Ajankohtaislistaus
21.11.2019
Työeläkepäivä 2019

Työeläkepäivässä 2019 Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto kertasi vuoden aikana tehtyä ja tapahtunutta. Työeläkealan keskustelussa ovat olleet esillä mm. vauvakato, vappusatanen, yrittäjät ja tulorekisteri.

Sekä Kautto että sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen nostivat esiin huolen syntyvyyden vähenemisestä.

– Väestönäkymien mukanaan tuomassa epävarmuudessa on aina jotakin tehtävissä. Meneillään olevissa selvitystöissä pohdimme sijoitustuottoja ja automaattisia mekanismeja uudella tavalla, Kautto kertoi.

Väestönäkymien vaikutukset sosiaaliturvaan puhuttivat myös Työeläkepäivän ensimmäisessä valinnaisessa seminaarissa. Julkisen keskustelun vääristynyt mielikuva vanhemmuudesta huolestuttaa Väestöliiton johtaja ja tutkimusprofessori Anna Rotkirchiä. Lapsiarjesta keskustellaan elämää rajoittavana taakkana, vaikka tutkimusten mukaan lapsiperheet ovat onnellisia.

– Jos syntyvyys pysyy nykylukemissa, työeläkemaksu nousee yli 30 prosentin vuosisadan loppupuolella, kertoi Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Heikki Tikanmäki.

Ihmiset tekevät tulevaisuuden

Tulevaisuuden näkökulman toi esiin Helsingin yliopiston viestinnän professori ja tutkija Anu Kantola. Kantolan mukaan heikoimmassa asemassa olevien näkemykset eivät välity laajemmin yhteiskuntaan eikä hyvinvoiva poliittinen eliitti tunnista kadunmiehen maailmankuvaa.

– Onko meille tulossa yhteiskunta, joka ei enää tavoita pienituloisia? Tämä luo tietysti päätöksentekijöille vaikeamman tilanteen, kun yhteys kannattajiin on kaventunut, Kantola sanoi.

Päivän toisessa seminaarissa Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva nosti esiin, että työn rakenteiden muuttuessa ja pirstaloituessa, keskiluokkaisuuden lupaus pitkistä työurista ei ehkä enää toteudu. Hyvinvointi ja työ määräytyvät kuitenkin vastedeskin ihmisestä, ei automaatiosta.

Iltapäivän loppukeskustelussa keskustelijat ylijohtaja Janne Viskari Väestörekisterikeskuksesta, kansainvälisten suhteiden päällikkö Kirsti Narinen Eurooppalaisesta Hybridiosaamiskeskuksesta ja johtaja Karina Jutila e2Tutkimuksesta totesivat, että yhteiskunnan uudistumiskyky ja ihmisten muutoshalukkuus eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä.

Päivän juonsi toimittaja Jaakko Loikkanen.

Palaa työeläkepäivän tunnelmiin katsomalla videokoosteet ja tutustumalla esityksiin. Työeläkepäivästä lisää myös 2.12. ilmestyvässä Työeläke-lehdessä.

Kuva: Vesa Laitinen

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.