Ajankohtaislistaus
9.5.2019
Naismyyjä seisoo kahvilan tiskin takana.

YEL-vakuutettuja yrittäjiä oli viime vuonna 207 000 henkilöä. Heistä joka neljäs asetti eläkkeensä perustana olevan YEL-työtulon minimiin tai sen tuntumaan. Uusista yrittäjistä alarajan tuntumaan vakuutti kaksi viidestä, käy ilmi Eläketurvakeskuksen tilastoista.

Vuonna 2018 kaikkien yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo oli 22 000 euroa vuositasolla. Keskimääräinen työtulo laski kaksi prosenttia vuodesta 2017.

YEL-työtulo on yrittäjän työeläkevakuutuksen ja sosiaaliturvan perusta. Yrittäjän tulee asettaa työtulonsa määrä siten, että se vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa. YEL-työtulo on usein verotettavaa ansiotuloa pienempi: keskimäärin 70 prosenttia verotettavasta tulosta.

Voimassaolevista YEL-työtuloista yli puolet on pienempiä kuin 16 000 euroa.

– Voimassaolevien työtulojen keskiarvo laski viime vuonna kaikissa YEL-vakuutettujen ikäryhmissä. Nuorempien ikäryhmien yrittäjien työtulot laskivat keskimäärin enemmän kuin vanhempien, kertoo kehityspäällikkö Eeva Poutiainen Eläketurvakeskuksesta.

Yhä useampi aloittava yrittäjä vakuuttaa alarajalle

YEL-vakuutettuja yrittäjiä oli viime vuonna 207 000 henkilöä. Heistä lähes joka neljäs (24 %) asetti työtulonsa YEL-alarajalle (7 656 €) tai sen tuntumaan.

Uusien yrittäjien keskuudessa osuus on vielä suurempi: kaksi viidestä (42 %) vakuutti itsensä alarajalle tai sen tuntumaan. Aloittavien yrittäjien työtulojen keskiarvo oli 16 000 euroa vuonna 2018.

– Aloittavien yrittäjien työtulojen keskiarvo on reaalisesti jotakuinkin 2000-luvun alun tasolla, kertoo Poutiainen.

YEL on yrittäjän sosiaaliturvan perusta

Yrittäjän työeläkevakuutus turvaa toimeentulon silloin, kun yrittäjätoiminta päättyy työkyvyttömyyden tai ikääntymisen vuoksi. Leskelle ja lapsille se turvaa toimeentuloa perheenhuoltajan kuoltua.

YEL-työtulon mukaan määräytyvät eläkkeen lisäksi monet sosiaaliturvaetuudet, kuten sairauspäivärahat, työttömyysturva ja vanhempainpäivärahat.

Alkavien YEL-vakuutusten työtulot

YEL-vakuutetut ja työtulot -tilastosivu

Yrittäjän vakuutus perustuu YEL-työtuloon

Voimassa olevien ja alkaneiden YEL- vakuutusten työtuloista (SlideShare)

Lisätietoja: 
Kehityspäällikkö Eeva Poutiainen, puh. 029 411 2219, eeva.poutiainen(at)etk.fi
Matemaatikko Ari Kaartinen, puh.  029 411 2638, ari.kaartinen(at)etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.