Blogilistaus

Toisinaan sattuu inhimillinen tragedia, jossa parhaassa työiässä oleva ihminen joutuu tapaturman vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Esimerkissä nuori mies putoaa kesämökin katolta kesken vapaa-ajan remonttiprojektin ja halvaantuu. Toisinaan tätä tapausta voi seurata myös taloudellinen tragedia nuoren miehen työnantajalle, joka joutuu eläketapauksen vuoksi maksamaan korkeampaa työeläkemaksua kaikista työntekijöistään.

Meillä Suomessa on hieno kannustinjärjestelmä, TyEL-maksun maksuluokkamalli, jonka tavoitteena on saada työnantaja panostamaan työntekijöidensä työkykyyn ja hyvinvointiin. Järjestelmä koskee erityisesti suurempia työnantajia. Joissakin tapauksissa työnantajan on kuitenkin mahdotonta estää työkyvyttömyyden aiheuttava onnettomuus.

Työnantajien kannustimien tarkoituksenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus olivat arvioinnin kohteena, kun vuonna 2017 voimaan tullutta eläkeuudistusta suunniteltiin. Vapaa-ajalla sattuvien tapaturmien vaikutus työnantajan työeläkekustannuksiin muuttuukin 2017, ja työnantaja voi välttää mahdollisen työeläkemaksun korotuksen.

Jos työkyky menee, mikä on syy?

Suunnittelupöydällä oli ehdotus, jonka mukaan vapaa-ajan tapaturmien ei tulisi korottaa työnantajan työeläkemaksua. Suunnittelijat huomasivat nopeasti oleellisen vaikeuden: mistä tietää että työkyvyttömyys johtuu juuri tapaturmasta?

Toisessa esimerkissä monenlaisesta krempasta kärsivä vanhempi mies kaatuu vapaa-ajallaan ja kipeytynyt polvi pakottaa hänet osatyökyvyttömäksi. Työeläkelaitosten vakuutuslääkäreillä on ammattitaito arvioida, onko työkykyä vai ei, mutta he eivät ole tottuneet arvioimaan vedenpitävästi työkyvyttömyyteen johtaneita syitä.

Sen sijaan tapaturmavakuutusyhtiöiden ammattilaisilla on tähän tarvittavat vakiintuneet käytännöt. Voisiko heidän ammattitaitoaan lainata?

Neuvokkaat suunnittelijat keksivät tapaturmaeläkkeestä ratkaisun

Suunnittelijat tahtoivat antaa mahdollisuuden välttää kustannus vapaa-ajan tapaturmasta ainakin kaikkein selkeimmissä tapauksissa. Jos työnantaja on liittänyt lakisääteiseen tapaturmavakuutukseen vapaaehtoisen vapaa-ajan vakuutuksen ja tästä vakuutuksesta myönnetään työeläkettä täydentävä tapaturmaeläke, tapaus ei vaikuta työeläkemaksuun. Lisäehdoiksi säädettiin riittävän suureksi arvioitu työkyvyn haitta ja tapaturmaeläkkeen riittävän pitkä kesto.

Jos katolta putoaminen tapahtuu vuonna 2017 tai sen jälkeen, työnantaja voi ilmoittaa työeläkeyhtiölle tapaturmaeläkkeestä ja näin välttyä työeläkemaksun korotukselta.

Ovatko kannusteet nyt kunnossa?

Työeläkejärjestelmän kehittäjillä on ollut pyrkimys luoda tasapuolinen ja oikeudenmukainen kannustinjärjestelmä. Toivottavasti nämä pyrkimykset eivät näyttäydy joustamattomuutena tai kummallisina yksityiskohtina säädöksissä.

Ajatellaan nyt, että nuoren miehen työnantaja on huolehtinut työntekijästään ja ottanut hänelle myös säädöksessä mainitun vapaa-ajan vakuutuksen. Entä jos työntekijä päättääkin irtisanoutua juuri ennen remonttiprojektiaan? Onnettomuushetkellä työnantajan vakuutus ei ole enää voimassa ja poikkeussäädöksen ehto ei täyty, työnantajalle tulee maksun korotus ja jälleen olemme epäoikeudenmukaisessa tilanteessa.

Kehitystyö jatkuu ja ratkaisuja etsitään edelleen. Aukotonta oikeudenmukaisuutta on kuitenkin hyvin vaikea taata säädöksin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.