Siirtymämaksu

Siirtymämaksu liittyy tilanteisiin, joissa valtion virastoja, laitoksia tai liikelaitoksia muutetaan osakeyhtiöiksi tai niiden toimintaa siirretään jo olemassa oleville osakeyhtiöille. Uuden yhtiön vakuuttanut yksityisen sektorin eläkelaitos maksaa siirtymämaksua valtiolle kymmenen vuoden ajan.

Maksun suuruus on 80 prosenttia siirtyneiden työntekijöiden ansioista perittävästä vakuutusmaksun tasausosasta. Siirtymämaksua maksetaan kuitenkin vain sellaisissa tapauksissa, joissa samanaikaisesti siirtyvien henkilöiden lukumäärä on vähintään 200.

Valtio menettää valtion virastojen, laitoksien tai liikelaitoksien yhtiöittämisen seurauksena siirtyneiden työntekijöiden eläkevakuutusmaksut. Siirtymämaksulla tuloutetaan takaisin valtiolle osa siirtyvästä henkilöstöstä aiheutuvista kustannuksista. Siirtymämaksu myös keventää vakuutuskantaa vastaanottaneen eläkelaitoksen vastuuta yhteisesti kustannettavista eläkemenoista.

Siirtyvät työntekijät siirtyvät valtion eläkelain piiristä työntekijän eläkelain puolelle. Siirtyvän työntekijän eläke määräytyy VaEL:n mukaan yhtiöittämistä edeltävältä ajalta ja TyEL:n mukaan sitä seuraavalta ajalta.

Siirtyneet työntekijät vakuuttanut yksityisen sektorin eläkelaitos joutuu ensimmäisinä vuosina vastaamaan suuremmasta osuudesta yhteisesti kustannettavaa eläkemenoa kuin mitä se itse aiheuttaa. Tämä johtuu palkkasumman kasvusta.

Oikopolut:

Aiheesta muualla:

 

AIHEEN ASIANTUNTIJA: HANNA MÄKINEN