Ajankohtaislistaus
2.4.2020
Sinisellä taustalla sininen kuva koronaviruksesta ja teksti koronavirus.

Ulkomaantyö on koronan takia muuttunut monelle etätyöksi, jota tehdään kotimaasta käsin. Etätyö voi vaikuttaa siihen, minkä maan sosiaaliturvaan työntekijä kuuluu.

Koronaepidemian aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi ulkomaantyöskentelyyn on tullut muutoksia, joihin ei ole voitu varautua ennalta. Jos teet ulkomaantöitä etänä EU/ETA-maassa tai Sveitsissä, huomioithan seuraavat sinua koskevat ohjeet.

Jos työskentelymaasi ja asuinmaasi ovat eri maita

Työntekijät, jotka asuvat yhdessä maassa ja työskentelevät toisessa maassa, ja palaavat asuinmaahan säännöllisesti päivittäin tai vähintään kerran viikossa, ovat ns. rajatyöntekijöitä. Heitä ovat esimerkiksi ne Pohjois-Suomessa asuvat henkilöt, joilla on työpaikka Ruotsissa tai Norjassa ja jotka normaalisti tekevät työnsä kokonaan kyseisessä maassa.

Jos olet estynyt tekemään töitä normaalissa työskentelymaassasi väliaikaisesti ja työskentelet nyt etänä vain asuinmaassasi, sinun pitäisi olla poikkeusolojenkin aikana vakuutettuna alkuperäisessä työskentelymaassasi.

Esimerkiksi jos olet aiemmin tehnyt työtä pelkästään Ruotsissa ruotsalaiselle työnantajalle ja nyt teet poikkeuksellisesti koronaviruksen vuoksi työsi kokonaan etänä asuinmaassasi Suomessa, ETK:n näkemyksen mukaan jatkat edelleen kuulumista Ruotsin sosiaaliturvaan.

Jos sosiaaliturvassasi ilmenee ongelmia tai tarvitset vahvistuksen siitä, minkä maan sosiaaliturvaan kuulut, ota yhteyttä sen maan viranomaiseen, jonka sosiaaliturvassa olet aiemmin ollut.

Seuraa koronaepidemian ajan sekä asuin- että työskentelymaasi sosiaaliturvaviranomaisten ohjeita.

Jos työskentelet useassa EU-maassa

EU-alueella on omat sääntönsä työntekijöistä, jotka tekevät työtään tavallisesti useassa eri EU-maassa. Jos normaaliin työskentelyysi tulee muutoksia poikkeusolojen vuoksi ja teet nyt väliaikaisesti enemmän töitä asuinmaassasi tai teet vain asuinmaassasi töitä, ei tällä väliaikaisella muutoksella ole vaikutusta siihen, minkä maan sosiaaliturvan piirissä olet.

A1-todistuksellasi näkyy, minkä maan sosiaaliturvassa olet vakuutettuna. Jos tämän osalta tulee ongelmia, ole yhteydessä A1-todistuksen myöntäneeseen viranomaiseen.

Jos sinulla on ETK:n myöntämä A1-todistus useassa EU-maassa työskentelevänä henkilönä, sinun ei tarvitse ilmoittaa ETK:lle koronaviruksen aiheuttamasta työskentelyn määrän muutoksesta.

Jos olet lähetetty työntekijä

Lähetettynä työntekijänä A1-todistuksesi pysyy voimassa normaalisti, jos jatkat työskentelyäsi komennusmaassasi etätyönä tai työpaikallasi.

Jos kuitenkin tilanteeseesi tulee muutos, esimerkiksi sinut lomautetaan tai työkomennuksesi keskeytyy, lue verkkopalvelustamme lomautusta ja keskeytystä koskevat ohjeistus. Tarvittaessa ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Euroopan komissiolta ohjeistusta viranomaisille

Myös Europan komissio on julkaissut ohjeistusta siitä, miten koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot voivat vaikuttaa Euroopassa liikkuviin työntekijöihin.

Komissio toteaa, että sosiaaliturvan yhteensovittamista Euroopassa koskeva lainsäädäntö on edelleen voimassa. Väliaikaisen poikkeustilan ei kuitenkaan tulisi aiheuttaa muutoksia liikkuvien työntekijöiden asemaan sosiaaliturvan osalta.

Komission ohjeistus on suuntaa antava ja eikä yksittäistapauksissa sido jäsenmaiden viranomaisia.

ETK toimii käytännössä sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevan lainsäädännön osalta komission linjausten mukaisesti.

Lisätietoa ja sähköinen asiointi

ETK:n asiakaspalvelu
puh. 029 411 2110 (arkisin klo 9–16).
ulkomaanasiat(at)etk.fi

Eläketurvakeskuksen sähköinen asiointipalvelu

Aiheesta uutisoitu aikaisemin

Lähetetty työntekijä, oletko lomautettuna ulkomailla? A1-todistuksesi on voimassa, jos lomautus kestää enintään 3 kuukautta (Uutinen 31.3.)

Lähetetty työntekijä, oletko jumissa ulkomailla? Eläketurvakeskus pyytää ulkomailla oleskelevia lähetettyjä työntekijöitä tarvittaessa hakemaan jatkoaikaa A1-todistukselleen (Uutinen 20.3)

Keskeytätkö ulkomaantyösi? Eläketurvakeskus pyytää ulkomaantyönsä keskeyttäviä ilmoittamaan kotiinpaluustaan (Uutinen 13.3.)

Euroopan komission ohjeistus työvoiman liikkuvuudesta

Coronavirus: Commission presents practical guidance to ensure the free movement of critical workers (Uutinen 30.3.)

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.