Blogilistaus

Maatalousyrittäjien työtulot ovat pysyneet viime vuosikymmeninä vakaina samalla kun muiden yrittäjien työtulot ovat laskeneet merkittävästi. Lisäksi MYEL-yrittäjien eläkevakuutetut kokonaistulot ovat nousseet muita yrittäjiä enemmän. Muutos kertonee maatalouden rakennemuutoksesta, jossa maataloustyön lisäksi tuloja haetaan myös muualta.

Sekä MYEL- että YEL-yrittäjillä eläkevakuutus perustuu työtuloon. Erona on se, että MYEL-yrittäjillä työtulo perustuu ensisijaisesti viljellyn maan tai metsän alaan, kun YEL-yrittäjillä työtulo perustuu yrittäjän työpanoksen arvoon rahassa mitattuna.

Viime aikoina YEL-työtulon määrittelystä on ollut paljon keskustelua, ja yrittäjät ovat osoittaneet tyytymättömyyttä järjestelmään erityisesti, kun työtuloja ryhdyttiin aktiivisemmin tarkistamaan ja tarkistusten takia nostamaan. Samaan aikaan MYEL-järjestelmässä työtulon määrittelystä ei ole ollut samanlaista keskustelua. Tarkastelen uudessa selvityksessäni sekä MYEL- että YEL-yrittäjien työtulojen kehitystä. Tulokset ovat melko yllättäviä.

MYEL-yrittäjien työtulot ovat pysyneet vakaina, YEL-yrittäjillä työtuloissa laskua

MYEL-yrittäjien keskimääräiset työtulot ovat pysyneet hyvin vakaina viimeisen 20 vuoden aikana. Indeksikorjattuna vuosittaiset työtulot kasvaneet 20 vuoden aikana noin 7 prosentilla ja ovat nyt noin 22 500 euron suuruisia.

Sen sijaan YEL-yrittäjillä työtulot kasvoivat vuodesta 2005 vuoteen 2015 noin neljällä prosentilla 25 000 euroon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ne ovat pudonneet 11 prosentilla asettuen nyt samalle tasolle kuin MYEL-yrittäjillä.

Työtulojen kehitys viittaisi joko siihen, että YEL-työtuloja on laskettu tai siihen, että YEL-yrittäjien joukkoon on tullut merkittävä määrä vähäisellä työpanoksella työskenteleviä yrittäjiä.

MYEL-yrittäjien eläkevakuutetut kokonaistulot nousseet, YEL-yrittäjillä ei juuri muutosta

Tarkastelen selvityksessäni myös yrittäjien eläkevakuutettuja kokonaistuloja. Molemmissa yrittäjäryhmissä on nimittäin runsaasti henkilöitä, jotka työskentelevät myös palkansaajana. Lisäksi osa MYEL-yrittäjistä tekee töitä myös YEL-yrittäjinä.

MYEL-yrittäjien keskimääräiset eläkevakuutetut kokonaistulot ovat nousseet parin vuosikymmenen aikana indeksikorjattuna noin 31 000 eurosta 40 000 euroon, joka tarkoittaa noin 29 prosentin kasvua. YEL-yrittäjillä kokonaistulot ovat nousseet vain nelisen prosenttia 28 000 eurosta 29 000 euroon.
Muutos näkyy myös tuloluokittain. MYEL-yrittäjien joukossa alle 25 000 euroa eläkevakuutettua tuloa omaavien määrä on vähentynyt noin kuudellatoista prosentilla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

YEL-yrittäjillä tuloluokkien rakenteessa ei ole ollut yhtä suurta muutosta. Huomattavaa kuitenkin on, että YEL-yrittäjien joukossa on huomattavasti enemmän alle 25 000 euroa eläkevakuutettua tuloa omaavia.

MYEL-yrittäjillä paljon muita tulonlähteitä

Tulonlähteiden jakauma eroaa selvästi MYEL- ja YEL-yrittäjien välillä. YEL-yrittäjillä eläkevakuutettua tuloa löytyy useimmiten ainoastaan YEL-vakuutuksen alta. Vaikka yrittämisen yhteydessä tehdyn palkkatyön määrä on noussut, on yksinomaan YEL-toimintaa harjoittavien määrä selkeästi suurin ryhmä.

MYEL-yrittäjillä tulot muodostuvat hyvin eri tavalla. Viimeisen 30 vuoden aikana pelkästään MYEL-yrittäjänä toimivien määrä on vähentynyt merkittävästi ja MYEL-yrittäjyyttä palkkatyöhön yhdistävien määrä noussut siten, että tämä ryhmä on jo yleisin MYEL-vakuutettujen joukossa. Tämä kertonee maatalouden voimakkaasta rakennemuutoksesta. Muutos näyttää alkaneen Suomen EU-jäsenyydestä.

Suurituloisten MYEL on sivutoimista

Maatalouden rakennemuutos näkyy myös MYEL-yrittäjien tuloluokissa. Ainoastaan MYEL:n piirissä vakuutetut sijoittuvat enimmäkseen matalimpaan tai 25 000–50 000 euron tuloluokkaan. Esimerkiksi alle 25 000 euroa ansaitsevista hieman yli 60 prosentilla on ainoastaan MYEL-työtuloa, kun korkeimmissa kokonaistuloluokissa muun työn osuus korostuu paljon. Tällöin henkilöllä on useimmiten vain sivutoimisesti MYEL-työtuloa ja pääosa toimeentulosta muodostuu palkasta.

MYEL-yrittäjät tyytyväisempiä työtulon määritykseen

MYEL-yrittäjien tyytyväisyys työtulon määrittelyyn ja luottamus järjestelmään on Melan mukaan korkea eikä työtulon määrittelyä ole paljoakaan kritisoitu. Tämä voi johtua siitä, että MYEL-vakuutetuilla työtulon määrittely on toiminut samalla tavoin hyvin pitkään. Työtuloa on myös valvottu jatkuvasti tukihakemusten kautta.

Melalla on myös laaja asiamiesverkosto, joka keskustelee yrittäjien kanssa työtulosta. Lisäksi, toisin kuin YEL-yrittäjillä, maatalousyrittäjien eläkemaksu on liukuva, minkä vuoksi eläkemaksu on usein matalampi.

Lue lisää:

Maatalousyrittäjien vakuutetut työtulot ja erot muihin yrittäjiin. Rekisterianalyysi vuosilta 1975–2024. Eläketurvakeskuksen analyyseja 09/2025 (Julkari.fi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.