Ranskan eläkejärjestelmä (2018)

Ranskan eläketurva rakentuu lakisääteisen ansiosidonnaisen eläketurvan varaan. Eläkejärjestelmä koostuu useista rinnakkaisista perusjärjestelmistä (régimes de base) ja pakollisista lisäeläkejärjestelmistä (régimes complémentaires obligatoires). Ranskassa on 42 erilaista peruseläkejärjestelmää, joista osa vastaa myös lisäeläkkeen järjestämisestä.

Perus- ja lisäeläkejärjestelmät toimivat jakoperusteisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, ja tarpeen mukaan ne rahoittavat toistensa toimintaa. Lakisääteisten eläkejärjestelmien rinnalla voi joissain tapauksissa vielä olla työnantajakohtaisia vapaaehtoisia täydentäviä sopimuseläkkeitä (régimes supplémentaires). Työnantajakohtaiset eläkkeet ovat rahastoituja.

Yleiseen eläkevakuutusjärjestelmään (régime général, sécurité sociale) kuuluu suurin osa yksityisen sektorin palkansaajista. Se kattaa noin 60 % työikäisestä väestöstä.

Muita merkittäviä eläkejärjestelmiä ovat julkisen puolen kolme erillistä järjestelmää, maatalouden parissa työskentelevien järjestelmä, itsenäisten ammatinharjoittajien yleisjärjestelmä ja rautatieläisten oma järjestelmä.

Osa järjestelmistä hoitaa vain vanhuuseläkevakuutusta, tällöin ulkopuolelle jäävä vakuutus hoidetaan yleisen järjestelmän mukaan.

Taustalukuja

Väkiluku:  67,2 miljoonaa  (2017)
Odotettavissa oleva elinikä:    
– Miehet:  79,5 vuotta  (2017)
– Naiset:  85,3 vuotta  (2017)
Vanhuushuoltosuhde (65+/15-64 v.):  28,7  (2015)
BKT:n reaalikasvu:  2,2 %  (2017)
Vuosi-inflaatio:  2,0 %  (3/2017)
Keskipalkka (brutto):  2998 €/kk  (2015)
Keskimääräinen omaeläke:  1376 €/ kk  (2015)
Lakisääteiset eläkemenot BKT:sta:  15 %  (2015)
Lähteet: INSEE, Eurostat, OECD, COR

Yleistä

Ranskassa on suunnitteilla mittava eläkeuudistus toteutettavaksi lähivuosina. Tuoreimmassa vuoden  2010 uudistuksessa eläkeikä nostettiin 62 vuoteen. Samalla myös julkisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmiä harmonisoitiin päättämällä nostaa julkisen puolen eläkemaksutaso asteittain samalle tasolle yksityisen sektorin kanssa sekä säätämällä varhaiseläkesäännöt yhdenmukaisiksi.

Myös matalapalkkaisten ja osa-aikatyötä tekevien asemaa parannettiin laskemalla vakuutusvuosien karttumisen perusteena käytettäviä ansaintarajoja.

Eläkkeiden asiantuntijaneuvosto (conseil d’orientation des retraites)

Eläkejärjestelmän kehittämisestä ja sille asetettujen tavoitteiden seuraamisesta vastaa vuonna 2000 perustettu lakisääteinen pysyvä itsenäinen eläkkeiden asiantuntijaneuvosto, Conseil d’orientation des retraites (COR). Neuvoston kokoonpano on kolmikantainen, mutta siihen kuuluu myös eläkeläisten edustaja sekä asiantuntijajäsen OECD:stä. Yhteensä jäseniä on 39.

Neuvoston alaisuudessa toimii kahdeksanhenkinen pääsihteeristö, joka valmistelee neuvoston käsittelyyn tulevat dokumentit sekä tekee toimeksiantoja neuvoston tilaamasta tutkimuksesta.

Neuvoston tehtävä on tarkastella pakollisten eläkejärjestelmien keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyttä, ja se julkaisee joka viides vuosi ennustelaskelman niiden taloudellisesta tilanteesta. Neuvosto julkaisee joka vuosi eläkejärjestelmiä koskevan indikaattoriraportin, jossa se arvioi eläkejärjestelmien kehitystä suhteessa lain asettamiin tavoitteisiin. Tämän lisäksi se seuraa ja julkaisee raportteja muista ajankohtaisista eläkeaiheista ja levittää tietoa eläkkeistä yleisellä tasolla. Eläkkeitä koskevien politiikkasuositusten suhteen sen rooli on neuvoa-antava.

Eläkkeiden seurantakomitea (comité de suivi des retraites)

Toinen tärkeä toimija on eläkkeiden seurannasta vastaava komitea, joka on viiden hengen asiantuntijaelin.

Komitean jäsenten toimikausi on viisivuotinen, ja jäseninä tulee aina olla vähintään kaksi miestä ja kaksi naista. Komitea seuraa eläkejärjestelmien rahoituksellista asemaa ja ohjaa niitä kestävään suuntaan. Tämän lisäksi se seuraa eläkejärjestelmien toimivuutta, sukupuolten tasa-arvoa eläkejärjestelmissä, eläkkeiden riittävyyttä sekä yhteensopivuutta EU-sääntöjen kanssa.

Komitea antaa suosituksia seniorieläkkeisiin liittyvässä vakuutusaikavaatimuksessa sekä eläkemaksutasoa koskevissa asioissa, joihin maan hallituksen tulee antaa vastaus työmarkkinaosapuolia kuultuaan.

Rahoitus

Lakisääteiset eläkejärjestelmät rahoitetaan jakojärjestelmäperiaatteella. Maassa on sitouduttu siihen, ettei keskimääräinen lakisääteinen eläkevakuutusmaksu nousisi yli 28 %:n. Eläkkeitä kuten muuta sosiaaliturvaa  rahoitetaan useasta lähteestä. Sosiaalivakuutusmaksuja maksetaan työtuloista, yrittäjätuloista, maksetuista etuuksista, mutta järjestelmää rahoitetaan myös pääomatuloista ja rahapeleistä perittävillä kohdennetuilla maksuilla. Muina rahoituskanavina ovat sijoitustuotot, rahamarkkinalainat ja valtion budjetti. Työkyvyttömyyseläke maksetaan sairausvakuutusjärjestelmästä.

Tärkein lähde on eläkevakuutusmaksu (assurance vieillesse), jota käytetään yleisen järjestelmän vanhuuseläkkeen rahoittamiseen.  Yksi eläkevakuutuksen tulolähde on myös veroluonteinen yleinen sosiaaliturvamaksu (contribution sociale généralisée – CSG), jota maksavat myös eläkeläiset.

Sosiaaliturvan maksut vahvistetaan vuosittain lailla. Eläkevakuutusmaksua määrättäessä käytössä on palkkakatto (plafond de la sécurité sociale – PSS). Palkkakatto seuraa yleistä palkkakehitystä. Katon rahamäärä riippuu käytetystä työajasta. Esimerkiksi 4 päivää viikossa työskentelevän henkilön palkkakatto on 4/5 koko viikon palkkakatosta.

 Ajanjakso  Katto 2019
 Vuosi  40 524 €
 Kuukausi  3 377 €
 Päivä  186 €

Vuonna 2015 sosiaalivakuutusmaksuilla katettiin perusvanhuuseläkejärjestelmän rahoitustarpeesta 61 %. Loput eläkejärjestelmän rahoitustarpeesta katettiin valtion ja rahastojen maksamilla vakuutusmaksujen hyvityksillä (26 %), yhteisvastuurahastosta maksettavilla eläkkeiden korotuksilla (9 %) sekä sosiaaliturvan kestävyysvajemaksuilla  (4%).

Eri peruseläkejärjestelmien rahoituksellinen asema on hyvin epätasainen, ja ne eläkejärjestelmät, joiden huoltosuhde on heikompi, saavat rahoitusta huoltosuhteeltaan kestävämmiltä järjestelmiltä.

Sosiaalivakuutusmaksu koostuu kolmesta osasta; vanhuus- ja sairausvakuutusmaksuista sekä perhe-etuusmaksuista (assurance vieillesse, assurance maladie ja allocations familiales), yleisestä sosiaalivakuutusmaksusta, CSG (contribution sociale généralisée) sekä väliaikaiseksi tarkoitetusta sosiaalivelkamaksusta, CRDS (contribution pour le remboursement de la dette sociale). Jälkimäisellä maksulla on tarkoitus saada paikattua sosiaaliturvan kestävyysvaje.

Yleinen sosiaalivakuutusmaksu on veroluonteinen, sillä rahoitetaan asumisperusteista sairausvakuutusta, mutta osa siitä käytetään myös muiden sosiaaliturvaetuuksien rahoittamiseen. Työnantajilta ja työntekijöiltä perittävät sosiaalivakuutusmaksut on esitetty seuraavassa taulukossa.

Vakuutusmaksut

 2018  Työntekijä  Työnantaja  Yhteensä
 Riskin laji  Maksu-%  Palkkakatto  Maksu-%  Palkkakatto
 Vanhuuseläkemaksu  6,9 %  3311 €  8,55 %  3311 €  15,45 %
 …koko palkasta  0,4 %  –  1,9 %  –  2,3 %
 Sairausvakuutusmaksu  –  –  13 %  –  13 %
 Yleinen sosiaalivakuutusmaksu  9,2 %  98,25 % kokonaispalkasta  –  –  9,2 %
Työttömyys 4,05 % 4,05 %
-takuurahastomaksu 0,15 % 0,15 %
Lisäeläke

Perusmaksu

…ylimenevältä osalta

3,1 %

7,8-8,1%

3311 €

26 4448 €

4,65 %

12,15-12,75 %

3311 €

26 448 €

7,75 %

Lakisääteisen järjestelmän rahastot

Eläkkeitä rahoitetaan sosiaalivakuutusmaksun ja valtion verotuksen lisäksi seuraavista kolmesta rahastosta. Cades (Caisse d’amortissement de la dette sociale) on vuonna 1996 perustettu sosiaaliturvavelan kuoletusrahasto, jonka tehtävänä on paikata sosiaaliturvan kestävyysvaje.

Pääasiallisen tulonsa se saa pääomatuloista maksettavasta 1,3 %:n sosiaalimaksusta, palkka- ja sosiaalietuuksista maksettavasta 0,6 %:n rahastomaksusta (Contribution au remboursement de la dette sociale – CRDS) sekä sille osoitetusta 0,48 %:n osuudesta yleisestä sosiaaliturvamaksusta (CSG). Sosiaaliturvamenojen rahoituksen jäädessä alijäämäiseksi Cades hankkii puuttuvan rahoituksen rahoitusmarkkinoilta valtion myöntämin vakuuksin.

FRR (Fonds de reserve de retraites) on vuonna 2001 perustettu rahasto, jonka tehtävänä on toimia puskurirahastona kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Ensimmäiset kymmenen vuotta rahastoon tuloutettiin osa Cadekselle osoitetuista maksuista, ja se kasvatti näiden turvin pääomaa.

Alun perin rahaston pääomaa oli tarkoitus ryhtyä purkamaan vuonna 2020, mutta vuoden 2010 eläkereformin yhteydessä aikataulua aikaistettiin ja maksut rahastoon lopetettiin, ja pääomaa ryhdyttiin purkamaan jo vuonna 2011. Nyt se rahoittaa vuosittain Cadesta 2,1 miljardilla eurolla vuoteen 2024 asti.

Takuurahasto antaa kertarahoituksen myös Cnaville vuonna 2020, jonka määrä on 3,4 miljardia. FRR-rahastossa oli varoja 36 mrd € vuoden 2016 lopulla.

Vähimmäiseläkkeitä ja eläkkeiden lapsi- ja puolisokorotuksia varten on erillinen vanhuuden yhteisvastuurahasto (Le Fonds de Solidarité Vieillesse – FSV). Rahastosta maksetaan yleisen eläkejärjestelmän ja siihen rinnasteisten järjestelmien ne eläkkeet (retraite relevant de la solidarité nationale) ja korotukset, jotka eivät perustu maksettuihin sosiaalivakuutusmaksuihin.

Rahoitus toteutetaan yleisestä sosiaaliturvamaksusta saatavalla osuudella, verovaroin, yrityksiin kohdistuvilla erityismaksuilla, perhe-etuuskassasta saaduilla varoilla sekä mahdollisin ylijäämin.

Lakisääteiset eläkemenot suhteessa BKT:hen erilaisilla työn tuottavuuskehitysoletuksilla

Lähde: Conseil d’Orientation des Retraites

Hallinto

Sosiaalivakuutusjärjestelmien ylimmästä valvonnasta vastaa sosiaaliturvan johtokomitea (Direction de la Sécurité Sociale), joka toimii sekä sosiaali- ja terveysministeriön (Ministère des Affaires sociales et de la Santé) että valtionvarainministeriön (Ministère de l’Economie et des Finances) yhteydessä. Maatalousyrittäjien ja –työntekijöiden eläkejärjestelmän valvonnassa on tämän lisäksi mukana maatalousministeriö (Ministère de l’Agriculture).

Yleinen sosiaaliturvajärjestelmä koostuu viidestä eri päätoimialasta:

1.) Sairaus-, äitiys-, isyys-, työkyvyttömyysvakuutuksesta ja kuolemantapausavustuksesta sekä

2.) Työtapaturmat ja ammattitaudit kattavasta vakuutuksesta, joista molemmista vastaa CNAMTS (Caisse nationale d’assurance maladie des travailleurs salariés). CNAMTSin sisäisesti nämä kaksi eri päätoimialaa on eriytetty hallinnollisesti toisistaan.

3.) Vanhuuseläke- ja leskeneläkevakuutuksesta, joista vastaa CNAV (Caisse nationale d’assurance vieillesse)

4.) Perheavustuksista, joista vastaa CNAF (Caisse nationale des allocations familiales)

5.) Sosiaalivakuutusmaksujen hallinnosta kansallisella tasolla vastaa keskuslaitos Acoss (Agence centrale des organismes de sécurité sociale), joka koottuaan maksut allokoi ne eteenpäin edellä mainituille toimijoille. Paikallistason vakuutusmaksuyhdistykset Ursaff (Unions de recouvrement des cotisations de sécurité sociale et d’allocations familiales) vastaavat vakuutusmaksujen keräämisestä työnantajilta ja työntekijöiltä.

Näistä toimijoista CNAMTSin ja CNAVin toimialaan kuuluu eläke-etuuksia, tai niihin verrattavia avustuksia.

Yleisen eläkejärjestelmän vanhuus- ja perhe-eläke-etuuksien hallinnosta vastaa kansallinen vanhuusvakuutuskassa, CNAV (Caisse nationale d’assurance de vieillesse). Vanhuusetuuksien toimeenpano on delegoitu paikallisella tasolla muille toimijoille.

Eläkevakuutus- ja työterveyskassa, Carsat, vastaa etuuksista manner-Ranskassa, sillä poikkeuksella, että CNAV vastaa siitä itse suur-Pariisin alueella. Merentakaisten departementtien osalta yleiset sosiaaliturvakassat, CGSS, vastaavat näistä eläke-etuuksista.

Sairausvakuutuksen toimeenpanosta, ml. työkyvyttömyyseläkepäätösten antaminen, paikallisella tasolla vastaavat sairausvakuutuskassat, CPAM (Caisses primaires d’assurance maladie). Tämän lisäksi merentakaisilla departementeilla toimeenpanosta vastaavat omat yleiset sosiaaliturvakassat, CGSS (Caisses générales de la sécurité sociale).

Alueellisella tasolla eläkevakuutus- ja työterveyskassa, Carsat, toimeenpanee sairausvakuutuksen työtapaturma- ja ammattitautipuolta. Carsat kehittää työtapaturmia ja ammattitauteja ehkäisevää toimintaa yhdessä yritysten kanssa. Poikkeuksen muodostaa suur-Pariisin alue, jossa Carsatin tehtävistä huolehtii alueellinen sairausvakuutuskassa CRAMIF (Caisse régionale d’assurance maladie Île-de-France).

Perusjärjestelmät (régimes de base)

Perusjärjestelmän eläkejärjestelmiä on useita. Eläkejärjestelmä määräytyy työnantajan toimialan tai sektorin, ammattikunnan, työntekijän aseman tai yrittäjyyden perusteella. Usein perusjärjestelmä hoitaa myös lakisääteistä lisäeläkettä, joskus lisäeläkettä hoitaa erillinen lisäeläkejärjestelmä. Eläkejärjestelmien kesken maksutasot, eläkeiät sekä eläkkeen määräytymisperusteet vaihtelevat suuresti. Viime vuosina julkisen ja yksityisen puolen eläkeikiä ja maksutasoja on tasaisesti pyritty harmonisoimaan. Seuraavaksi on lyhyesti esitetty muutamia merkittävimpiä peruseläkejärjestelmiä.

Suurin järjestelmistä on yleinen sosiaaliturvajärjestelmä (Régime Général de la Sécurité Sociale), joka kattaa noin 60 % vakuutetuista. Siihen kuuluvat teollisuuden, kaupan ja palveluiden aloilla työskentelevät työntekijät, esimiehet ja asiantuntijat sekä erityisalojen palkansaajat ja julkisen sektorin tai puolijulkisten laitosten muu kuin vakinainen henkilöstö. Vuoden 2018 alusta yrittäjien erillinen eläkejärjestelmä (RSI) sulautettiin hallinnollisesti osaksi yleistä järjestelmää.

Maatalouden ja puutarhaelinkeinojen parissa työskenteleville työntekijöille, työnjohtajille sekä maatalousyrittäjille on erillinen eläkejärjestelmänsä (Mutualité Sociale Agricole – MSA).

Julkisen sektorin palveluksessa olevien eläkejärjestelmään (Service des Agents de l’Etat) kuuluvat virkamiehet ja asevoimien palveluksessa olevat.

Paikallishallinnon viranhoitajien ja sairaaloiden henkilöstö kuuluu omaan järjestelmäänsä, jota hoitaa erillinen kassa (Caisse Nationale de Retraites des Agents des Collectivités Locales – CNRACL).

Lisäksi on erillisiä puolijulkisten tai julkisten laitosten palveluksessa olevien erikoisryhmien kassoja, kuten Ranskan rautateiden, Ranskan Pankin, Ranskan oopperan työntekijöiden.

Ammatinharjoittajilla on koordinoiva yhteiskassa (Caisse Nationale d’Assurance Vieillesse des Professions Libérales – CNAVPL) sekä varsinaiset käytännön toimeenpanosta vastaavat ammattikohtaiset kassat.

Uskonnollisten yhteisöjen järjestelmää hoitaa (Caisse d’Assurance Vieillesse, Invalidité et Maladie des Cultes – CAVIMAC) omine sääntöineen.

Eläkejärjestelmät

 Lakisääteinen eläketurva
 Peruseläke  Lisäeläke
  Palkansaajat 
 Maataloustyöntekijät  MSA  Agirc-Arrco
 Yksityisen sektorin työntekijät  CNAV
 Julkisen sektorin toimitsijat  IRCANTEC
 Ilmailuhallinnon työntekijät  CRPN
 Julkisen sektorin työntekijät  FSPOEIE
 Erityislaitokset ja -ryhmät  Omat järjestelmät mm. kaivostyöntekijät, merimiehet, rautatieläiset, Ranskan Pankin työntekijät yms.
  Viranhaltijat 
Viranhaltijat ja sotilaat Services des retraites de l’Etat  RAFP
 Aluehallinnon ja sairaaloiden henkilöstö CNRACL
 Parlamentin viranhaltijat  Parlamentin ja Senaatin eläkerahasto 
 Ei-palkansaajat  
 Maatalousyrittäjät MSA
Käsityöläiset, kauppiaat ja teollisuusyrittäjät Sécurite sociale pour les indépendants (CNAV)  
 Vapaat ammatinharjoittajat  CNAVPL CNAVPL
 Kalastajat  ENIM
 Asianajajat  CNBF
 Taiteilijat ja kirjailijat  CNAV IRCEC
 Uskonnolliset yhteisöt  CAVIMAC Agirc-Arrco

Yleisen järjestelmän vanhuuseläke (pension de vieillesse)

Vuoden 1955 jälkeen syntyneillä eläkeikä on 62 vuotta. Täysi vanhuuseläke riippumatta vakuutusvuosista myönnetään automaattisesti viisi vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt vanhuuseläkeiän alarajan.

Muuten täyteen vanhuuseläkkeeseen vaaditaan 41 vuoden (166 vuosineljännestä) vakuutushistoria. Täyteen vanhuuseläkkeeseen liittyvä vakuutusaikavaatimus nousee asteittain vuoden 1954 jälkeen syntyneillä. Uusi vaatimus lasketaan jokaiselle ikäluokalle erikseen tämän täyttäessä 56 vuotta. Mikäli työura on alkanut ennen 16 ikävuotta, voi vakuutusvaatimus olla alhaisempi.

Eläkeikätaulukko

 Syntymävuosi  Eläkeikä (âge  egal)  Oikeus täyteen eläketasoon (âge taux plein)
 1953  61v  66v
 1954  61v 4kk  66v 4kk
 1955  61v 8kk  66v 8kk
 1956 –>  62v  67v

Eläkkeen määräytyminen (montant de retraite)

Ranskassa eläkkeen määrään vaikuttaa kolme tekijää:

  • Eläkkeen perusteena on keskimääräinen vuosipalkka, joka on indeksoitu eläkevuoden tasolle. Mukaan lasketaan 25 ansioiltaan parhaan työskentelyvuoden perusteella.
  • Eläkeprosentti. Täysi eläkeprosentti on 50 %, ja sen saa täydellä vakuutushistorialla tai jatkamalla työelämässä viisi vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt vanhuuseläkeiän alarajan. Varhennusvähennys ilman täyttä työhistoriaa on 5 % / vuosi. Eläkkeelle jäädessä vakuutetulle lasketaan eläkeprosentti vakuutusvuosien määrän ja iän perusteella. Näistä kahdesta valitaan korkeampi. Minimieläkeprosentti on  37,5 %.
  • Vakuutusvuosineljännesten määrä. Vuonna 2014 täyden 50 %:n eläketason saa 166 vuosineljänneksen (41 ½ vuoden) vakuutushistorialla. Vakuutusvuosivaatimus on seuraa elinajanodotteen kehitystä, ja se määräytyy synnyinvuoden perusteella.

Eläke =  Keskipalkka x eläkeprosentti x (vakuutusvuosineljännesten määrä/teoreettinen enimmäismäärä), missä

vakuutusvuosineljännekset

eläkeprosentti  (50-37,5 %) x —————————————– )

syntymävuodesta riippuva vakuutusvuosineljännesten teoreettinen enimmäismäärä

Jos työuraa jatkaa sen jälkeen kun on saanut täyden vakuutuskausivaatimuksen täyteen ja on saavuttanut lakisääteisen vanhuuseläkeiän, saa eläkkeelleen lykkäyskorotusta 1,25 % jokaiselta ylimääräiseltä vuosineljännekseltä. Jos täyteen eläkeprosenttiin oikeuttavan ikään mennessä (67) perusjärjestelmissä ei vuosineljänneksiä ole karttunut täyttä määrää, korotetaan vuosineljännesten määrää 2,5 % jokaiselta 65–67 ikävuoden jälkeiseltä vuosineljännekseltä.

Täyteen eläketasoon oikeuttava vakuusaikavaatimus seuraa elinajanodotteen kehitystä. Vaatimukset ikäryhmittäin ovat esitetty seuraavassa taulukossa:

 Synnyinvuosi  Vakuutusaikavaatimus täyteen eläkkeeseen  Vakuutusaikavaatimus vuosissa
 1955 – 1957  166 vuosineljännestä  41v 6kk
 1958 – 1960  167 vuosineljännestä  41v 9kk
 1961 – 1963  168 vuosineljännestä  42v
 1964 – 1966  169 vuosineljännestä  42v 3kk
 1967 – 1969  170 vuosineljännestä  42v 6kk
 1970 – 1972  171 vuosineljännestä  42v 9kk
 1973 –>  172 vuosineljännestä  43v

Vakuutuskausia karttuu Ranskassa eri perusjärjestelmiin suoritettujen vakuutusmaksujen perusteella. Eläkkeen laskennassa ja eläkeoikeuden määrittämisessä käytetään vuosineljänneksiä (trimestre). Vakuutusaikaa ovat vakuutusmaksukaudet (périodes cotisées), ja niihin rinnastettavat kaudet (périodes assimilées).

Yhteen vuosineljännekseen vaaditaan ansiotulo, joka on vähintään 150 kertaa vähimmäistuntipalkka (SMIC, Salaire minimum interprofessionel de croissance). Minimipalkka vuonna 2018 on 9,88 € tunnilta. Rinnastettaviksi kausiksi lasketaan aika, jolloin työnteko on keskeytynyt sairauden, työkyvyttömyyden, äitiyden, armeijan, työtapaturman tai työttömyyden perusteella.

Lapsista saa vakuutusaikaan korotuksia. Äideille myönnetään vuosi ylimääräistä vakuutushistoriaa jokaisesta lapsesta. Tämän lisäksi vuosi ylimääräistä vakuutushistoriaa toiselle vanhemmista myönnetään lapsen kasvattamisen perusteella, jos vanhempi on osallistunut lapsen kasvatukseen tämän ollessa alle neljävuotias. Yksi lapsi korottaa vakuutushistoriaa siis kahdella vuodella, joka voidaan joko jakaa vanhempien kesken tai myöntää äidille.

Myös hoitovapaa kartuttaa vakuutusaikaa, tällöin perhe-etuuksista vastaava Caf maksaa eläkevakuutusmaksut. Vanhemmille kuitenkin myönnetään vakuutusaikaa vain lapsista tai hoitovapaasta. Näistä vanhemmalle anteliaampi lasketaan vakuutusvuosiin.

Yleiseen järjestelmään voi ostaa vakuutuskausia opiskeluajoilta, jolloin on opiskellut korkeakoulussa. Vakuutuskausia voi ostaa ja täydentää myös niiltä vuosilta, jolloin kausia ei vuoden aikana kertynyt täyttä vuotta.

Myös työharjoittelu- ja työssäoppimisjaksoille voi ostaa vakuutusvuosineljänneksiä jälkeenpäin. Vakuutuskausia voi kuitenkin ostaa korkeintaan 12 vuosineljännestä eli kolme vuotta.

Vuodesta 2015 alkaen raskaan työn tekijöillä on mahdollisuus kartuttaa ns. vakuutuspisteitä, joita vakuutettu voi muuntaa vakuutuskausiksi (ja täten esim. eläkeiän varhentamiseen), vastaavaan pituiseksi ajanjaksoksi ammatillista koulutusta tai lyhentää työaikaa.

Jokainen vuosineljännes raskaaksi luokitellussa työssä kerryttää 1 pisteen tai enintään 2, mikäli työhön sisältyy useampia raskaalle työlle luokiteltuja riskitekijöitä (työ paineistetussa tilassa, yötyö, melu, ääriolosuhteet, vuorotyö, työ sisältää toistoja).

Jokainen kymmenen pistettä vastaa yhtä vuosineljännestä vakuutusaikaa tai vuosineljännestä ammatillisessa koulutuksessa tai vuosineljännestä lyhennetyllä työajalla täydellä palkalla. Enintään pisteitä voi kertyä 100 (2,5v) ja ensimmäiset 20 pistettä (6kk) on käytettävä ammatilliseen koulutukseen.

Vähimmäiseläke (minimum contributif)

Yleisen järjestelmän eläkkeellä on vähimmäistaso (minimum contributif), joka vuonna 2018 on 635 euroa kuukaudessa. Vähimmäiseläke myös täydentää pieniä, alle 1000 euron, työeläkkeitä. Vähimmäiseläkkeen taso vaihtelee eri eläkejärjestelmissä.

Tämän lisäksi yli 65-vuotiaille voidaan myöntää tuloharkintainen avustus, ASPA (allocation de solidarité aux personnes âgées). Yksinasuvan henkilön avustuksen täysi määrä vuonna 2018 on 833 euroa kuukaudessa. Avustus maksetaan vain Ranskassa asuvalle.

Varhaiseläke (pension anticipée)

Tietyillä kriteereillä on mahdollista jäädä täydelle eläkkeelle ennen vanhuuseläkeiän täyttymistä. Varhaiseläkkeelle jääminen on mahdollista seuraavissa tapauksissa:

  • Työstä johtuvan rasituksen takia (retraite pour penibilité). Eläkkeelle tässä tapauksessa voi jäädä 60 ikävuodesta alkaen kahdella eri kriteerillä, jos lievä työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai ammattisairaudesta. Työkyvyttömyyden täytyy olla vähintään 20 %. Jos työkyvyttömyys on 10 – 20 % tulee eläkkeen myöntämiseksi osoittaa, että altistuu ammatissaan työkyvyttömyyttä aiheuttavaan rasitukseen. Eläke myönnetään automaattisesti täysimääräisenä.
  • Pitkän työuran perusteella (retraite anticipée pour longue carrière) Tietyssä tapauksessa vanhuuseläkkeelle voi jäädä ennen varsinaista eläkeikää (58 – 60-vuotiaana), jos työnteko on alkanut aikaisin ja tietty vakuutusaikavaatimus täyttyy.
  • Vajaakykyinen iäkäs työntekijä (retraite au titre du handicap) voi jäädä eläkkeelle jo 55-vuotiaasta alkaen, jos hänen työkyvyttömyysasteensa on vähintään 80 % tai hänen vajaakykyisyytensä on yhtä vakava, tai jos hänet on todettu vajaakykyiseksi työntekijäksi. Ikä- ja vakuutusaikavaatimukset vaihtelevat synnyinvuoden perusteella.

Eläkekorotus (majoration)

Vanhuuseläkkeeseen voidaan myöntää korotus seuraavissa tapauksissa:

  • Jos on kasvattanut kolmea lasta yhdeksän vuoden ajan ennen näiden 16-vuotissyntymäpäivää, saa 10 %:n vanhempainkorotuksen (majoration pour enfants). Korotus voidaan myöntää molemmille vanhemmille.
  • Jos tarvitsee henkilökohtaista avustusta jokapäiväisissä toimissaan, voi saada avustajakorotuksen (majoration pour l’aide d’une tierce personne). Avustuksen määrä oli vuonna 2018 noin 13 425 euroa vuodessa.

Osa-aikaeläke (retraite progressive)

Vakuutetulla on oikeus jäädä osa-aikaeläkkeelle kaksi vuotta ennen kuin hänen lakisääteinen eläkeikänsä tulee täyteen. Osa-aikaeläkkeelle ei kuitenkaan voi jäädä alle 60-vuotiaana. Vakuutetun tulee täyttää tietty vakuutusaikavaatimus, ja eläkkeen rinnalla tehdyn työn määrän tulee tippua 40-80 %:in täydestä työajasta.

Työkyvyttömyyseläke (pension d’invalidité)

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää henkilölle, joka ei ole vielä täyttänyt vanhuuseläkeikää. Eläke edellyttää, että joko työkyky on alentunut vähintään 2/3 tai ansaintakyky on alentunut vähintään 2/3 suhteessa aiempaan ansiotasoon.

Henkilön tulee olla ollut vakuutettuna vähintään 12 kuukautta ennen työkyvyttömäksi tuloaan ja työskennellyt vähintään 800 tuntia tänä aikana tai maksanut työkyvyttömyyttä edeltävänä 12 kuukauden aikana vakuutusmaksuja työtuloista, joiden määrä on vähintään 2030 kertaa minimipalkka (SMIC).

Eläkkeen määräytyminen (taux de la liquidation)

Ranskassa on kolme työkyvyttömyyseläkkeen astetta:

  • Ensimmäisen asteen työkyvyttömyyseläke myönnetään niille henkilöille, joilla on vielä työkykyä jäljellä. Eläkkeen määrä lasketaan kymmenen parhaan ansaintavuoden perusteella. Eläke on tällöin 30 % x keskiansiot. Ensimmäisen kategorian työkyvyttömyyseläkkeellä on 11 920 euron vuosittainen katto. Katto on 30 % yleisen sosiaalivakuutusmaksun perusteena olevasta palkkakatosta.
  • Toisen asteen työkyvyttömyyseläke myönnetään niille henkilöille, joilla ei ole jäljellä mitään työkykyä. Eläkkeen määrä lasketaan samoin perustein kuin ensimmäisen kategorian, mutta eläkeprosentti muuttuu. Eläke on 50 % x keskiansiot. Eläkkeen katto on 19 870 euroa vuodessa, joka on 50 % yleisen sosiaalivakuutusmaksun perusteena olevasta palkkakatosta.
  • Kolmannen asteen työkyvyttömyyseläke myönnetään niille henkilöille, joilla ei ole jäljellä mitään työkykyä, ja jotka tarvitsevat henkilökohtaista avustusta jokapäiväisissä toimissaan. Tällöin eläke lasketaan toisen kategorian sääntöjen mukaan, mutta siihen tehdään 40 %:n avustajakorotus. Kolmannen kategorian eläkekatto on 33 300 euroa vuodessa (19 870 + 13 425).

Jos vakuutettu ei ole työelämässä, vanhuuseläkeiän täyttyessä työkyvyttömyyseläke muuttuu automaattisesti vanhuuseläkkeeksi. Työskentelevän vakuutetun tulee hakea vanhuuseläke maksuun lopetettuaan työnteon. Työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen loppuu joka tapauksessa, kun vakuutettu täyttää iän, jolla hän saisi täyden vanhuuseläkkeen (67 vuotta).

Perhe-eläke (pension de réversion)

Leskellä ei ole automaattisesti oikeutta perhe-eläkkeeseen, vaan se on tuloharkintainen ja siinä otetaan myös huomioon lesken ikä. Leskellä tai entisellä aviopuolisolla voi olla oikeus eläkkeeseen, jos hän on vähintään 55-vuotias ja hänen tulonsa jäävät määrätyn rajan alle. Tuloissa huomioidaan sekä henkilökohtaiset että kotitalouden yhteiset tulot.  Työskentelevän lesken tuloista otetaan huomioon vain 70 %.

Perhe-eläke on enintään 54 % edunjättäjän eläkkeestä tai teoreettisesta eläkkeestä. Jos edunjättäjä oli naimisissa useasti, jaetaan perhe-eläkkeen määrä entisten puolisoiden kesken avioliittovuosien perusteella. Enimmäisleskeneläke on 895 euroa kuukaudessa.

Jos leskellä on huollettavanaan lapsia, myönnetään jokaisesta alle 16-vuotiaasta lapsesta 96,21 euroa korotusta. Eläkettä korotetaan kymmenen prosenttia, jos leski on kasvattanut vähintään kolme lasta.

Jos leski on vanhuuseläkkeellä, ja hänen oma eläkkeensä yhdessä perhe-eläkkeen kanssa jää alle 860 euroon kuukaudessa, voidaan hänen perhe-eläkkeeseensä myöntää 11,1 %:n korotus.

Tilapäinen leskenetuus (allocation veuvage)

Jos leskellä ei täyty oikeus perhe-eläkkeeseen iän takia, voidaan hänelle myöntää tarveharkintainen tilapäinen leskenetuus. Leskenetuus myönnetään alle 55-vuotiaalle leskelle, jonka omat varat jäävät alle 760 euron kuukaudessa. Tilapäisen leskenetuuden täysi määrä on 610 euroa kuukaudessa.

Jotta leskellä on oikeus tilapäiseen leskenetuuteen, tulee edunjättäjän olla maksanut vakuutusmaksuja vähintään kolmen kuukauden ajan kuolemaa edeltävän vuoden aikana.

Etuutta maksetaan kaksi vuotta mutta yli 50-vuotiaalle leskelle sitä voidaan maksaa viisi vuotta.

Työkyvyttömän leskeneläke (pension d’invalidité de veuf)

Sairausvakuutuskassa voi myöntää tarveharkintaisen työkyvyttömän leskeneläkkeen alle 55-vuotiaalle työkyvyttömälle leskelle, jos edunjättäjä oli eläkkeellä. Lesken tulee olla menettänyt työkyvystään pysyvästi 2/3, ja hänen tulonsa jäädä tietyn ansiorajan alle.

Leskeneläkkeen määrä on 54 % siitä eläkkeestä, jota edunjättäjä sai tai olisi saanut kuollessaan.

Hautausavustus (capital décès)

Hautausavustus myönnetään ensisijaisesti huollettavalle leskelle, mutta se voidaan myöntää myös huollettaville lapsille. Hautausavustus on 3450 € vuonna 2018.

Avustuksen myöntää sairausvakuutuskassa.

Pakolliset lisäeläkkeet (retraites complémentaires obligatoires)

Lisäeläkkeet ovat pakollisia, ja yleisimmät järjestelmät ovat pistejärjestelmiä.

Eläkkeelle jäädessä koko työuran aikana kerätyt pisteet muutetaan eläkkeeksi. Lisäeläke karttuu siis tasaisesti koko työuran ajalta, toisin kuin peruseläke.

Työntekijät (non-cadres) kuuluvat Arrcoon ja maksavat lisäeläkemaksunsa sinne. Palkkakatto työntekijöillä on 9 933 euroa. Esimies- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät (cadres) maksavat 3 311 euron palkkakattoon asti eläkemaksunsa Arrcoon. Tämän ylimenevältä osalta eläkemaksut menevät Agircille, jossa palkkakatto on 26 488 euroa kuukaudessa.

Eläkeikä (âge de retraite)

Molemmissa lisäeläkejärjestelmissä eläkeikä on synnyinvuodesta riippuen 66 vuodesta 67 vuoteen. On kuitenkin mahdollista pyytää eläke maksuun varhaiseläkkeenä jo aiemmin (alkaen 55 ja 57 ikävuoden välillä), jolloin eläkkeen määrään vaikuttaa varhennusvähennys.

Mikäli vakuutetulle myönnetään täysi vanhuuseläke yleisestä järjestelmästä, voi hän ottaa lisäeläkkeen maksuun ilman varhennusvähennyksiä iästä riippumatta myös lisäeläkejärjestelmästä. Tämän menettelyn rahoitus varmistetaan perimällä työtuloista ylimääräistä vakuutusmaksua (AGFF, Association pour la gestion du fonds de financement). Yleensä eläkkeelle jäädään samanaikaisesti molemmista järjestelmistä.

Eläkkeen määräytyminen (montant de retraite)

Määrään vaikuttaa maksetut vakuutusmaksut, mutta eläkepisteitä kartuttaa myös sairauspäiväraha tai työkyvyttömyyseläke, jos se on maksussa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta (Agirc) tai kolme kuukautta (Arrco). Myös työttömyysajalta karttuu eläkepisteitä.

Jos vakuutetulla on ollut tai on lapsia, eläkkeen määrään tulee korotus seuraavissa tapauksissa:

  • 5 %:n korotus jokaisesta huollettavasta alle 18-vuotiaasta lapsesta tai alle 21-vuotiaasta opiskelevasta, harjoittelua tekevästä tai työttömästä lapsesta, jos hän on työnhakijana Arrcon tai Agircin järjestelmässä
  • 10 %:n korotus, jos on kasvattanut kolme lasta tai enemmän.

Eläkepisteiden arvo 1.11.2018 alkaen on

  • Arrco: 1,2588 €
  • Agirc: 0,4378 €

Esimerkkilaskelma Arrcon eläkepisteiden karttumisesta vuonna 2018

Bruttotulot: 25 000 €

Maksuprosentti: 6,2 %

Viitepalkka (hankintahinta): 16,7226 (1.11.2018 alkaen)

(25 000 x 6,2 %) / 16,7226 = 92,69

Eläkepisteisiin tehdään indeksikorotus vuosittain 1. huhtikuuta.  Eläkepisteiden laskennassa käytetty viitepalkka eli eläkepisteen hankintahinta seuraa järjestelmien keskimääräistä palkkakehitystä. Tarkka hankintahinta sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken. Eläkekarttumaprosentti ei vastaa vakuutusmaksutasoa, koska vakuutusmaksuja kerätään myös järjestelmän rahoittamiseen.

Eläke maksetaan kertasuorituksena, jos lisäeläkejärjestelmän pisteitä on alle sata (Arrco) tai viisi sataa (Agirc).  Jos Arrcon pisteitä on välillä 100–200, eläke maksetaan kerran vuodessa.

Työkyvyttömyyseläke (pension d’invalidité)

Lisäeläkkeestä ei myönnetä työkyvyttömyyseläkettä, mutta perusjärjestelmästä myönnetty täysi työkyvyttömyyseläkkeellä oloaika kerryttää pisteitä lisäeläkejärjestelmässä.

Työkyvyttömyysajalta eläkepisteitä kertyy saman verran kuin viimeisenä vuonna ennen sairastumista. Eläkepisteitä kertyy niin kauan, kunnes vakuutettu siirtyy vanhuuseläkkeelle. Eläkepisteiden kertyminen lakkaa myös, jos vakuutetun työkyvyttömyysaste laskee alle 50 %:n.

Perhe-eläke (pension de réversion)

Puolison kuoleman johdosta maksetaan etuuksia nais- tai miesleskelle sekä entiselle aviopuolisolle. Samaa sukupuolta olevien rekisteröidyt parisuhteet rinnastetaan avioliittoon. Lapseneläkettä ei ole, mutta leskenetuuksiin maksetaan korotusta huolettavista lapsista ja orvon lapsen huoltajalle maksetaan erityistä korvausta lapsilisäjärjestelmästä. Lisäeläkejärjestelmän perhe-eläke ei ole sidoksissa lesken omaan varallisuuteen.

Leskeneläke (pension de réversion de veuf)

  • Leskeneläke voidaan myöntää aviopuoliselle tai entiselle aviopuolisolle, jos tämä ei ole mennyt uusiin naimisiin:
  • Ilman ikärajaa, jos leskellä on huollettavanaan kaksi lasta, jotka ovat alle 25-vuotiasta opiskelevaa vai vähätuloista huollettavaa.
  • Ilman ikärajaa, jos edunsaajan työkyky on alentunut pysyvästi vähintään 2/3.
  • Jos edunsaaja on vähintään 55-vuotias (Arrco) tai 60-vuotias (Agirc)

Täysi leskeneläkkeen määrä on 60 % edunjättäjän eläkkeestä, jonka naimisissa oleva leski saa, jos edunjättäjä ei ole ollut aiemmin naimisissa. Entisen aviopuolison leskeneläke lasketaan yhteisten avioliittovuosien perusteella. Jos edunjättäjä on ollut naimisissa useasti, eläke jaetaan aviovuosien mukaan niille, joilla siihen on oikeus.

Perhe-eläkettä tulee hakea 12 kuukauden kuluessa edunjättäjän kuolemasta tai eläkeoikeuden syntymisestä.

Täysorvon eläke (retraite d’orphelin de deux parents)

Orvoneläke myönnetään täysorvolle alle 21-vuotiaalle lapselle tai alle 25-vuotiaalle lapselle, jos tämä oli edunjättäjän huollettavana tämän kuollessa. Täysorpo voi saada eläkkeen molemmista vanhemmistaan. Orvoneläke vastaa 50 % edunjättäjien eläkkeestä. Vammaiselle täysorvolle lapselle voidaan myöntää eläke ilman ikärajaa.

Agirc myöntää orvoneläkkeen alle 21-vuotiaalle täysorvolle, tai ilman ikärajaa, jos orpo on vammainen. Orvoneläkkeen määrä on 30 % edunjättäjän eläkkeestä.

Täydentävät lisäeläkkeet (retraites supplémentaires)

Ranskassa on 2000-luvulla pyritty edistämään vapaaehtoista lisäeläkesäästämistä verotuksellisin keinoin. Vuonna täydentäviin lisäeläkkeisiin maksettiin 13,6 miljardin euron edestä vakuutusmaksuja. Kaikista vakuutusmaksuista nämä vastasivat noin vajaata 5 %. Lisäeläkkeitä maksettiin 6,1 miljardin euron edestä, joka vastasi 2 % maksetuista eläke-etuuksista.

Merkittävimmät lisäeläkesäästämisen muodot ovat:

1.) Ns. Madelinin sopimukset (contrats Madelin), eli vapaaehtoiset kollektiiviset lisäeläkevakuutukset, jotka mahdollistavat ei-palkansaajien vapaaehtoisen maksuperusteisen eläkesäästämisen. Maksut ovat itse määriteltävissä ja verovähennyskelpoisia tiettyyn rajaan asti.

2.) PERCO (Plan d’épargne pour la retraite collective) on kollektiivinen yritystason täydentävä lisäeläke. Jotta yritys voi ottaa käyttöön PERCOn, vaaditaan siihen yrityksen henkilöstön hyväksyntä 2/3 enemmistöllä ja voimassaoleva yritystason säästösuunnitelma PEE. Työntekijä maksaa suunnitelmaan maksuja, joita työnantaja voi täydentää.

Maksut ovat verovähennyskelpoisia. Karttuneet varat sijoitetaan arvopapereihin Sicav-sijoitusrahastojen ja yrityksen sijoitusrahaston (FCPE, Fonds commun de placement d’entreprise) kautta. Tiettyjen ehtojen täyttyessä eläkkeen voi saada kertasuorituksena.

3.) Yleisin kollektiivinen yritystason eläkesäästösuunnitelma on ns. artikla 83, joka on kollektiivinen henkivakuutus, joka koskee yrityksen koko henkilöstöä tai tiettyä ammattiryhmää. Suunnitelman eläke on maksuperusteinen. On olemassa myös etuusperusteisia eläkesäästösuunnitelmia, ns. artikla 39. Näiden suunnitelmien määrä on kuitenkin vähenemässä, eikä niitä voi ottaa ellei yrityksessä ole jo koko henkilöstön kattavaa eläkesäästösuunnitelmaa.

4.) PERP (Plan d’épargne retraite populaire) on henkilökohtainen eläkesäästösuunnitelma, johon voivat osallistua niin palkansaajat kuin itsenäiset ammatinharjoittajat. Maksut suunnitelmaan ovat verovähennyskelpoisia 10 %:n työtulorajaan asti. Osan summasta voi ottaa kertasuorituksena.

5.) Yritystason säästösuunnitelma, PEE (Plan d’épargne entreprise), on avoin yrityksen kaikille työntekijöille. Maksutaso määräytyy säästösuunnitelman perustamisajankohdan mukaan. Työnantaja maksaa tavanomaisesti maksut työntekijän puolesta, mutta työntekijä voi suorittaa vapaaehtoisia maksuja.

Karttuneet varat sijoitetaan rahastoihin. Maksut ovat sidottuina viisi vuotta maksamisen jälkeen, ja tämän jälkeen työntekijä voi ottaa ne maksuun.

6.) Tämän lisäksi on olemassa henkilökohtaisia eläkesäästösuunnitelmia tietyille ammattiryhmille, kuten Préfon (Prévoyance des fonctionnaires) julkisen puolen viranhaltijoille; Corem (Complément retraite mutualiste), joka on avoinna kaikille ammatillisille ryhmille; sekä CRH (Complément retraite des hospitaliers), joka on tarkoitettu sairaalan työntekijöille.

Indeksiturva (règles d’indexation)

Lakisääteisen perusjärjestelmän eläkkeitä ja eläkkeen perusteena olevia ansiota tarkistetaan vuosittain lokakuun alussa hintakehityksen mukaan. Eläkkeen perusteena olevien ansioiden tarkistaminen hintakehityksen mukaan on mahdollista, koska eläkkeen laskennassa ei huomioida koko työuraa.

Eläkeindeksi määrätään seuraavan vuoden arvioidun hintaindeksin (tupakkaa lukuun ottamatta) kehityksen mukaisesti, ja sitä korjataan tarvittaessa seuraavana vuonna. Samat periaatteet koskevat myös vakuutusmaksuista riippumattomia etuuksia.

Pakollisten Agirc-Arrco-lisäeläkejärjestelmien eläkepisteen arvoa tarkistetaan myös hintakehityksen mukaan.

Verotus (charge sociales et fiscales)

Eläkkeet ovat tuloveron alaisia. Veron lisäksi eläkkeestä peritään yleistä sosiaaliturvamaksua 6,6 % (CSG), sosiaaliturvavelan kuoletusrahaston maksua 0,5 % (CRDS), solidaarisuusmaksua 0,3 % (CSA). Pienemmistä eläkkeistä vakuutusmaksuja ei peritä täysimääräisinä.

Lisäeläkkeistä peritään yllämainittujen lisäksi 1 %:n sairausvakuutusmaksua (cotisation assurance maladie).

Lue lisää:

Aiheesta muualla: