Miestyöntekijä varastossa.

Eläkeiän nousu ei vähentänyt eläkeläisten työntekoa

Joka kymmenes 63–67-vuotias eläkeläinen käy töissä. Suurin osa työskentelystä on epäsäännöllistä ja osa-aikaista. Eläkkeellä työtä tekevien määrä on pysynyt ennallaan, vaikka vanhuuseläkkeen ikäraja on noussut.

Vuoden 2018 lopussa työtä tekeviä 63–67-vuotiaita eläkeläisiä oli 36 000. Miehiä ja naisia oli yhtä paljon. Kun mukaan lasketaan ilman eläkettä työssä jatkaneet, työssä oli yhteensä 74 000 henkilöä.

Eläkkeellä työskentelijöiden määrä on kasvanut hitaasti viime vuosina. Vuonna 2018 määrä pysyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Samaan aikaan työnteko yli 63 vuoden iässä kuitenkin lisääntyi, kun eläkeiän alaraja nousi 1955 syntyneillä 63 vuoteen ja 3 kuukauteen.

– Vanhuuseläkkeen ikärajan nousu vaikuttaa eläkkeelle siirtyneiden ja sitä kautta eläkkeellä työskentelijöiden määrään. Vuonna 2018 vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä putosi noin 8 000 henkilöllä edellisvuodesta, kertoo kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.

Työssä käyvien 63–67-vuotiaiden eläkeläisten määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2007 vuoteen 2018. Vuoden 2018 lopussa työssä käyviä eläkeläisiä oli 36 000. Tämä on 9,5 prosenttia ikäryhmästä.

Työ usein epäsäännöllistä ja osa-aikaista

Työtä tekevät eläkeläiset saavat muita ikäisiään korkeampaa työeläkettä, keskimäärin noin 1 870 euroa kuukaudessa. Muiden 63–67-vuotiaiden työeläke oli keskimäärin 1670 euroa. Eläkeläisten keskiansio työkuukausilta oli 1 200 euroa.

Vanhuuseläkkeen rinnalla tehty työ on usein epäsäännöllistä ja osa-aikaista. Koko vuoden alle 68-vuotiaista eläkeläisistä työskenteli kolmannes.

– Eläkkeellä työskentelijöiden yhteenlaskettu keskiansio ja -eläke on hieman yli 3 000 euroa, miehillä lähes 4 000 euroa ja naisilla reilut 2 500 euroa kuukaudessa, kertoo Kannisto.

Eläkeläismiehet työskentelevät yleisimmin kuljetustyöntekijöinä. Eläkeläisnaiset puolestaan hoivaavat, siivoavat, opettavat ja myyvät.

Julkaisu:
Eläkkeellä ja työssä: tilasto eläkeläisten työnteosta

Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232, etunimi.sukunimi(at)etk.fi