittisten aiheiden ytimeen.

– Eläkekomitea on suunnattu kaikille eläkeasioista kiinnostuneille. Poimimme jaksoihin ajankohtaisia teemoja emmekä väistä hankaliakaan aiheita. Pyrimme pitämään keskustelun mahdollisimman käytännönläheisenä, huumoria unohtamatta, kertoo Eläketurvakeskuksen viestintäjohtaja Tuovi Rautjoki.

Avausjakson aiheena eläkeuudistus

Kevään aikana keskustellaan muun muassa nuorten työelämätoiveiden sekä maahanmuuttajien kotoutumisen vaikutuksista eläketurvaan. Lisäksi selviää miten suomalaisten pitkään junnannut palkkakehitys vaikuttaa eläkkeisiin tulevaisuudessa.

Avausjaksossa aiheena on alan suurin ja ajankohtaisin kysymys, eläkeuudistus. Orpon hallituksen tilaaman uudistuksen neuvottelut ovat käynnissä. Mistä uudistuksessa päätetään, ja mitä se tarkoittaa suomalaisille?

Aiheesta keskustelemassa Finanssiala Ry:n johtaja Mikko Kuusela, Valtion talouden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Tuulia Hakola-Uusitalo ja Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto.

Ohjelman juontaa tuttuun tapaan taloustoimittaja ja wannabe-eläkeläinen, Alma Onali.

Kauden ensimmäinen jakso ilmestyy podcast-palveluihin keskiviikkona 20.3.2024.

Lue lisää Etk.fi:ssä:
Eläkekomitea-podcast

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.