Ajankohtaislistaus
4.10.2021

Lokakuun Työeläke-lehdessä eläkeviisaat puntaroivat eläkkeiden rahoituksen kestävyyttä. Vaakakuppeihin haetaan tasapainoa maksujen ja menojen välillä.

Vaikka talous nyt porskuttaa, matalan syntyvyyden maassa nykytasoisen eläketurvan rahoittamiseen syntyy pitkällä aikavälillä maksupaineita.

– Eläke-etuisuuksien leikkaaminen olisi maksujen korotusta parempi vaihtoehto turvata työeläkejärjestelmän kestävyys, sanoo Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttänen Työeläke-lehdessä.

Määttänen on perehtynyt tanskalaiskollegansa, taloustieteilijä Torben M. Andersenin eläkejärjestelmästämme tekemään kansainväliseen arvioon. Työeläke-lehti kertoo raportin synnyttämistä jälkimainingeista eläkeasiantuntijoiden ja ekonomistien keskuudessa.

Elossa aloittava Pettersson pitää kilpailua tervetulleena

Työeläke-lehti tapasi tällä viikolla eläkeyhtiö Elossa toimitusjohtajana aloittavan Carl Petterssonin. Hänestä Elo saa innostuneen johtajan ja hajautuksen puolestapuhujan. Kilpailua ei pitäisi Petterssonin mukaan millään tavalla vähentää tai pitää piilossa työeläkejärjestelmässä.

– En usko monopolilaitokseen, en eläkealalla enkä missään muuallakaan. Sen sijaan uskon hyvin vahvasti avoimeen kilpailuun hajautetulla toimialalla, Pettersson sanoo.

Tutustu uuteen verkkolehteen Työeläkelehti.fi-palvelussa

Lehden kustantaja, Eläketurvakeskus, täyttää lokakuussa 60 vuotta. Lehden kuvakavalkadissa tarjoillaan tunnelmakuvia takavuosilta. Kuusikymppinen katsoo kuitenkin rohkeasti tulevaisuuteen. Tästä osoituksena myös uudistunut verkkolehti, joka palvelee lukijoita aiempaa sujuvammin Työeläkelehti.fi-palvelussa.

Työeläke 3:2021 

Kuva: Karoliina Paatos

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.