Ajankohtaislistaus
28.9.2020

Eläkekomitea-podcastin toimittaja Tuija Siltamäki katsoo eläkemaailmaa ulkopuolisin silmin. Uusin Työeläke-lehti kertoo, että häntä kiinnostaa erityisesti sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.

Tänä syksynä alkoivat Tuija Siltamäen johdolla eläkekeskustelut Eläkekomitea-podcasteissa. Y-sukupolven äänitorveksi luonnehdittu toimittaja Siltamäki on tottunut suoraan puheeseen, joten voi odottaa, että hän puhaltaa pölyt eläkekeskustelusta. Syyskuun podcastjaksossa hän tarkastelee sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.

– Eläkemaailma on mystinen, viimeinen suuri tuntematon. Olisi kiva oikeasti ymmärtää siitä jotain, Siltamäki sanoo Työeläke-lehdessä hiekkalaatikon laidalla istuen.

Yrittäjien Janne Makkula toivoo muutoksia YEL-turvaan

Yrittäjän eläkelain (YEL) voimaantulosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Lainsäädäntö on peräisin 70-luvulta, mutta moni asia on noista ajoista muuttunut työ- ja elinkeinoelämässä. Työeläke-lehden yrittäjäreportaasissa yrittäjien etujärjestön Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtajan Janne Makkulan mielestä yrittäjiä eläketurvassa askarruttaa monikin asia.

– Yrittäjien luottamuksen parantamisen tulee olla muutosten tärkein tavoite. Tähän päästään lisäämällä tietoa yrittäjän eläketurvasta ja tekemällä muutoksia nykyjärjestelmän puitteissa, Makkula sanoo.

ETK:n uusi lakilinjan johtaja Karoliina Kiuru korostaa palveluasennetta

Eläketurvakeskuksen (ETK) lakilinjan uusi johtaja Karoliina Kiuru kertoo lehdessä tekeillä olevista lainsäädäntöhankkeista, mutta myös palveluasenteen merkityksestä.

– Eläketurvan kerryttämisen helppous, luotettavuus ja toimivuus hyödyttävät koko yhteiskuntaa. Luottamus tekemiseemme mitataan asiakkaidemme palvelutilanteissa ja kohtaamisissa.

Omalta osaltaan ja nimenomaan eläkejuridiikan osaajana Kiuru vahvistaa ETK:n roolia alan yhteisten palveluiden tuottajana eläketurvan toimeenpanossa.

Työeläke 4:2020 (digilehteen)

Kuva: Sakari Piippo

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.