Vuonna 1964 syntyneiden elinaikakerroin vahvistettu – pienentää alkavia työeläkkeitä 5,4 prosenttia
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut asetuksella elinaikakertoimen vuodelle 2026. Kerroin pienentää alkavia eläkkeitä lähes 5,4 prosenttia, mikä on edellisvuotta enemmän. Eläkkeen määrä kerrotaan elinaikakertoimella eläkkeen alkaessa eli siinä vaiheessa, kun eläkkeesi myönnetään.
Ministeriön asetuksen mukaan vuoden 2026 elinaikakerroin on 0,94643.
Elinaikakertoimesta seuraa, että vuonna 1964 syntyneiden vanhuuseläkkeitä ja eräitä vuonna 2026 alkavia eläkkeitä pienennetään noin 5,4 prosenttia.
– Kerroin kääntyy jälleen laskuun kahden nousuvuoden jälkeen. Odotettavissa oleva elinaika on pidentynyt, minkä vuoksi alkavia eläkkeitä pienennetään edellisvuotta enemmän. Kerroin palaa alle vuoden 2024 tason, jolloin sen poikkeuksellinen nousu alkoi, Eläketurvakeskuksen ekonomisti Timopekka Hakola kertoo.
Elinaikakerrointa käytetään eläkkeen alkaessa eli siinä vaiheessa, kun eläke lasketaan.
Työeläkeotteella eläke esitetään ennustetulla elinaikakertoimella vähennettynä.
Mikä elinaikakerroin?
Elinaikakerroin on vuoden 2005 eläkeuudistuksessa luotu mekanismi, joka sopeuttaa kuukausieläkkeen määrää yleiseen elinajan kehitykseen. Se rajoittaa elinajan pitenemisestä johtuvaa eläkekustannusten kasvua sekä myöhentää eläkkeelle siirtymistä.
– Kerroin siis ottaa huomioon, kuinka pitkään ihmiset keskimäärin elävät. Mitä pidempi elinikä, sitä pienempi kuukausieläke, koska eläke on maksussa kauemmin. Kun työuran ajalta ansaittu eläke myönnetään, eläkkeen määrä kerrotaan elinaikakertoimella. Elinaikakerroin vaikuttaa pysyvästi eläkkeen määrään, Hakola sanoo.
Elinaikakerroin lasketaan 62-vuotiaille
Elinaikakerroin määräytyy kullekin syntymävuosiluokalle 62 vuoden iässä. Elinaikakerroin ei muutu enää vahvistuksen jälkeen. Elinaikakerrointa sovelletaan kaikkiin työeläkelakien mukaisiin eläkkeisiin niiden alkaessa. Viime vuosina elinaikakerroin on pienentänyt alkavia työeläkkeitä yli 5 prosenttia.
Eri syntymävuosiluokille vahvistetut elinaikakertoimet vuosina 2020–2026
Elinaikakertoimen määräytymisvuosi (62-v.) | Syntymävuosi | Elinaikakerroin | Vaikutus alkavaan kuukausieläkkeeseen, % |
|---|---|---|---|
| 2026 | 1964 | 0,94643 | -5,4 |
| 2025 | 1963 | 0,94759 | -5,2 |
| 2024 | 1962 | 0,94692 | -5,3 |
| 2023 | 1961 | 0,94419 | -5,6 |
| 2022 | 1960 | 0,94659 | -5,3 |
| 2021 | 1959 | 0,94984 | -5,0 |
| 2020 | 1958 | 0,95404 | -4,6 |
Ensimmäisen kerran elinaikakertoimesta laskettiin vuodelle 2009, jolloin elinaikakertoimen arvo oli yksi (1,00000). Tällöin vuonna 1947 syntyneet täyttivät 62 vuotta.
Eläketurvakeskus laskee elinaikakertoimen vuosittain. Tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa kertoimen asetuksella.
Elinaikakerroin perustuu eläkeikäisten toteutuneeseen kuolevuuskehitykseen.
Elinaikakertoimen laskentatapa muuttuu vuonna 2027
Vuodesta 2027 eteenpäin elinaikakertoimen määräytyminen muuttuu, kun alin vanhuuseläkeikä sidotaan elinajanodotteeseen.
Elinaikakertoimella muunnetun, alimmassa eläkeiässä lasketun eläkkeen pääoma-arvo on sama kuin vuodelle 2026 vahvistetulla elinaikakertoimella muunnetun eläkkeen pääoma-arvo on 65 vuoden iässä.
– Käytännössä laskentatavan muutoksella otetaan huomioon se, että elinajanodotteen muutosta ei huomioida kahteen kertaan sekä alimman vanhuuseläkeiän määräytymisessä että elinaikakertoimessa.
Esimerkki elinaikakertoimen vaikutuksesta eläkkeesi määrään
Olet syntynyt vuonna 1964. Sinulle on kertynyt vanhuuseläkkeen alkamiseen mennessä 2000 euroa työeläkettä. Vuonna 1964 syntyneiden elinaikakertoimeksi on vahvistettu 0,94643. Kertynyt eläkkeesi kerrotaan elinaikakertoimella.
2 000 × 0,94643 = 1 892,86
Eläkkeen määräksi ennen veroja tulee 1 892,86 euroa.
Elinaikakerroin pienentää eläkettäsi noin 5,4 prosenttia.
Lisätietoa