Viro myöntää lähetetyn työntekijän A1-todistukset vain sähköisesti

Maaliskuun lopusta lähtien Viro on myöntänyt Virosta muihin EU-maihin lähteville lähetetyille työntekijöille A1-todistuksia vain sähköisesti. Nämä poikkeavat aiemmista todistuksista siten, etteivät ne sisällä myöntäjän allekirjoitusta ja leimaa.

Viro ei myöskään lähetä hakijoille paperisia hakemuslomakkeita, vaan ohjaa suoraan sähköiseen asiointiin.

– Viron aiemmin myöntämät A1-todistukset olivat allekirjoitettuja ja musteleimattuja, mutta nyt Euroopan unioni on hyväksynyt täysin sähköisesti myönnetyt todistukset ilman allekirjoitusta ja leimaa, kertoo Viron sosiaaliturvalaitoksen (Sotsiaalkindlustusamet) asiantuntija Merle Trufanova.

– Tästä eteenpäin emme siis Virossa enää leimaa tai allekirjoita A1-todistuksia. Emme myöskään lähetä hakijoille paperisia hakemuslomakkeita, vaan ne ovat helposti löydettävissä ja täytettävissä verkossa, hän lisää.

– Jos sähköisen hakemuslomakkeen kanssa hakijalla on ongelmia, tietysti me autamme hakijaa, lupaa Trufanova.

A1 osoittaa, että henkilö kuuluu lähtömaansa sosiaaliturvaan

Jos henkilö työskentelee lähetettynä työntekijänä toisessa EU-maassa on hänellä oltava lähtömaasta myönnetty A1-todistus. Todistus osoittaa, että henkilö kuuluu lähtömaansa sosiaaliturvaan ja kaikki sosiaalivakuutusmaksut maksetaan työntekijän lähtömaahan eli todistuksen myöntäneeseen maahan.

Myös niissä tapauksissa, jos henkilö työskentelee säännöllisesti useissa EU-maissa, on hänellä oltava asuinmaansa myöntämä A1-todistus. Tällöinkin sosiaaliturvamaksut maksetaan vain yhteen maahan, vaikka työskentelyvaltioita olisi kaksi tai useampia.

A1-todistuksen avulla työntekijä voi työskentelymaassaan (esimerkiksi rakennustyömaalla) osoittaa kuuluvansa lähtömaan sosiaaliturvaan eikä häneltä peritä kaksinkertaisia maksuja. Kaikki työnantajat maksavat sosiaalivakuutusmaksut vain A1-todistuksen osoittaamaan maahan.

Hakemuslomakkeet (viroksi) Eesti.ee-sivustolla: 

Lisätietoa Viron sosiaaliturvalaitokselta:

  • Ongelmatapauksissa yhteydenotot suoraan Viroon sähköpostitse
    info(at)sotsiaalkindlustusamet.ee tai asiointi palvelupisteessä Virossa.
  • Lisää A1-todistuksen hakemisesta Virossa.

Suomessa A1-todistuksen ohjeet Eläketurvakeskuksesta: