Ajankohtaislistaus
20.3.2020

Eläketurvakeskus pyytää ulkomailla oleskelevia lähetettyjä työntekijöitä tarvittaessa hakemaan jatkoaikaa A1-todistukselleen. Työttömäksi joutuneiden ulkomailla oleskelevien työntekijöiden tulee ottaa yhteyttä Kelaan.

Koronaviruksen leviäminen vaikuttaa ulkomailla työkomennuksella oleviin suomalaisiin, kun maat sulkevat rajojaan. Työnantajat peruvat koronan vuoksi ulkomaankomennuksia ja osa työntekijöistä vedetään pois ulkomailta.

Jos sinulla on A1-todistus etkä pääse ulkomaankomennukselta palaamaan Suomeen

Ulkomailla on tällä hetkellä useita Suomesta lähetettyjä työntekijöitä, jotka eivät pääse koronakriisin vuoksi toistaiseksi palaamaan kotimaahan. Osalla heistä on A1-todistus, jonka voimassaolo umpeutuu lähiaikoina.

Jos jatkat ulkomaankomennuksella työtäsi, ja ulkomailla oleskelu jatkuu yli yhden kuukauden A1-todistuksen päättymisen jälkeen, tulee sinun tai työnantajasi hakea ETK:sta  jatkoaikaa sinulle jo myönnetylle A1-todistukselle. Tämä koskee työskentelyä EU/ETA-maissa, Sveitsissä ja sosiaaliturvasopimusmaissa.

Koska koronakriisin kestoa on vaikea arvioida, ETK suosittelee, että A1-todistuksen jatkoaika venytetään varmuuden vuoksi usean kuukauden pituiseksi.

Jos ulkomailla työskentely jatkuu alle yhden kuukauden todistuksen päättymisen jälkeen, riittää että työnantaja tai työntekijä ilmoittaa tilanteesta ETK:lle. A1-todistusta ei ole välttämätöntä hakea alle yhden kuukauden mittaiselle komennuksen pidennykselle.

Jos olet lyhyellä työmatkalla etkä pääse palaamaan Suomeen

Lisäksi ulkomailla on työntekijöitä, jotka ovat alun perin lähteneet ulkomaille lyhyelle työmatkalle. Heillä ei ole A1-todistusta, koska sellaista ei ole vaadittu satunnaiselle alle kuukauden mittaiselle työmatkalle.

Jos olet tällaisessa tilanteessa etkä pääse palaamaan Suomeen, tarvitset nyt A1-todistuksen.

Tällaisille työntekijöille tulee hakea A1-todistusta, jos työskentelyn kesto ulkomailla tulee arviolta olemaan yli yhden kuukauden. Myös näissä tilanteissa on suositeltavaa arvioida ulkomailla työskentelyaika yläkanttiin.

Jos jäät ulkomaankomennuksella työttömäksi, ota yhteyttä Kelaan

Jos olet ulkomaille lähetetty työntekijä ja jäät työttömäksi, ja joudut odottamaan Suomeen paluuta, ota yhteyttä Kelaan.

Ilmoita ulkomaantyön muutoksista asiointipalvelussamme

Voit tehdä ilmoituksen ulkomaantyön muutoksista kätevimmin ETK:n sähköisessä asiointipalvelussa.

Kun teet ilmoituksen asiointipalvelussa, tieto välittyy sähköisesti ETK:lta myös Kelalle.

Lisätietoja:

Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelu
puh. 029 411 2110 (arkisin klo 9–16).
ulkomaanasiat(at)etk.fi

Aiheesta uutisoitu aikaisemin:

Keskeytätkö ulkomaantyösi? Eläketurvakeskus pyytää ulkomaantyönsä keskeyttäviä ilmoittamaan kotiinpaluustaan (Uutinen 13.3.)

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.