Ajankohtaislistaus
23.9.2026

Työeläkelaitokset tarkistivat vuonna 2025 lähes 58 700 yrittäjän YEL-työtulon. Noin puolessa tarkistuksista työtulo jäi ennalleen, 47 prosentissa sitä korotettiin ja kahdessa prosentissa alennettiin. Samaan aikaan yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo nousi noin kaksi prosenttia ja oli vuoden lopussa 25 400 euroa.

Vuonna 2025 työeläkelaitokset tarkistivat niiden yrittäjien YEL-työtulot, joita ei ollut tarkistettu kolmeen vuoteen. Tarkistus valmistui lähes 58 700 yrittäjälle.  

Noin puolessa tarkistuksista, 51 prosentissa, työtulo pysyi ennallaan. Työtuloa korotettiin 47 prosentissa tarkistuksista ja alennettiin kahdessa prosentissa. 

Tarkistuksissa näkyy selvä muutos kahteen edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2023 työtulo nousi kolmella neljästä tarkistetusta ja vuonna 2024 lähes kahdessa kolmesta tarkistuksesta, mutta vuonna 2025 korotusten osuus jäi alle puoleen.  

Kahtena ensimmäisenä vuonna kaikki tarkistetut työtulot olivat alle 25 000 euroa. Vuonna 2025 tarkistetuista noin neljäsosa oli alle 25 000 euroa. 

Tavallisin korotus oli viime vuonna 4 000 euroa vuodessa. Tätä suuremmat työtulon korotukset olivat harvinaisia ja koskivat vain kahta prosenttia tarkistuksista.  

Eniten korotettuja työtuloja rakentamisessa ja teknisillä aloilla 

Työtulojen tarkistuksissa oli merkittäviä eroja toimialojen välillä. Kun tarkastellaan toimialoja, joissa tehtiin eniten tarkistuksia vuonna 2025, suurin korotettujen työtulojen osuus oli asuin- ja muiden rakennusten rakentamisessa, jossa työtulo nousi 67 prosentilla tarkistetuista yrittäjistä.  

Seuraavina olivat moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus, jossa työtulo nousi 64 prosentilla, sekä ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus, jossa korotuksia tehtiin 60 prosentille yrittäjistä.  

Myös puunkorjuussa korotusten osuus oli korkea, 59 prosenttia.  

Yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo nousi viime vuonna pari prosenttia 

Viime vuoden lopussa Suomessa oli noin 212 500 YEL-vakuutettua yrittäjää. Yrittäjien vahvistettu YEL-työtulo oli keskimäärin 25 400 euroa vuodessa, mikä on noin kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.  

YEL-vakuutusten määrä pysyi lähes ennallaan vuonna 2025. Vuoden lopussa voimassa oli yli 212 000 vakuutusta. Viime vuoden aikana alkoi runsaat 26 000 ja päättyi noin 25 600 vakuutusta.  

Yrittäjien työtulon keskiarvo oli 25 400 euroa ja mediaani 19 400 euroa vuodessa. Keskimääräinen työtulo nousi hieman, noin pari prosenttia. 

Alkaneiden vakuutusten mediaanityötulo oli 14 000 euroa vuodessa ja päättyneiden noin 15 100 euroa vuodessa. 

Mikä on YEL-työtulo? 

Yrittäjän YEL-vakuutuksen työtulo on yrittäjän työpanoksen arvo rahassa mitattuna. Työtulon tulisi vastata palkkaa, joka maksettaisiin samaa työtä tekemään palkatulle ulkopuoliselle, jolla on sama ammattitaito kuin yrittäjällä. Eläkelaitos vahvistaa työtulon kokonaisarvion perusteella. Vahvistettua työtuloa korotetaan automaattisesti palkkakertoimella vuosittain tammikuun alussa. 

Mihin YEL-työtulo vaikuttaa? 

YEL-vakuutuksen työtulosta riippuvat sekä eläkkeen määrä että eläkemaksu, mutta myös sairausvakuutuksen päivärahat ja vapaaehtoisen työtapaturmavakuutuksen korvaukset. Lisäksi työtulo vaikuttaa työttömyysturvaan ja vanhempainpäivärahaan.

Aiheesta lisää:

Tilastojulkaisussa ja tilastotietokannassa on uutena tietona työtulon jaottelu desiileittäin.

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.