Ajankohtaislistaus
28.1.2021

Hylkäysten osuus kasvoi hieman edellisvuodesta. Koronaepidemia ei ole toistaiseksi lisännyt työkyvyttömyyseläkeratkaisujen määrää. Vanhuuseläkehakemusten käsittelyajat lyhenivät merkittävästi käsittelyprosessien tehostamisen ja tulorekisterin ansiosta.

Työeläkejärjestelmässä ratkaistiin 23 500 uutta työkyvyttömyyseläkehakemusta vuonna 2020. Näistä myöntöjä oli 66 prosenttia ja hylkäyksiä 34 prosenttia.

Uusiksi hakijoiksi katsotaan henkilöt, joilla ei ole hakemusta edeltävinä neljänä vuonna ollut työkyvyttömyyseläkejaksoa tai hylkäävää päätöstä. Ratkaistujen hakemusten määrä laski noin tuhat kappaletta edellisestä vuodesta.

– Ainakaan toistaiseksi koronaepidemia ei ole lisännyt työkyvyttömyyseläkehakemusten määrää, kertoo Eläketurvakeskuksen tilastoyksikön päällikkö Tiina Palotie-Heino.

Yksityisellä sektorilla enemmän hylkäyksiä

Hylkäysten osuus on ollut nousussa koko 2010-luvun. Viime vuonna osuus nousi hieman, kolme prosenttiyksikköä. Eniten hylättiin mielenterveyden häiriöiden ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella haettuja työkyvyttömyyseläkkeitä.

Kaksi kolmesta työkyvyttömyyseläkeratkaisusta tehtiin yksityisen sektorin työeläkelaitoksissa, joissa hakemuksista hylättiin reilu kolmannes (36 %). Julkisella sektorilla hylkäysten osuus oli pienempi, vajaat 30 prosenttia.

– Julkisella sektorilla on suuria työnantajia, joilla on kattava työterveyshuolto, hyvät mahdollisuudet tukea työntekijöitä ja muokata työtehtäviä työkyvyn mukaan. Sektoreilla on myös hiukan erilainen lainsäädäntö ja määritelmä työkyvyttömyydelle, kertoo Palotie-Heino.

Vanhuuseläkehakemusten käsittelyaika puoliintui

Vuonna 2020 eläkehakemusten käsittelyajat lyhenivät merkittävästi. Käsittelyaikoja ovat nopeuttaneet eläkehakemusten käsittelyprosessien tehostaminen ja tulorekisterin käyttöönotto.

Tulorekisteri on vaikuttanut etenkin vanhuuseläkehakemusten keskimääräiseen käsittelyaikaan, joka puoliintui vuonna 2020 ja on nyt vain 11 päivää. Vielä vuonna 2018 käsittely kesti keskimäärin kuukauden.

Työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittely kesti keskimäärin 46 päivää. Perhe-eläkehakemus käsiteltiin 14 päivässä. Lyhin keskimääräinen käsittelyaika oli osittaisella vanhuuseläkkeellä, 3 päivää.

Lisää aiheesta Työeläkehakemukset-tilastosivulta

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.