Kansaneläkejärjestelmää hallinnoi Kansaneläkelaitos (Kela). Kelan hoidettavaksi kuuluvat kansan- ja takuueläkkeiden lisäksi myös muu perusturva: osa työttömyysturvaa (peruspäiväraha ja työmarkkinatuki), perhe-etuudet ja opintotuki. Lisäksi Kela maksaa sairausvakuutusetuudet (ansiosidonnainen tai vähimmäispäiväraha).

Kansaneläke ja takuueläke rahoitetaan valtion varoin. Vuoteen 2010 saakka kansaneläkkeet rahoitettiin osittain työnantajamaksuilla.

Kelan hallinto määritellään omassa laissaan

Kela on eduskunnan valvonnassa oleva itsenäinen sosiaaliturvalaitos, jolla on oma hallinto ja talous. Sen asema, tehtävät ja hallinto on määritelty Kelaa koskevassa laissa (Laki Kansaneläkelaitoksesta).

Kelan valvontaa hoitavat eduskunnan nimeämät valtuutetut. Valtuutettujen valitsemat tilintarkastajat suorittavat Kelan tilintarkastuksen.

Kelan toimintaa johtaa ja kehittää valtuutettujen valitsema hallitus, jossa on enintään 10 jäsentä. Kelan pääjohtaja toimii hallituksessa esittelijänä ja toimeenpanee hallituksen päätökset.

Pääjohtajan lisäksi Kelalla on kaksi johtajaa. Lain mukaan johtajia voi olla enintään viisi. Presidentti nimittää pääjohtajan ja johtajat valtuutettujen esityksestä.

Valtakunnallisten asiakkuuspalvelujen tulosyksikkö vastaa etuuksien ratkaisutoiminnasta

Kelan linjaorganisaation muodostavat viisi tulosyksikköä

  • asiakkaan lähipalvelujen tulosyksikkö
  • valtakunnallisten asiakkuuspalvelujen tulosyksikkö
  • IT-palvelujen tulosyksikkö
  • tietopalvelujen tulosyksikkö
  • yhteisten palvelujen tulosyksikkö

sekä kaksi toiminnallista yksikköä

  • johdon tukiyksikkö
  • viestintäyksikkö

Valtakunnallisten asiakkuuspalvelujen tulosyksikkö vastaa etuushakemusten ratkaisemisesta ja tekee ehdotuksia etuuslainsäädännön kehittämiseksi. Hakemusten käsittely Kelassa on jaettu alueellisesti viiteen vakuutuspiiriin.

Kelan eläkepäätöksiä koskevaa muutoksenhakua hoitaa Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta.

Kela ja työeläkejärjestelmä toimivat yhteistyössä

Kela ja työeläkeala tekevät yhteistyötä kansaneläkkeiden ja työeläkelakien mukaisten eläkkeiden sekä kuntoutuksen hakemiseen liittyen. Kansaneläkettä ja työeläkettä haetaan samalla hakemuksella. Kela ja työeläkejärjestelmä

  • ylläpitävät yhteisten eläkehakemusten tietosisältöä
  • vastaanottavat ja välittävät hakemuksia puolin ja toisin  
  • antavat hakemiseen liittyvää neuvontaa puolin ja toisin.

Lisäksi Kela ja työeläkejärjestelmä tekevät yhteistyötä asioissa, jotka liittyvät

  • työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutushakemusten ratkaisutoimintaan
  • ulkomaantyön vakuuttamiseen
  • ulkomaan eläkkeen hakemiseen
  • EU-eläkkeen määräytymiseen
  • sähköiseen tietojenvaihtoon
  • sosiaaliturvan digitalisointiin.

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.