Hyvinvointialueiden väliset erot työeläkekuntoutuksessa heijastelevat työkyvyttömyyden eroja
Työeläkekuntoutus on keskeinen keino tukea työssä jatkamista tilanteissa, joissa työkyky on heikentynyt. Mutta miten kuntoutus jakautuu hyvinvointialueiden välillä – ja vastaako sen määrä alueellista tarvetta?
Työeläkekuntoutuksen yleisyydessä on selviä alueellisia eroja. Kuviossa 1 esitetään vuosina 2023–2025 alkaneiden työeläkekuntoutusten määrä suhteessa väestön kokoon hyvinvointialueittain. Hyvinvointialueet on järjestetty kuntoutuksen yleisyyden mukaan nousevaan järjestykseen.
Työeläkekuntoukseen osallistuneiden osuus on matalin Ahvenanmaalla, Helsingissä sekä Länsi-Uudenmaan, Pohjanmaan ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueilla.
Selvästi korkeimmat työeläkekuntoutukseen osallistuneiden osuudet ovat Kainuun hyvinvointialueella ja Pohjois-Savon hyvinvointialueilla. Myös Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueilla kuntoutukseen osallistuneiden osuus on korkea.
Työeläkekuntoutuksessa havaittu jakautuminen muistuttaa monista terveys- ja työkykyindikaattoreista tuttua alueellista eriytymistä. Väestön terveydentilan on usein havaittu olevan paras Etelä- ja Lounais-Suomessa ja heikoin Pohjois- ja Koillis-Suomessa.
Kuntoutus ja työkyvyttömyyseläkkeet kulkevat käsi kädessä
Työeläkekuntouksen alueelliset erot näyttävät hyvin samanlaisilta kuin alueiden väliset erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä.
Tätä havainnollistaa hajontakuvio, jossa jokaista hyvinvointialuetta on merkitty pisteellä (kuvio 2). Kuvio osoittaa, että alueilla, joilla kuntoutukseen osallistutaan enemmän, siirrytään yleensä myös enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kuvioon on nimetty alueet, joissa kuntoutusta on vähemmän kuin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen yleisyyden perusteella voitaisiin odottaa.
Näitä ovat Ahvenanmaa, Itä-Uusimaa, Kymenlaakso, Etelä-Savo ja Kainuu. Näillä alueilla työeläkekuntoutusta on työkyvyttömyyden tasoon nähden suhteellisesti vähemmän.
Kaikkiaan tulokset viittaavat siihen, että työeläkekuntoutus kohdistuu pitkälti alueille, joilla työkyvyttömyyden riski on muita alueita korkeampi.
Mitä alueellisista eroista voidaan päätellä?
Työeläkekuntoutukseen osallistuneiden osuus vaihtelee hyvinvointialueiden välillä huomattavasti. Näille eroille voi olla selityksiä, jotka liittyvät esimerkiksi alueen väestörakenteeseen. Korkeata kuntoutujien osuutta voi selittää esimerkiksi se, että alueen työikäinen väestö on iäkkäämpää kuin muilla alueilla.
Pelkkien alue-erojen perusteella on myös vaikea arvioida, onko työeläkekuntoutujien korkea osuus myönteinen vai kielteinen ilmiö. Se voi kertoa runsaista työkykyongelmista, mutta myös siitä, että havaittuihin ongelmiin on alueella puututtu aktiivisesti.
Vertasimme kuntoutujien osuutta hyvinvointialueella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuuteen. Kaikkiaan yhteys työeläkekuntoutujien ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuuksien välillä on erittäin vahva. Kuntoutus näyttää siis kohdistuvan hyvinvointialueilla tarpeen mukaan.
Työeläkekuntoutuksen järjestämisestä vastaavat työeläkejärjestelmän toimijat, mutta myös hyvinvointialueilla on keskeinen rooli työkyvyn tukemisessa. Työkykyongelmien varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen tuki voivat auttaa ihmisiä pysymään työelämässä ja ohjata tarvittaessa myös kuntoutuspalveluiden piiriin.
