Ranskan eläkejärjestelmä (2014)

Väkiluku:  65,6 miljoonaa  (2013)
Odotettavissa oleva elinikä:    
– Miehet:  78,7 vuotta  (2013)
– Naiset:  85,0 vuotta  (2013)
Vanhuushuoltosuhde (65+/15-64 v.):  27,5  (2013)
BKT:n reaalikasvu:  0,2 %  (2013)
Vuosi-inflaatio:  0,6 %  (3/2014)
Keskipalkka:  2950 €/kk  (2012)
Keskimääräinen eläke:  1256 €/ kk  (2011)
Eläkemenot BKT:sta:  14,5 %  (2011)
Lähteet: Eurostat, OECD, INSEE, COR

Eläkejärjestelmän rakenne

Ranskan eläketurva perustuu ensisijaisesti työntekoon. Eläkejärjestelmä koostuu useista rinnakkaisista perusjärjestelmistä (régimes de base) ja pakollisista lisäeläkejärjestelmistä (régimes complémentaires obligatoires), joita hallinnoivat työmarkkinaosapuolet. Ranskassa on 35 erilaista peruseläkejärjestelmää, joista osa vastaa myös lisäeläkkeen järjestämisestä.

Kaikki perus- ja lisäeläkejärjestelmät toimivat jakoperusteisesti, ja tarpeen mukaan ne rahoittavat toistensa toimintaa. Lakisääteisten eläkejärjestelmien rinnalla voi joissain tapauksissa vielä olla työnantajakohtaisia vapaaehtoisia täydentäviä sopimuseläkkeitä (régimes supplémentaires). Työnantajakohtaiset eläkkeet ovat rahastoituja.

Yleiseen eläkevakuutusjärjestelmään (régime général, sécurité sociale) kuuluu suurin osa yksityisen sektorin palkansaajista. Se kattaa noin 60 % työikäisestä väestöstä.

Muita merkittäviä eläkejärjestelmiä ovat julkisen puolen kolme erillistä järjestelmää, maatalouden parissa työskentelevien järjestelmä, yrittäjien oma järjestelmä, itsenäisten ammatinharjoittajien yleisjärjestelmä ja ammattikohtaiset erityisjärjestelmät.

Osa järjestelmistä hoitaa vain osaa eläkevakuutuksesta, tällöin ulkopuolelle jäävä vakuutus hoidetaan yleisen järjestelmän mukaan.

Yleistä

Ranskassa tehtiin vuonna 2010 eläkereformi, jonka tavoitteena on saattaa eläkejärjestelmiä rahoituksellisesti vakaammalle pohjalle vuoteen 2018 mennessä. Vuoden 2010 uudistuksessa vanhuuseläkeikää päätettiin nostaa asteittain 60 vuodesta 62 vuoteen. Samalla myös julkisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmiä harmonisoitiin päättämällä nostaa julkisen puolen eläkemaksutaso asteittain samalle tasolle yksityisen sektorin kanssa sekä säätämällä varhaiseläkesäännöt yhdenmukaisiksi.

Vuonna 2013 päätettiin eläkemaksun pienistä korotuksista tuleville vuosille (yhteensä 0,6 prosenttiyksikköä) sekä täyteen eläketasoon vaadittavan vakuutusaikavaatimuksen asteittaisesta nostamisesta vuoteen 2035 mennessä.

Myös matalapalkkaisten ja osa-aikatyötä tekevien asemaa parannettiin laskemalla vakuutusvuosien karttumisen perusteena käytettäviä ansaintarajoja. Uudistusta valmisteli kymmenhenkinen asiantuntijaryhmä (commission pour l’avenir des retraites).

Eläkejärjestelmän kehittämisestä ja sille asetettujen tavoitteiden seuraamisesta vastaa vuonna 2000 perustettu lakisääteinen pysyvä itsenäinen eläkkeiden asiantuntijaneuvosto, Conseil d’orientation des retraites (COR). Neuvoston kokoonpano on kolmikantainen, mutta siihen kuuluu myös eläkeläisten edustaja sekä asiantuntijajäsen OECD:stä. Yhteensä jäseniä on 39. Jäsenet kokoontuvat täysistuntoon joka kuukausi.

Neuvoston alaisuudessa toimii kahdeksanhenkinen pääsihteeristö, joka valmistelee neuvoston käsittelyyn tulevat dokumentit sekä tekee toimeksiantoja neuvoston tilaamasta tutkimuksesta.

Neuvoston tehtävä on tarkastella pakollisten eläkejärjestelmien keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyttä, ja se julkaisee joka viides vuosi ennustelaskelman niiden taloudellisesta tilanteesta. Neuvosto julkaisee joka vuosi eläkejärjestelmiä koskevan indikaattoriraportin, jossa se arvioi eläkejärjestelmien kehitystä suhteessa lain asettamiin tavoitteisiin. Tämän lisäksi se seuraa ja julkaisee raportteja muista ajankohtaisista eläkeaiheista ja levittää tietoa eläkkeistä yleisellä tasolla. Eläkkeitä koskevien politiikkasuositusten suhteen sen rooli on neuvoa-antava.

Toinen tärkeä toimija on eläkkeiden seurannasta vastaava komitea (Comité de suivi des retraites), joka on viiden hengen asiantuntijaelin.

Komitean jäsenten toimikausi on viisivuotinen, ja jäseninä tulee aina olla vähintään kaksi miestä ja kaksi naista. Komitea seuraa eläkejärjestelmien rahoituksellista asemaa ja ohjaa niitä kestävään suuntaan. Tämän lisäksi se seuraa eläkejärjestelmien toimivuutta, sukupuolten tasa-arvoa eläkejärjestelmissä, eläkkeiden riittävyyttä sekä yhteensopivuutta EU-sääntöjen kanssa.

Komitea antaa suosituksia seniorieläkkeisiin liittyvässä vakuutusaikavaatimuksessa sekä eläkemaksutasoa koskevissa asioissa, joihin maan hallituksen tulee antaa vastaus työmarkkinaosapuolia kuultuaan. Annetut suositukset eivät kuitenkaan ole maan hallitusta velvoittavia, ja niiden tasolle on asetettu rajoituksia.

Rahoitus

Lakisääteiset eläkejärjestelmät rahoitetaan jakojärjestelmäperiaatteella. Eläkkeitä kuten sosiaaliturvaa yleensäkin rahoitetaan useasta lähteestä. Sosiaalivakuutusmaksuja maksetaan työtuloista, yrittäjätuloista, maksetuista etuuksista, pääomatuloista ja rahapeleistä. Muina rahoituskanavina ovat sijoitustuotot, rahamarkkinalainat ja valtion budjetti. Työkyvyttömyyseläkkeen maksaa sairausvakuutusjärjestelmä.

Tärkein lähde on eläkevakuutusmaksu (assurance vieillesse), jota käytetään yleisen järjestelmän vanhuuseläkkeen rahoittamiseen. Sairausvakuutusmaksun tuloilla rahoitetaan työkyvyttömyyseläkkeet. Yksi eläkevakuutuksen tulolähde on myös veroluonteinen yleinen sosiaaliturvamaksu (contribution sociale généralisée – CSG).

Sosiaaliturvan maksut vahvistetaan vuosittain lailla. Eläkevakuutusmaksua määrättäessä käytössä on palkkakatto (plafond de la sécurité sociale – PSS). Palkkakatto seuraa yleistä palkkakehitystä. Katon rahamäärä riippuu käytetystä työajasta. Esimerkiksi 4 päivää viikossa työskentelevän henkilön palkkakatto on 4/5 koko viikon palkkakatosta. Kattoarvot nousivat 1,4 % vuodelle 2014.

 Ajanjakso  Katto 2014
 Vuosi  37 548 €
 Neljännesvuosi  9 387 €
 Kuukausi  3 129 €
 Viikko  722 €
 Päivä  172 €
 Tunti  23 €

Vuonna 2012 sosiaalivakuutusmaksuilla katettiin perusvanhuuseläkejärjestelmän rahoitustarpeesta 61 %. Loput eläkejärjestelmän rahoitustarpeesta katettiin valtion ja rahastojen maksamilla vakuutusmaksujen hyvityksillä (26 %), yhteisvastuurahastosta maksettavilla eläkkeiden korotuksilla (9 %) sekä sosiaaliturvan kestävyysvajemaksuilla  (4%).

Eri peruseläkejärjestelmien rahoituksellinen asema on hyvin epätasainen, ja ne eläkejärjestelmät, joiden huoltosuhde on heikompi, saavat rahoitusta huoltosuhteeltaan kestävämmiltä järjestelmiltä.

Sosiaalivakuutusmaksu koostuu kolmesta osasta; vanhuus- ja sairausvakuutusmaksuista sekä perhe-etuusmaksuista (assurance vieillesse, assurance maladie ja allocations familiales), yleisestä sosiaalivakuutusmaksusta, CSG (contribution sociale généralisée) sekä väliaikaiseksi tarkoitetusta sosiaalivelkamaksusta, CRDS (contribution pour le remboursement de la dette sociale). Jälkimäisellä maksulla on tarkoitus saada paikattua sosiaaliturvan kestävyysvaje.

Yleinen sosiaalivakuutusmaksu on veroluonteinen, sillä rahoitetaan asumisperusteista sairausvakuutusta, mutta osa siitä käytetään myös muiden sosiaaliturvaetuuksien rahoittamiseen. Työnantajilta ja työntekijöiltä perittävät sosiaalivakuutusmaksut on esitetty seuraavassa taulukossa.

taulukko
taulukosta puuttuu työtapaturmamaksu, joka määritellään työnantajan alan mukaan
**12516 euron ylittävältä osalta yritys päättää vapaasti eläkemaksun jakautumisesta työnantajan ja työntekijän kesken

Eläkkeitä rahoitetaan sosiaalivakuutusmaksun ja valtion verotuksen lisäksi seuraavista kolmesta rahastosta. Cades (Caisse d’amortissement de la dette sociale) on vuonna 1996 perustettu sosiaaliturvavelan kuoletusrahasto, jonka tehtävänä on paikata sosiaaliturvan kestävyysvaje.

Pääasiallisen tulonsa se saa pääomatuloista maksettavasta 1,3 %:n sosiaalimaksusta, palkka- ja sosiaalietuuksista maksettavasta 0,5 %:n rahastomaksusta (Contribution au remboursement de la dette sociale – CRDS) sekä sille osoitetusta 0,48 %:n osuudesta yleisestä sosiaaliturvamaksusta (CSG). Sosiaaliturvamenojen rahoituksen jäädessä alijäämäiseksi Cades hankkii puuttuvan rahoituksen rahoitusmarkkinoilta valtion myöntämin vakuuksin.

FRR (Fonds de reserve de retraites) on vuonna 2001 perustettu eläkkeiden takuurahasto, jonka tehtävänä on toimia puskurirahastona kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Ensimmäiset kymmenen vuotta rahastoon tuloutettiin osa Cadekselle osoitetuista maksuista, ja se kasvatti näiden turvin pääomaa.

Alun perin rahaston pääomaa oli tarkoitus ryhtyä purkamaan vuonna 2020, mutta vuoden 2010 eläkereformin yhteydessä aikataulua aikaistettiin ja maksut rahastoon lopetettiin, ja pääomaa ryhdyttiin purkamaan jo vuonna 2011. Nyt se rahoittaa vuosittain Cadesta 2,1 miljardilla eurolla vuoteen 2024 asti.

Takuurahasto antaa kertarahoituksen myös Cnaville vuonna 2020, jonka määrä on 3,4 miljardia. FRR-rahastossa oli varoja 34 mrd € vuonna 2012.

Vähimmäiseläkkeitä ja eläkkeiden lapsi- ja puolisokorotuksia varten on erillinen vanhuuden yhteisvastuurahasto (Le Fonds de Solidarité Vieillesse – FSV). Rahastosta maksetaan yleisen eläkejärjestelmän ja siihen rinnasteisten järjestelmien ne eläkkeet (retraite relevant de la solidarité nationale) ja korotukset, jotka eivät perustu maksettuihin sosiaalivakuutusmaksuihin.

Rahoitus toteutetaan yleisestä sosiaaliturvamaksusta saatavalla osuudella, verovaroin, yrityksiin kohdistuvilla erityismaksuilla, perhe-etuuskassasta saaduilla varoilla sekä mahdollisin ylijäämin.

Hallinto

Sosiaalivakuutusjärjestelmien ylimmästä valvonnasta vastaa sosiaaliturvan johtokomitea (Direction de la Sécurité Sociale), joka toimii sekä sosiaali- ja terveysministeriön (Ministère des Affaires sociales et de la Santé) että valtionvarainministeriön (Ministère de l’Economie et des Finances) yhteydessä. Maatalousyrittäjien ja –työntekijöiden eläkejärjestelmän valvonnassa on tämän lisäksi mukana maatalousministeriö (Ministère de l’Agriculture).

Yleinen sosiaaliturvajärjestelmä koostuu viidestä eri päätoimialasta:

1.) Sairaus-, äitiys-, isyys-, työkyvyttömyysvakuutuksesta ja kuolemantapausavustuksesta sekä

2.) Työtapaturmat ja ammattitaudit kattavasta vakuutuksesta, joista molemmista vastaa CNAMTS (Caisse nationale d’assurance maladie des travailleurs salariés). CNAMTSin sisäisesti nämä kaksi eri päätoimialaa on eriytetty hallinnollisesti toisistaan.

3.) Vanhuuseläke- ja leskeneläkevakuutuksesta, joista vastaa CNAV (Caisse nationale d’assurance vieillesse)

4.) Perheavustuksista, joista vastaa CNAF (Caisse nationale des allocations familiales)

5.) Sosiaalivakuutusmaksujen hallinnosta kansallisella tasolla vastaa keskuslaitos Acoss (Agence centrale des organismes de sécurité sociale), joka koottuaan maksut allokoi ne eteenpäin edellä mainituille toimijoille. Paikallistason vakuutusmaksuyhdistykset Ursaff (Unions de recouvrement des cotisations de sécurité sociale et d’allocations familiales) vastaavat vakuutusmaksujen keräämisestä työnantajilta ja työntekijöiltä.

Näistä toimijoista CNAMTSin ja CNAVin toimialaan kuuluu eläke-etuuksia, tai niihin verrattavia avustuksia.

Yleisen eläkejärjestelmän vanhuus- ja perhe-eläke-etuuksien hallinnosta vastaa kansallinen vanhuusvakuutuskassa, CNAV (Caisse nationale d’assurance de vieillesse). Vanhuusetuuksien toimeenpano on delegoitu paikallisella tasolla muille toimijoille.

Eläkevakuutus- ja työterveyskassa, Carsat, vastaa etuuksista manner-Ranskassa, sillä poikkeuksella, että CNAV vastaa siitä itse suur-Pariisin alueella. Merentakaisten departementtien osalta yleiset sosiaaliturvakassat, CGSS, vastaavat näistä eläke-etuuksista.

Sairausvakuutuksen toimeenpanosta, ml. työkyvyttömyyseläkepäätösten antaminen, paikallisella tasolla vastaavat sairausvakuutuskassat, CPAM (Caisses primaires d’assurance maladie). Tämän lisäksi merentakaisilla departementeilla toimeenpanosta vastaavat omat yleiset sosiaaliturvakassat, CGSS (Caisses générales de la sécurité sociale).

Alueellisella tasolla eläkevakuutus- ja työterveyskassa, Carsat, toimeenpanee sairausvakuutuksen työtapaturma- ja ammattitautipuolta. Carsat kehittää työtapaturmia ja ammattitauteja ehkäisevää toimintaa yhdessä yritysten kanssa. Poikkeuksen muodostaa suur-Pariisin alue, jossa Carsatin tehtävistä huolehtii alueellinen sairausvakuutuskassa CRAMIF (Caisse régionale d’assurance maladie Île-de-France).

Perusjärjestelmät (régimes de base)

Perusjärjestelmän eläkejärjestelmiä on useita. Eläkejärjestelmä määräytyy työnantajan toimialan tai sektorin, ammattikunnan, työntekijän aseman tai yrittäjyyden perusteella. Usein perusjärjestelmä hoitaa myös lakisääteistä lisäeläkettä, joskus lisäeläkettä hoitaa erillinen lisäeläkejärjestelmä. Eläkejärjestelmien kesken maksutasot, eläkeiät sekä eläkkeen määräytymisperusteet vaihtelevat suuresti. Pääsääntöisesti julkisen ja yksityisen puolen eläkeikiä ja maksutasoja on tasaisesti pyritty harmonisoimaan. Seuraavaksi on lyhyesti esitetty muutamia merkittävimpiä peruseläkejärjestelmiä.

Suurin järjestelmistä on yleinen sosiaaliturvajärjestelmä (Régime Général de la Sécurité Sociale), joka kattaa noin 60 % vakuutetuista. Siihen kuuluvat teollisuuden, kaupan ja palveluiden aloilla työskentelevät työntekijät, esimiehet ja asiantuntijat sekä erityisalojen palkansaajat ja julkisen sektorin tai puolijulkisten laitosten muu kuin vakinainen henkilöstö.

Maatalouden ja puutarhaelinkeinojen parissa työskenteleville työntekijöille, työnjohtajille sekä maatalousyrittäjille on erillinen eläkejärjestelmänsä (Mutualité Sociale Agricole – MSA).

Julkisen sektorin palveluksessa olevien eläkejärjestelmään (Service des Agents de l’Etat) kuuluvat virkamiehet ja asevoimien palveluksessa olevat.

Paikallishallinnon viranhoitajien ja sairaaloiden henkilöstö kuuluu omaan järjestelmäänsä, jota hoitaa erillinen kassa (Caisse Nationale de Retraites des Agents des Collectivités Locales – CNRACL).

Lisäksi on erillisiä puolijulkisten tai julkisten laitosten palveluksessa olevien erikoisryhmien kassoja, kuten Ranskan rautateiden, Ranskan Pankin, Ranskan oopperan työntekijöiden.

Yrittäjien eläkejärjestelmät kattavat yrittäjinä toimivat taiteilijat, kauppiaat ja elinkeinoa harjoittavat muut liikemiehet ja itsenäiset ammatinharjoittajat. Teollisuuden ja kaupan yrittäjät sekä käsityöläisyrittäjät kuuluvat omaan järjestelmäänsä (Régime Social des Indépendants – RSI).

Ammatinharjoittajilla on koordinoiva yhteiskassa (Caisse Nationale d’Assurance Vieillesse des Professions Libérales – CNAVPL) sekä varsinaiset käytännön toimeenpanosta vastaavat ammattikohtaiset kassat.

Uskonnollisten yhteisöjen järjestelmää hoitaa (Caisse d’Assurance Vieillesse, Invalidité et Maladie des Cultes – CAVIMAC) omine sääntöineen.
Eläkejärjestelmät

ranskan_eläkejärjestelmät

Yleisen järjestelmän vanhuuseläke (pension de vieillesse)

Vuonna 2010 Ranskassa päätettiin nostaa lakisääteistä vanhuuseläkeikää vaiheittain 60 vuodesta 62 vuoteen. Eläkeikä nousee viidellä kuukaudella vuodessa, joten vuoden 1955 jälkeen syntyneillä eläkeikä on 62 vuotta. Täysi vanhuuseläke riippumatta vakuutusvuosista myönnetään automaattisesti viisi vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt vanhuuseläkeiän alarajan.

Muuten täyteen vanhuuseläkkeeseen vaaditaan 41 vuoden (165 vuosineljännestä) vakuutushistoria. Täyteen vanhuuseläkkeeseen liittyvä vakuutusaikavaatimus nousee asteittain vuoden 1954 jälkeen syntyneillä. Uusi vaatimus lasketaan jokaiselle ikäluokalle erikseen tämän täyttäessä 56 vuotta.

Eläkeikätaulukko

 Syntymävuosi  Eläkeikä (âge  egal)  Oikeus täyteen eläketasoon (âge taux plein)
 1.7.1951 –>  60v 4kk  65v 4kk
 1952  60v 8kk  65v 8kk
 1953  61v  66v
 1954  61v 4kk  66v 4kk
 1955  61v 8kk  66v 8kk
 1956 –>  62v  67v

Eläkkeen määräytyminen (montant de retraite)

Ranskassa eläkkeen määrään vaikuttaa kolme tekijää:

  • Eläkkeen perusteena on keskimääräinen vuosipalkka, joka on indeksoitu eläkevuoden tasolle. Vuodesta 2008 alkaen keskimääräinen vuosipalkka on laskettu 25 ansioiltaan parhaan työskentelyvuoden perusteella. Laskennassa huomioidaan palkkakatto.
  • Eläkeprosentti. Täysi eläkeprosentti on 50 %, ja sen saa täydellä vakuutushistorialla tai jatkamalla työelämässä viisi vuotta sen jälkeen, kun on täyttänyt vanhuuseläkeiän alarajan. Varhennusvähennys ilman täyttä työhistoriaa on 5 % / vuosi. Eläkkeelle jäädessä vakuutetulle lasketaan eläkeprosentti vakuutusvuosien määrän ja iän perusteella. Näistä kahdesta valitaan korkeampi. Minimieläkeprosentti on säädetty vuoden 1952 jälkeen syntyneille 37,5 %:iin.
  • Vakuutusvuosineljännesten määrä. Vuonna 2014 täyden 50 %:n eläketason saa 165 vuosineljänneksen (41 vuoden) vakuutushistorialla. Vakuutusvuosivaatimus on seuraa elinajanodotteen kehitystä, ja se määräytyy synnyinvuoden perusteella.

Eläke =  Keskipalkka x eläkeprosentti x (vakuutusvuosineljännesten määrä/teoreettinen enimmäismäärä), missä

vakuutusvuosineljännekset

eläkeprosentti  (50-37,5 %) x —————————————– )

syntymävuodesta riippuva vakuutusvuosineljännesten teoreettinen enimmäismäärä

Jos työuraa jatkaa sen jälkeen kun on saanut täyden vakuutuskausivaatimuksen täyteen ja on saavuttanut lakisääteisen vanhuuseläkeiän, saa eläkkeelleen lykkäyskorotusta 1,25 % jokaiselta ylimääräiseltä vuosineljännekseltä. Jos täyteen eläkeprosenttiin oikeuttavan ikään mennessä (65 – 67) perusjärjestelmissä ei vuosineljänneksiä ole karttunut täyttä määrää, korotetaan vuosineljännesten määrää 2,5 % jokaiselta 65–67 ikävuoden jälkeiseltä vuosineljännekseltä.

Täyteen eläketasoon oikeuttava vakuusaikavaatimus seuraa elinajanodotteen kehitystä. Vaatimukset ikäryhmittäin ovat esitetty seuraavassa taulukossa:

 Synnyinvuosi  Vakuutusaikavaatimus täyteen eläkkeeseen  Vakuutusaikavaatimus vuosissa
 1955 – 1957  166 vuosineljännestä  41v 6kk
 1958 – 1960  167 vuosineljännestä  41v 9kk
 1961 – 1963  168 vuosineljännestä  42v
 1964 – 1966  169 vuosineljännestä  42v 3kk
 1967 – 1969  170 vuosineljännestä  42v 6kk
 1970 – 1972  171 vuosineljännestä  42v 9kk
 1973 –>  172 vuosineljännestä  43v

Vakuutuskausia karttuu Ranskassa eri perusjärjestelmiin suoritettujen vakuutusmaksujen perusteella. Eläkkeen laskennassa ja eläkeoikeuden määrittämisessä käytetään vuosineljänneksiä (trimestre). Vakuutusaikaa ovat vakuutusmaksukaudet (périodes cotisées), ja niihin rinnastettavat kaudet (périodes assimilées).

Yhteen vuosineljännekseen vaaditaan ansiotulo, joka on vähintään 150 kertaa vähimmäistuntipalkka (SMIC, Salaire minimum interprofessionel de croissance). Minimipalkka vuonna 2014 on 9,53 € tunnilta. Rinnastettaviksi kausiksi lasketaan aika, jolloin työnteko on keskeytynyt sairauden, työkyvyttömyyden, äitiyden, armeijan, työtapaturman tai työttömyyden perusteella.

Lapsista saa vakuutusaikaan korotuksia. Äideille myönnetään vuosi ylimääräistä vakuutushistoriaa jokaisesta lapsesta. Tämän lisäksi vuosi ylimääräistä vakuutushistoriaa toiselle vanhemmista myönnetään lapsen kasvattamisen perusteella, jos vanhempi on osallistunut lapsen kasvatukseen tämän ollessa alle neljävuotias. Yksi lapsi korottaa vakuutushistoriaa siis kahdella vuodella, joka voidaan joko jakaa vanhempien kesken tai myöntää äidille.

Myös hoitovapaa kartuttaa vakuutusaikaa, tällöin perhe-etuuksista vastaava Caf maksaa eläkevakuutusmaksut. Vanhemmille kuitenkin myönnetään vakuutusaikaa vain lapsista tai hoitovapaasta. Näistä vanhemmalle anteliaampi lasketaan vakuutusvuosiin.

Yleiseen järjestelmään voi ostaa vakuutuskausia opiskeluajoilta, jolloin on opiskellut korkeakoulussa. Vakuutuskausia voi ostaa ja täydentää myös niiltä vuosilta, jolloin kausia ei vuoden aikana kertynyt täyttä vuotta.

Myös työharjoittelu- ja työssäoppimisjaksoille voi ostaa vakuutusvuosineljänneksiä jälkeenpäin. Vakuutuskausia voi kuitenkin ostaa korkeintaan 12 vuosineljännestä eli kolme vuotta.

Vuodesta 2015 alkaen raskaan työn tekijöillä on mahdollisuus kartuttaa ns. vakuutuspisteitä, joita vakuutettu voi muuntaa vakuutuskausiksi (ja täten esim. eläkeiän varhentamiseen), vastaavaan pituiseksi ajanjaksoksi ammatillista koulutusta tai lyhentää työaikaa.

Jokainen vuosineljännes raskaaksi luokitellussa työssä kerryttää 1 pisteen tai enintään 2, mikäli työhön sisältyy useampia raskaalle työlle luokiteltuja riskitekijöitä (yötyö, melu, ääriolosuhteet, vuorotyö, työ sisältää raskasta nostamista, sisältää vaarallisia aineita).

Jokainen kymmenen pistettä vastaa yhtä vuosineljännestä vakuutusaikaa tai vuosineljännestä ammatillisessa koulutuksessa tai vuosineljännestä lyhennetyllä työajalla täydellä palkalla. Enintään pisteitä voi kertyä 100 (2,5v) ja ensimmäiset 20 pistettä (6kk) on käytettävä ammatilliseen koulutukseen.

Vähimmäiseläke (minimum contributif)

Yleisen järjestelmän eläkkeellä on vähimmäistaso (minimum contributif), joka vuonna 2014 on 630 euroa kuukaudessa. Vähimmäiseläke myös täydentää pieniä, alle 1000 euron, työeläkkeitä. Vähimmäiseläkkeen taso vaihtelee eri eläkejärjestelmissä.

Tämän lisäksi yli 65-vuotiaille voidaan myöntää tuloharkintainen avustus, ASPA (allocation de solidarité aux personnes âgées). Yksinasuvan henkilön avustuksen täysi määrä vuonna 2014 on 790 euroa kuukaudessa. Avustus maksetaan vain Ranskassa asuvalle.

Varhaiseläke (la pension anticipée)

Tietyillä kriteereillä on mahdollista jäädä täydelle eläkkeelle ennen vanhuuseläkeiän täyttymistä. Varhaiseläkkeelle jääminen on mahdollista seuraavissa tapauksissa:

  • Työstä johtuvan rasituksen takia (retraite pour penibilité). Eläkkeelle tässä tapauksessa voi jäädä 60 ikävuodesta alkaen, jos lievä työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai ammattisairaudesta. Työkyvyttömyyden täytyy olla vähintään 20 %. Jos työkyvyttömyys on 10 – 20 % tulee eläkkeen myöntämiseksi osoittaa, että altistuu ammatissaan työkyvyttömyyttä aiheuttavaan rasitukseen. Eläke myönnetään automaattisesti täysimääräisenä.
  • Pitkän työuran perusteella (retraite anticipée pour longue carrière) Tietyssä tapauksessa vanhuuseläkkeelle voi jäädä ennen varsinaista eläkeikää (58 – 60-vuotiaana), jos työnteko on alkanut aikaisin ja tietty vakuutusaikavaatimus täyttyy.
  • Vajaakykyinen iäkäs työntekijä (retraite au titre du handicap) voi jäädä eläkkeelle jo 55-vuotiaasta alkaen, jos hänen työkyvyttömyysasteensa on vähintään 80 % tai hänen vajaakykyisyytensä on yhtä vakava, tai jos hänet on todettu vajaakykyiseksi työntekijäksi. Ikä- ja vakuutusaikavaatimukset vaihtelevat synnyinvuoden perusteella.

Eläkekorotus (majoration)

Vanhuuseläkkeeseen voidaan myöntää korotus seuraavissa tapauksissa:

  • Jos on kasvattanut kolmea lasta yhdeksän vuoden ajan ennen näiden 16-vuotissyntymäpäivää, saa 10 %:n vanhempainkorotuksen (majoration pour enfants). Korotus voidaan myöntää molemmille vanhemmille.
  • Jos tarvitsee henkilökohtaista avustusta jokapäiväisissä toimissaan, voi saada avustajakorotuksen (majoration pour l’aide d’une tierce personne). Avustuksen määrä oli vuonna 2013 noin 13 200 euroa vuodessa.

Osa-aikaeläke (retraite progressive)

Vakuutetulla on oikeus jäädä osa-aikaeläkkeelle kaksi vuotta ennen kuin hänen lakisääteinen eläkeikänsä tulee täyteen. Osa-aikaeläkkeelle ei kuitenkaan voi jäädä alle 60-vuotiaana. Vakuutetun tulee täyttää tietty vakuutusaikavaatimus, ja eläkkeen rinnalla tehdyn työn määrän tulee tippua alle 80 %:in normaalista työajasta.

Työkyvyttömyyseläke (pension d’invalidité)

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää henkilölle, joka ei ole vielä täyttänyt vanhuuseläkeikää. Eläke edellyttää, että joko työkyky on alentunut vähintään 2/3 tai ansaintakyky on alentunut vähintään 2/3 suhteessa aiempaan ansiotasoon.

Henkilön tulee olla ollut vakuutettuna vähintään 12 kuukautta ennen työkyvyttömäksi tuloaan ja työskennellyt vähintään 800 tuntia tänä aikana tai maksanut työkyvyttömyyttä edeltävänä 12 kuukauden aikana vakuutusmaksuja työtuloista, joiden määrä on vähintään 2030 kertaa minimipalkka (SMIC).

Eläkkeen määräytyminen (taux de la liquidation)

Ranskassa on kolme työkyvyttömyyseläkkeen astetta:

  • Ensimmäisen asteen työkyvyttömyyseläke myönnetään niille henkilöille, joilla on vielä työkykyä jäljellä. Eläkkeen määrä lasketaan kymmenen parhaan ansaintavuoden keskimääräisen vuosipalkan mukaan. Eläke on tällöin 30 % x keskipalkka. Ensimmäisen kategorian työkyvyttömyyseläkkeellä on 11 300 euron vuosittainen katto. Katto on 30 % yleisen sosiaalivakuutusmaksun perusteena olevasta palkkakatosta.
  • Toisen asteen työkyvyttömyyseläke myönnetään niille henkilöille, joilla ei ole jäljellä mitään työkykyä. Eläkkeen määrä lasketaan samoin perustein kuin ensimmäisen kategorian, mutta eläkeprosentti muuttuu. Eläke on 40 % x keskipalkka. Eläkkeen katto on 18 800 euroa vuodessa, joka on 50 % yleisen sosiaalivakuutusmaksun perusteena olevasta palkkakatosta.
  • Kolmannen asteen työkyvyttömyyseläke myönnetään niille henkilöille, joilla ei ole jäljellä mitään työkykyä, ja jotka tarvitsevat henkilökohtaista avustamista jokapäiväisissä toimissaan. Tällöin eläke lasketaan toisen kategorian sääntöjen mukaan, mutta siihen tehdään 40 %:n korotus. Korotukselle on määritelty lakisääteinen minimitaso. Kolmannen kategorian eläkekatto on 32 000 euroa vuodessa (18 800 + 13 200).

Kaikkien kolmen eläkekategorian minimieläke on vähintään 3 360 euroa vuodessa, johon siis kolmannen kategorian eläkkeessä lisätään 13 200 euron korotus henkilökohtaista avustajaa varten.

Työkyvyttömyyseläke muuttuu automaattisesti vanhuuseläkkeeksi jos vakuutettu ei ole työelämässä. Työskentelevän vakuutetun tulee hakea vanhuuseläke maksuun lopetettuaan työnteon. Työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen loppuu joka tapauksessa, kun vakuutettu täyttää iän, jolla hän saisi täyden vanhuuseläkkeen (66 – 67 vuotta).

Perhe-eläke (pension de réversion)

Leskellä ei ole automaattisesti oikeutta perhe-eläkkeeseen, vaan se on tuloharkintainen ja siinä otetaan myös huomioon lesken ikä. Leskellä tai entisellä aviopuolisolla voi olla oikeus eläkkeeseen, jos hän on vähintään 55-vuotias ja hänen tulonsa jäävät määrätyn rajan alle. Tuloissa huomioidaan sekä henkilökohtaiset että kotitalouden yhteiset tulot.

Perhe-eläke on enintään 54 % edunjättäjän eläkkeestä tai teoreettisesta eläkkeestä. Jos edunjättäjä oli naimisissa useasti, jaetaan perhe-eläkkeen määrä entisten puolisoiden kesken avioliittovuosien perusteella.

Jos leskellä on huollettavanaan lapsia, myönnetään jokaisesta alle 16-vuotiaasta lapsesta 96,21 euroa korotusta. Eläkettä korotetaan kymmenen prosenttia, jos leski on kasvattanut vähintään kolme lasta.

Jos leski on vanhuuseläkkeellä, ja hänen oma eläkkeensä yhdessä perhe-eläkkeen kanssa jää alle 850 euroon kuukaudessa, voidaan hänen perhe-eläkkeeseensä myöntää 11,1 %:n korotus.

Tilapäinen leskenetuus (allocation veuvage)

Jos leskellä ei täyty oikeus perhe-eläkkeeseen iän takia, voidaan hänelle myöntää tarveharkintainen tilapäinen leskenetuus. Leskenetuus myönnetään alle 55-vuotiaalle leskelle, jonka omat varat jäävät alle 760 euron kuukaudessa. Tilapäisen leskenetuuden määrä on reilut 600 euroa kuukaudessa.

Jotta leskellä on oikeus tilapäiseen leskenetuuteen, tulee edunjättäjän olla maksanut vakuutusmaksuja vähintään kolmen kuukauden ajan kuolemaa edeltävän vuoden aikana.

Työkyvyttömän leskeneläke (pension de veuf invalide)

Sairausvakuutuskassa voi myöntää tarveharkintaisen työkyvyttömän leskeneläkkeen alle 55-vuotiaalle työkyvyttömälle leskelle. Lesken tulee olla menettänyt työkyvystään pysyvästi 2/3, ja hänen tulonsa jäädä tietyn ansiorajan alle.

Leskeneläkkeen määrä on 54 % siitä eläkkeestä, jota edunjättäjä sai tai olisi saanut kuollessaan.

Hautausavustus (capital décès)

Hautausavustus myönnetään ensisijaisesti huollettavalle leskelle, mutta se voidaan myöntää myös huollettaville lapsille. Hautausavustus on 91,25 kertaa vakuutetun sairauspäiväraha.

Avustuksen minimimäärä on vähintään yksi prosentti sosiaaliturvan vuosittaisesta enimmäismäärästä (380 euroa vuonna 2014), ja enintään neljäsosa kyseisestä vuosittaisesta enimmäismäärästä (9 400 euroa vuonna 2014). Avustuksen myöntää sairausvakuutuskassa.

Pakolliset lisäeläkkeet (retraites complémentaires obligatoires)

Lisäeläkkeet ovat pakollisia, ja niillä tavoitellaan eläkkeen korvausasteen nostamista 60 – 70 prosentin tasolle. Vuonna 2012 perus- ja lisäeläkkeen yhteinen bruttokorvausaste oli noin 59 %. Lisäeläkkeet määräytyvät pistejärjestelmänä, ja vuosittain kerätyt eläkevakuutusmaksut muunnetaan eläkepisteiksi.

Eläkkeelle jäädessä koko työuran aikana kerätyt pisteet muutetaan eläkkeeksi. Lisäeläke karttuu siis tasaisesti koko työuran ajalta, toisin kuin peruseläke.

Työntekijät (non-cadres) kuuluvat Arrcoon ja maksavat lisäeläkemaksunsa sinne. Palkkakatto työntekijöillä on 9 387 euroa. Esimies- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät (cadres) maksavat 3 129 euron palkkakattoon asti eläkemaksunsa Arrcoon. Tämän ylimenevältä osalta eläkemaksut menevät Agircille, jossa palkkakatto on 25 032 euroa kuukaudessa.

Eläkeikä (âge de retraite)

Molemmissa lisäeläkejärjestelmissä eläkeikä on synnyinvuodesta riippuen 66 vuodesta 67 vuoteen. On kuitenkin mahdollista pyytää eläke maksuun varhaiseläkkeenä jo aiemmin (alkaen 55 ja 57 ikävuoden välillä), jolloin eläkkeen määrään vaikuttaa varhennusvähennys.

Mikäli vakuutetulle myönnetään täysi vanhuuseläke yleisestä järjestelmästä, voi hän ottaa lisäeläkkeen maksuun ilman varhennusvähennyksiä iästä riippumatta myös lisäeläkejärjestelmästä. Tämän menettelyn rahoitus varmistetaan perimällä työtuloista ylimääräistä vakuutusmaksua (AGFF, Association pour la gestion du fonds de financement). Yleensä eläkkeelle jäädään samanaikaisesti molemmista järjestelmistä.

Eläkkeen määräytyminen (montant de retraite)

Määrään vaikuttaa maksetut vakuutusmaksut, mutta eläkepisteitä kartuttaa myös sairauspäiväraha tai työkyvyttömyyseläke, jos se on maksussa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta (Agirc) tai kolme kuukautta (Arrco). Myös työttömyysajalta karttuu eläkepisteitä.

Jos vakuutetulla on ollut tai on lapsia, eläkkeen määrään tulee korotus seuraavissa tapauksissa:

  • 5 %:n korotus jokaisesta huollettavasta alle 18-vuotiaasta lapsesta tai alle 21-vuotiaasta opiskelevasta, harjoittelua tekevästä tai työttömästä lapsesta, jos hän on työnhakijana Arrcon tai Agircin järjestelmässä
  • 10 %:n korotus, jos on kasvattanut kolme lasta tai enemmän.

Eläkepisteiden arvo 1.4.2014 alkaen on

  • Arrco: 1,2513 €
  • Agirc: 0,4352 €

Esimerkkilaskelma Arrcon eläkepisteiden karttumisesta vuonna 2014

Bruttotulot: 20 000 €

Karttumaprosentti: 6,1 %

Viitepalkka (hankintahinta): 15,2589 (1.4.2014 alkaen)

(20 000 x 6,1%) / 15,2589 = 79,95

Eläkepisteisiin tehdään indeksikorotus vuosittain 1. huhtikuuta.  Eläkepisteiden laskennassa käytetty viitepalkka eli eläkepisteen hankintahinta seuraa järjestelmien keskimääräistä palkkakehitystä. Tarkka hankintahinta sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken. Eläkekarttumaprosentti ei vastaa vakuutusmaksutasoa, koska vakuutusmaksuja kerätään myös järjestelmän rahoittamiseen.

Vuoden 2014 alusta lähtien lisäeläke on maksettu kuukausittain, kun se aiemmin maksettiin neljännesvuosittain. Eläke maksetaan kertasuorituksena, jos lisäeläkejärjestelmän pisteitä on alle sata (Arrco) tai viisi sataa (Agirc). Kertasuorituksen määrän perusteena käytettävään kertoimeen vaikuttaa vakuutetun ikä. Jos Arrcon pisteitä on välillä 100–200, eläke maksetaan kerran vuodessa.

Työkyvyttömyyseläke (pension d’invalidité)

Lisäeläkkeestä ei myönnetä työkyvyttömyyseläkettä, mutta perusjärjestelmästä myönnetty täysi työkyvyttömyyseläkkeellä oloaika kerryttää pisteitä lisäeläkejärjestelmässä.

Työkyvyttömyysajalta eläkepisteitä kertyy saman verran kuin viimeisenä vuonna ennen sairastumista. Eläkepisteitä kertyy niin kauan, kunnes vakuutettu siirtyy vanhuuseläkkeelle. Eläkepisteiden kertyminen lakkaa myös, jos vakuutetun työkyvyttömyysaste laskee alle 50 %:n.

Perhe-eläke (pension de réversion)

Puolison kuoleman johdosta maksetaan etuuksia nais- tai miesleskelle sekä entiselle aviopuolisolle. Samaa sukupuolta olevien rekisteröidyt parisuhteet rinnastetaan avioliittoon. Lapseneläkettä ei ole, mutta leskenetuuksiin maksetaan korotusta huolettavista lapsista ja orvon lapsen huoltajalle maksetaan erityistä korvausta lapsilisäjärjestelmästä. Lisäeläkejärjestelmän perhe-eläke ei ole sidoksissa lesken omaan varallisuuteen.

Leskeneläke (pension de réversion de veuf)

  • Leskeneläke voidaan myöntää aviopuoliselle tai entiselle aviopuolisolle, jos tämä ei ole mennyt uusiin naimisiin:
  • Ilman ikärajaa, jos leskellä on huollettavanaan kaksi lasta, jotka ovat alle 21-vuotiaita (Agirc), alle 25-vuotiaita (Arrco) tai työkyvyttömiä.
  • Ilman ikärajaa, jos edunsaajan työkyky on alentunut pysyvästi vähintään 2/3.
  • Jos edunsaaja on vähintään 55-vuotias (Arrco)
  • Jos edunsaaja on vähintään 60-vuotias (Agirc), tai harkinnanvaraisesti 55-vuotiaasta alkaen, jolloin eläkkeeseen tulee varhennusvähennys

Täysi leskeneläkkeen määrä on 60 % edunjättäjän eläkkeestä, jonka naimisissa oleva leski saa, jos edunjättäjä ei ole ollut aiemmin naimisissa. Entisen aviopuolison leskeneläke lasketaan yhteisten avioliittovuosien perusteella. Jos edunjättäjä on ollut naimisissa useasti, eläke jaetaan aviovuosien mukaan niille, joilla siihen on oikeus.

Perhe-eläkettä tulee hakea 12 kuukauden kuluessa edunjättäjän kuolemasta tai eläkeoikeuden syntymisestä.

Täysorvon eläke (retraite d’orphelin de deux parents)

Arrco myöntää orvoneläkkeen täysorvolle alle 21-vuotiaalle lapselle tai alle 25-vuotiaalle lapselle, jos tämä oli edunjättäjän huollettavana tämän kuollessa. Täysorpo voi saada eläkkeen molemmista vanhemmistaan. Orvoneläke vastaa 50 % edunjättäjän eläkkeestä. Jos lapsia on useampia, saa heistä jokainen täyden orvoneläkkeen. Vammaiselle täysorvolle lapselle voidaan myöntää eläke ilman ikärajaa.

Agirc myöntää orvoneläkkeen alle 21-vuotiaalle täysorvolle, tai ilman ikärajaa, jos orpo on vammainen. Orvoneläkkeen määrä on 30 % edunjättäjän eläkkeestä.

Täydentävät lisäeläkkeet (retraites supplémentaires)

Vuoden 2003 eläkeuudistuksessa täydentävien lisäeläkejärjestelmien kehitystä pyrittiin tukemaan verotuksellisin keinoin ja samalla luotiin PERCO- ja PERP-eläkesäästösuunnitelmat. Merkittävimmät eläkesäästämisen muodot ovat:

1.) Ns. Madelinin sopimukset (contrats Madelin), eli vapaaehtoiset kollektiiviset lisäeläkevakuutukset, jotka mahdollistavat ei-palkansaajien vapaaehtoisen maksuperusteisen eläkesäästämisen. Maksut ovat itse määriteltävissä ja verovähennyskelpoisia tiettyyn rajaan asti. Vuonna 2011 sopimuksia oli voimassa 960 000.

2.) PERCO (Plan d’épargne pour la retraite collective) on kollektiivinen yritystason täydentävä lisäeläke. Jotta yritys voi ottaa käyttöön PERCOn, vaaditaan siihen yrityksen henkilöstön hyväksyntä 2/3 enemmistöllä ja voimassaoleva yritystason säästösuunnitelma PEE. Työntekijä maksaa suunnitelmaan maksuja, joita työnantaja voi täydentää.

Maksut ovat verovähennyskelpoisia. Karttuneet varat sijoitetaan arvopapereihin Sicav-sijoitusrahastojen ja yrityksen sijoitusrahaston (FCPE, Fonds commun de placement d’entreprise) kautta. Tiettyjen ehtojen täyttyessä eläkkeen voi saada kertasuorituksena. PERCOn alaisesti vakuutettuja työntekijöitä oli vuonna 2012 noin 1,5 miljoonaa, jotka työskentelivät 166 000 ranskalaisyrityksessä.

3.) Yleisin kollektiivinen yritystason eläkesäästösuunnitelma on ns. artikla 83, joka on kollektiivinen henkivakuutus, joka koskee yrityksen koko henkilöstöä tai tiettyä ammattiryhmää. Suunnitelman eläke on maksuperusteinen. On olemassa myös etuusperusteisia eläkesäästösuunnitelmia, ns. artikla 39. Näiden suunnitelmien määrä on kuitenkin vähenemässä, eikä niitä voi ottaa ellei yrityksessä ole jo koko henkilöstön kattavaa eläkesäästösuunnitelmaa.

4.) PERP (Plan d’épargne retraite populaire) on henkilökohtainen eläkesäästösuunnitelma, johon voivat osallistua niin palkansaajat kuin itsenäiset ammatinharjoittajat. Maksut suunnitelmaan ovat verovähennyskelpoisia 10 %:n työtulorajaan asti. Osan summasta voi ottaa kertasuorituksena. Vuonna 2011 suunnitelmia oli noin 2,1 miljoonalla vakuutetulla.

5.) Yritystason säästösuunnitelma, PEE (Plan d’épargne entreprise), on avoin yrityksen kaikille työntekijöille. Maksutaso määräytyy säästösuunnitelman perustamisajankohdan mukaan. Työnantaja maksaa tavanomaisesti maksut työntekijän puolesta, mutta työntekijä voi suorittaa vapaaehtoisia maksuja.

Karttuneet varat sijoitetaan arvopapereihin Sicav-sijoitusrahastojen ja yrityksen sijoitusrahaston (FCPE) kautta. Maksut ovat sidottuina viisi vuotta maksamisen jälkeen, ja tämän jälkeen työntekijä voi ottaa ne maksuun.

6.) Tämän lisäksi on olemassa henkilökohtaisia eläkesäästösuunnitelmia tietyille ammattiryhmille, kuten Préfon (Prévoyance des fonctionnaires) julkisen puolen viranhaltijoille; Corem (Complément retraite mutualiste), joka on avoinna kaikille ammatillisille ryhmille; sekä CRH (Complément retraite des hospitaliers), joka on tarkoitettu sairaalan työntekijöille.

Indeksiturva (règles d’indexation)

Lakisääteisen perusjärjestelmän eläkkeitä ja eläkkeen perusteena olevia ansiota ja tulorajoja tarkistetaan vuosittain lokakuun alussa hintakehityksen mukaan. Eläkkeiden tarkistuskerroin määrätään seuraavan vuoden arvioidun hintaindeksin (tupakkaa lukuun ottamatta) kehityksen mukaisesti, ja sitä korjataan tarvittaessa seuraavana vuonna. Samat periaatteet koskevat myös vakuutusmaksuista riippumattomia etuuksia ja niiden myöntämisessä käytettyjä tulorajoja.

Pakollisten Agirc- ja Arrco-lisäeläkejärjestelmien eläkepisteen arvoa tarkistetaan hintakehityksen mukaan. Vuosille 2013–2015 työmarkkinaosapuolet ovat sopineet, että eläkepisteiden arvoa tarkistetaan alennetun hintakehityksen mukaan, jolloin todellisesta hintakehityksestä vähennetään yksi prosenttiyksikkö.

Eläkepisteen arvo ei tänä aikana kuitenkaan saa laskea. Muiden lisäeläkejärjestelmien pistearvon indeksointimekanismi voi vaihdella järjestelmittäin.

Verotus (charge sociales et fiscales)

Eläkkeet ovat tuloveron alaisia. Veron lisäksi eläkkeestä peritään yleistä sosiaaliturvamaksua 6,6 % (CSG), sosiaaliturvavelan kuoletusrahaston maksua 0,5 % (CRDS), solidaarisuusmaksua 0,3 % (CASA) sekä sairausvakuutusmaksua 3,2 % (cotisation d’assurance maladie). Pienemmistä eläkkeistä vakuutusmaksuja ei peritä täysimääräisinä.

Oikopolut:

Aiheesta muualla: