Eri ikäisille karttuneet eläkkeet
Eläketurvakeskuksen rekisteritietojen perusteella voidaan arvioida eri ikäisten työeläkevakuutettujen kartuttamaa eläkettä. Työeläkettä karttuu vuosiansioiden perusteella palkansaajalla 17 vuoden ja yrittäjillä 18 vuoden iästä alkaen. Ennen vuotta 2005 eläkettä alkoi karttua 23 vuoden iästä alkaen. Eläkettä on keskimäärin ehtinyt karttua sitä enemmän, mitä vanhemmasta ikäluokasta on kyse.
Tällä sivulla esitettävät karttumat ovat rekisteripohjaisia arvioita Suomessa asuvien työeläkevakuutettujen keskimääräisistä työeläkekarttumista vuoden 2023 lopussa. Luvut eivät sisällä henkilöitä, jotka saavat omaan työuraan perustuvaa työeläkettä kuten vanhuuseläkettä, osittaista varhennettua vanhuuseläkettä tai työkyvyttömyyseläkettä. Karttumissa on huomioitu elinaikakertoimen vaikutus.
Arvio Suomessa asuvien työeläkevakuutettujen keskimääräisestä työeläkekarttumasta sukupuolen mukaan 31.12.2023, €/kk (kuva)

Esimerkiksi 40-vuotiaille työeläkevakuutetuille oli vuoden 2023 lopussa karttunut keskimäärin 642 €/kk suuruinen työeläke. 50-vuotiailla vastaava luku oli 1 100 €/kk ja 60-vuotiailla 1 669 €/kk.
Alle 30-vuotiailla miehillä ja naisilla on keskimäärin suunnilleen yhtä paljon työeläkekarttumaa. Tätä vanhemmissa ikäluokissa miesten eläkekarttuma on keskimäärin suurempi kuin naisilla. Vuoden 2023 lopussa 40-vuotiaiden naisten keskimääräinen työeläkekarttuma oli 84 prosenttia samanikäisten miesten keskimääräisestä karttumasta. 50-vuotiailla tämä suhdeluku oli 76 prosenttia ja 60-vuotiailla 78 prosenttia.
Oman karttuneen eläkkeen voi tarkastaa työeläkeotteelta.
Arvio Suomessa asuvien työeläkevakuutettujen keskimääräisestä työeläkekarttumasta sukupuolen mukaan 31.12.2023, €/kk (taulukko)
Ikä | Miehet | Naiset | Kaikki |
---|---|---|---|
17 | 3 | 2 | 2 |
18 | 8 | 7 | 7 |
19 | 20 | 18 | 19 |
20 | 30 | 31 | 31 |
21 | 45 | 45 | 45 |
22 | 63 | 62 | 62 |
23 | 85 | 82 | 84 |
24 | 109 | 105 | 107 |
25 | 133 | 129 | 131 |
26 | 163 | 156 | 160 |
27 | 193 | 184 | 189 |
28 | 223 | 214 | 218 |
29 | 255 | 245 | 250 |
30 | 289 | 274 | 282 |
31 | 324 | 302 | 313 |
32 | 361 | 332 | 347 |
33 | 398 | 359 | 379 |
34 | 439 | 392 | 417 |
35 | 479 | 428 | 454 |
36 | 525 | 456 | 492 |
37 | 568 | 493 | 532 |
38 | 609 | 522 | 567 |
39 | 656 | 550 | 605 |
40 | 696 | 584 | 642 |
41 | 739 | 613 | 679 |
42 | 781 | 647 | 716 |
43 | 836 | 678 | 760 |
44 | 901 | 726 | 816 |
45 | 962 | 760 | 864 |
46 | 1 035 | 810 | 925 |
47 | 1 098 | 851 | 978 |
48 | 1 160 | 886 | 1 028 |
49 | 1 209 | 924 | 1 069 |
50 | 1 247 | 946 | 1 100 |
51 | 1 302 | 980 | 1 145 |
52 | 1 362 | 1 020 | 1 192 |
53 | 1 399 | 1 063 | 1 232 |
54 | 1 473 | 1 102 | 1 290 |
55 | 1 518 | 1 163 | 1 341 |
56 | 1 584 | 1 231 | 1 407 |
57 | 1 653 | 1 297 | 1 474 |
58 | 1 723 | 1 353 | 1 536 |
59 | 1 793 | 1 418 | 1 604 |
60 | 1 878 | 1 465 | 1 669 |
61 | 1 901 | 1 512 | 1 697 |
62 | 1 960 | 1 544 | 1 738 |
63 | 1 974 | 1 581 | 1 763 |
Lisää tunnuslukuja työeläkekarttumista on esitetty oheisessa Excel-tiedostossa, josta löytyvät keskiarvojen lisäksi jakaumien mediaanit sekä ylä- ja alakvartiilit.
Lue lisää Etk.fi:ssä:
- Arvio työeläkekarttumista eri ikäisille vuoden 2023 lopussa: keskiarvo, mediaani sekä ylä- ja alakvartiilit sukupuolen mukaan (Excel)
- Suomen työeläkevakuutetut
Aiheesta muualla: