Uusi analyysi: Euroopan eläkepolitiikka muutoksessa
Euroopan maiden yhteistyö eläkeasioissa on perinteisesti ollut pienimuotoista ja varovaista. Näin ei enää ole. Viime vuosikymmenet ovat tuoneet EU:n eläkepolitiikkaan uutta voimaa, kun komission valta eläkeasioissa on kasvanut. Tuorein merkki komission vallasta on strategia lisäeläketurvan kasvattamiseksi koko Euroopassa.
Eläketurvakeskuksen erityisasiantuntija Niko Väänänen seuraa työkseen muiden maiden eläkejärjestelmien ja Euroopan unionin eläkepolitiikan kehitystä. Lisäksi Väänänen on viime vuosina toiminut neuvonantajana eläketurvan uudistushankkeissa ulkomailla, muun muassa Azerbaidžanissa, Gabonissa ja Montenegrossa. Esitimme Väänäselle muutamia kysymyksiä eläketurvan kehitysnäkymistä Euroopassa.
1. Olet äskettäin saanut valmiiksi analyysin EU:n eläkepolitiikasta. Aihe on useimmille suomalaisille, myös asiantuntijoille, melko tuntematon. Mitä EU:n eläkepolitiikalla tarkoitetaan?
EU:n eläkepolitiikka on kieltämättä eräänlainen tuntematon jättiläinen. Yleensähän julkisuudessa väitetään, että sitä ei ole olemassa. Ikään kuin eläkepolitiikka olisi vain kansallista. Mutta tosielämässä väite ei ole pitänyt paikkansa enää aikoihin.
Lyhyesti eläkepolitiikassa on kyse niistä toimenpiteistä, joista EU-maat yhdessä komission ja parlamentin kanssa päättävät eläketurvan kehittämiseksi. Esimerkiksi jos suomalainen työntekijä lähetetään vuodeksi työkomennukselle Saksaan, EU:ssa sovittu asetus ohjaa työntekijän työeläkevakuuttamista. Perinteisesti EU:n eläkepolitiikka on ollut sen sääntelyä, että ihmiset voivat liikkua vapaasti niin, että sosiaaliturvasta ei tarvitse erikseen murehtia.
Mutta nykyään EU:n eläkepolitiikalla tarkoitetaan entistä useammin yhteisötason aloitteita ja toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan suoremmin jäsenmaiden eläketurvaan. Tuorein esimerkki tästä on ns. komission aloite säästö- ja investointiunionista, jolla komissio haluaa edistää rahastoitavien lisäeläkkeiden syntymistä Euroopan unionissa.
Osa asiantuntijoista lukee EU:n eläkepolitiikkaan myös jäsenmaiden eläkejärjestelmien vaikutukset toisiinsa. Euroopan maiden eläkejärjestelmät kun eivät ole toisistaan erillään kelluvia saaria. Yhtenäisellä talous-, pääoma- ja työmarkkina-alueella yksittäisen maan eläkeratkaisut vaikuttavat aina toisiin maihin. Käytännön esimerkki tästä on Suomen päätös lopettaa kansaneläkkeen maksaminen muihin EU-maihin. Tällä on seurauksia tuhansien EU:ssa asuvien eläkeläisten tuloihin.
2. Vanhan väitteen mukaan EU kehittyy kriisien kautta. Miten kriisit ovat muokanneet EU:n eläkepolitiikkaa?
Vaikka Euroopan maiden eläkejärjestelmät ovat erilaisia, mailla on takanaan monia yhteisiä ongelmia. Yhteisiksi ongelmiksi väittäisin takavuosien käytännön, jossa ikääntyneet ohjattiin ulos työelämästä rakenneuudistusten yhteydessä varhaiseläkkeille. Osittain ihmiset valitsivat tämän reitin, osittain heidät pakotettiin jättämään työelämä. Joka tapauksessa tämä käytäntö lähetti yhteiskunnalle väärän signaalin ikääntyneiden työllistämisestä. Monet maat ovat sittemmin pidentäneet työuria, esimerkiksi varhaiseläkkeitä karsimalla ja toisiltaan oppimalla.
Yhteisiä kriisejä, jotka ravistelivat useita maita samanaikaisesti, ovat esimerkiksi finanssikriisi, eurokriisi ja koronakriisi. Kriisiksi voisi väittää myös hyvin alhaisen korkotason viime vuosikymmenellä, mikä aiheutti monissa maissa eläketurvan rahoitusongelmia. Näihin kriiseihin etsittiin vastauksia eurooppalaisella tasolla, joko komission johdolla tai avustuksella.
Kriisivuosien yksi merkittävä seuraus onkin komission vaikutusvallan kasvu eläketurvassa. Samoin myös eurooppalaista valvontaa ja sääntelyä rahastoidun eläketurvan osalta on kasvatettu. Tämä on positiivinen asia vakuutetuille.
3. Miten komission kasvanut valta ilmenee ja mitä siitä seuraa?
Komission vallan kasvua voi pitää melko luonnollisena kehityksenä. Jäsenvaltioissa ollaan kiinnostuneita omasta kansallisesta eläketurvasta, mutta komissio hahmottaa paremmin 27 jäsenvaltion kokonaisuuden ja yhteiset haasteet.
Komission valta ilmenee monella tavalla ja tasolla. Ensinnäkin eläkepolitiikan käsittely on muuttunut komissiovetoisemmaksi – eläkeasioita tarkastellaan enemmän komission aloitteesta, ja esimerkiksi talouspolitiikan ohjausjaksosta kasvanut merkittävä eläkepoliittinen instituutio vuosikymmenen kuluessa. Ohjausjaksohan perustuu talouspolitiikan sääntöihin, joita komissio valvoo.
Toinen, merkittävämpi muutos on yhteiseurooppalaisten hankkeiden yleistyminen. Niitä tehdään usein juuri komission aloitteesta. Verotuksesta päätetään kansallisesti, mutta komissio voi kannustaa jäsenvaltioita lisäämään rahastoitua eläketurvaa. Komission tavoitteena on kehittää lisäeläkkeitä koko unionin alueella, koska niiden avulla voidaan toteuttaa säästö- ja investointiunionin tavoitteet. Rahastoitavat lisäeläkkeet olisivat monen maan eläkepolitiikassa hyvin suuri muutos, sillä isoja eläkerahastoja on nyt vain muutamassa EU-maassa. Lisäksi kollektiivisia lisäeläkkeitä edistävät perinteisesti työmarkkinaosapuolet ja monessa maassa sosiaalinen vuoropuhelu ei ole voimissaan. Komissio näkee säästö- ja investointiunionissa keinona vahvistaa eurooppalaisia rahoitusjärjestelmää, joka ohjaisi säästöjä tuottaviin investointeihin. Komission mukaan tämä lisäisi säästäjien vaihtoehtoja vaurastumiseen ja tukisi yritysten kasvua eri puolilla Eurooppaa.
Kolmas ja melkein yhtä merkittävä muutos komission vallassa on koronan jälkeisen jälleenrakennusrahaston RRF:n toimintamekanismi. Väliaikaiseksi suunniteltu RRF tarjoaa jäsenmailla rahoitusta kestävän kasvun edistämiseen. Jäsenvaltiot ovat yhdessä komission kanssa sopineet kansalliset elpymissuunnitelmat, joihin rahoitus perustuu. Komissio seuraa elpymissuunnitelmien uudistusten edistystä ja jakaa rahoitusta, kun sovittuja virstanpylväitä saavutetaan. Osa maista on sopinut suunnitelmassa eläkeuudistuksesta. Esimerkiksi Espanja on sopinut uudistavansa yrittäjien eläketurvaa ja kollektiivista lisäeläketurvaa osana suunnitelmaansa. Vaikka suunnitelmat on rakennettu kansallisista lähtökohdista, ei ole kohtuutonta väittää, että komissiosta on tullut eräänlainen eläkeuudistusten portinvartija.
4. Suomessa lisäeläkkeet ovat perinteisesti olleet hyvin pienessä roolissa. Mitä lisäeläkkeiden yleistymisestä seuraisi meillä, jos siis eläketurvaa kehitettäisiin komission ehdotusten mukaisesti?
Hyvä kysymys. Suomessa on viime aikoina pyritty pois keskitetyimmistä työmarkkinaratkaisuista. Voisiko tämä tapahtua sitten myös eläkkeissä? Liitot neuvottelisivat jäsenilleen rahastoituja kollektiivisia lisäeläkkeitä? En pidä tätä todennäköisenä, mutta hereillä asiassa on hyvä olla. Tärkeintä on pitää eläkepolitiikan kokonaiskuva selvillä ja muistaa se, että eläketurvan eri osien tulee olla järkevästi yhteydessä toisiinsa.
5. Olet toiminut yli kymmenen vuotta ETK:n edustajana brysseliläisessä yhteistyöjärjestö ESIP:ssä, joka katsoo lakisääteisen sosiaaliturvan perään EU:ssa. Mikä sinua kiinnostaa EU-kysymyksissä?
Yksi mieleenpainuvista lapsuusmuistoistani on, kun olin sisarusteni kanssa vanhempieni mukana Suomen Brysselin suurlähetystössä, kun he kävivät äänestämässä Suomen EU-jäsenyydestä. Asuimme Belgiassa ja yritin kovasti ymmärtää, mitä EU tarkoittaa, ja onko siihen liittyminen hyvä vai huono asia Suomelle.
Myöhemmin olen etenkin EU:n ulkopuolisia maita konsultoidessani eläkeasioissa ymmärtänyt, kuinka arvokas on yhteisö, joka puolustaa oikeusvaltiota ja pakottaa kaikki jäsenvaltiot vertaispaineen alle. Kun tekee töitä muiden kanssa, ymmärtää oikeasti, missä on kehitettävää.
Lue lisää:
