Uusi raportti tunnistaa kolme eläkejärjestelmien rakenteellista muutostrendiä:

1. Työeläkejärjestelmien rakennemuutokset – etuusperusteisista malleista on siirrytty kohti maksuperusteisia järjestelmiä.
2. Lisäeläketurvan merkitys kasvaa – työsuhteisiin perustuvien ja yksilöllisten lisäeläkkeiden rooli on vahvistunut.
3. Valinnanvapaus on lisääntynyt – yksilölliset eläketilit sekä joustot eläkepääoman käytössä ja eläkkeelle siirtymisessä ovat yleistyneet.

Erikoistutkija Kati Kuitto Eläketurvakeskuksesta, laajasti katsoen minkälaisia eläkeuudistuksia maailmalla on tehty viime vuosikymmeninä?

Kaikkiaan uudistukset ovat olleet joko rakenteellisia, jotka muuttavat järjestelmän perusrakenteita, tai asteittaisia, jotka taas tarkentavat yksittäisiä sääntöjä ja ehtoja.

Uudistukset ovat edenneet aaltoina: 1990-luvulla korostuivat rakenteelliset yksityistämis- ja rahastointiuudistukset, 2000-luvulla taas asteittaiset muutokset, jotka vahvistivat taloudellista kestävyyttä, ja 2010-luvun lopulta alkaen yleistyivät eläketurvan riittävyyttä ja sosiaalista kestävyyttä painottavat toimet.

Polkuriippuvuudet sekä poliittiset ja taloudelliset suhdanteet ovat vaikuttaneet siihen, minkälaisia uudistuksia eri maissa lopulta on tehty.

Rakenteelliset uudistukset ovat monessa maassa vieneet kohti maksuperusteisia malleja. Mitä se tarkoittaa?

Kun huoli etuusperusteisten eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyydestä on herännyt, on siirrytty maksuperusteisten mallien suuntaan. Maksuperusteisissa malleissa maksutaso on kiinnitetty ja etuustaso määräytyy maksettujen maksujen ja sijoitustuottojen perusteella, toisin kuin etuusperusteisissa järjestelmissä, joissa etuustaso on määrätty etukäteen.

Erityisesti työmarkkinaeläkkeissä ja muissa lakisääteistä eläketurvaa täydentävissä lisäeläkkeissä rakenteessa on tapahtunut laaja siirtymä etuusperusteisuudesta maksuperusteisuuteen. Alankomaissa on parhaillaan käynnissä uudistus, joka muuttaa työeläkejärjestelmän maksuperusteiseksi vuoteen 2027 mennessä.

Lakisääteisissä työeläkejärjestelmissä maksuperusteiset mallit ovat harvinaisempia. Niissä maksuperusteisuutta on toteutettu nimellisten eläketilien (NDC) muodossa, kuten Italiassa, Ruotsissa, Latviassa ja Puolassa. Malli ei perustu rahastointiin, mutta eläke määräytyy työuran aikana maksettujen maksujen ja laskennallisen tuoton perusteella.

Monissa etuusperusteisissa järjestelmissä on siirretty maksuperusteisen eläkejärjestelmän tapaan eläketurvan rahoitusriskejä sekä nykyisille että tuleville eläkkeensaajille ottamalla käyttöön erilaisia automaattisia vakauttajia.

Esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa ja Kanadassa ne sopeuttavat eläkkeitä ja maksuja, jos talous ja väestörakenne muuttuvat. Suomessa elinaikakerroin ja eläkeiän sitominen elinajanodotteeseen rajoittavat elinajan pitenemisestä aiheutuvaa eläkemenojen kasvua.

Toinen trendi, jonka tunnistitte, oli lisäeläketurvan roolin vahvistuminen. Mistä siinä on kyse?

Väestön ikääntyminen ja lakisääteisten eläkejärjestelmien rahoituspaineet ovat johtaneet siihen, että monessa maassa on kehitetty lisäeläkejärjestelmiä, jotta eläketurva säilyisi riittävänä.

Lisäeläkkeiden yleistymistä palkansaajien keskuudessa on pyritty vahvistamaan: on lisätty lakisääteisiä velvoitteita, vakuutettu työntekijöitä automaattisesti (ns. auto-enrolment) ja esimerkiksi helpotettu lisäeläkkeiden verotuskohtelua.

Automaattinen lisäeläkevakuuttaminen on tällä hetkellä keskeisin ja nopeimmin yleistyvä keino lisäeläketurvan kattavuuden vahvistamisessa. Siinä työntekijä lisäeläkevakuutetaan oletusarvoisesti, ellei hän siitä itse kieltäydy. Malli on lisännyt lisäeläkkeiden kattavuutta erityisesti matalan lakisääteisen eläketurvan maissa ja niissä maissa, joissa yksilöllisen eläkesäästämisen aktiivisuus on ollut vähäistä.

Kolmas trendi on valinnanvapauden lisääntyminen eläkejärjestelmissä. Yhteyspäällikkö Mika Vidlund Eläketurvakeskuksesta, minkälaisia vaikutuksia joustoilla on?

Valinnanvapaus tuo yksilöllistä joustavuutta ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan tulevaan toimeentuloon. Samalla se siirtää vastuuta ja riskejä järjestelmältä yksilölle, mikä voi heikentää eläketurvan riittävyyttä eliniän loppupäässä.

Yksilöllisiin eläketileihin perustuvat rahastoeläkkeet ovat lisänneet mahdollisuuksia vaikuttaa sijoitusvalintoihin ja riskitasoon, mutta kokemukset ovat olleet vaihtelevia. Ruotsissa on ollut haasteita järjestelmän luottamuksessa, mutta järjestelmä on vakiintunut osaksi lakisääteistä eläketurvaa samaan aikaan kun sääntely ja riskienhallinta on lisääntynyt ja oletusrahaston merkitys on kasvanut.

Keski- ja Itä-Euroopan EU-maissa rahastoeläkkeet suunniteltiin osaksi työeläkejärjestelmää, mutta nykyään ne on monessa maassa muutettu vapaaehtoisiksi.

Monissa rahastoivissa järjestelmissä eläkesäästöjä voidaan käyttää joustavasti

Toinen havainto liittyy eläkepääoman nostovaiheen joustoihin. Rahastoivissa järjestelmissä eläkepääoman nostaminen kertasummana tai määräaikaisina erinä on yleistynyt. Se lisää joustavuutta, mutta kasvattaa riskiä säästöjen ennenaikaisesta loppumisesta. Tämän vuoksi useissa maissa on lisätty neuvontaa ja pyritty ohjaamaan eläkepääoman käyttöä myös verotuksellisilla ratkaisuilla.

Kansainvälisissä esimerkeissä on suurta vaihtelua. Ääriesimerkkeinä esiin nousevat Iso-Britannia ja Viro, joissa eläkepääoman nostaminen kertasuorituksena on ollut mahdollista jo ennen eläkeikää ja on ollut varsin yleistä. Useimmissa maissa mahdolliset kertasuoritukset sallitaan vain tietyin ehdoin tai ne on rajattu osaan eläkepääomasta.

Myös eläkkeelle siirtymisen joustot ovat yleistyneet OECD-maissa

Myös eläköitymisen ajoitukseen liittyvä joustavuus on yleistynyt, kun järjestelmiä kehitetään vastaamaan elinajan pitenemistä ja työurien monimuotoistumista. Joustavuus näkyy ennen kaikkea kahdessa muodossa: eläkkeelle siirtymisen ajoituksen valinnassa sekä mahdollisuudessa yhdistää työ ja eläke.

Useissa maissa eläkeikä määritellään ikähaarukkana, jonka sisällä voi siirtyä eläkkeelle, ja eläkkeen määrä riippuu siitä, milloin eläkkeelle jäädään. Monissa maissa eläkeikä on sidottu elinajanodotteen muutoksiin.

Työn ja eläkkeen yhdistäminen on yleistynyt erityisesti osittaisten vanhuuseläkkeiden kautta, mutta niiden ehdot vaihtelevat merkittävästi maittain. Suomessa osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) on esimerkki järjestelmästä, jossa eläkepääomaa voidaan nostaa varhennetusti, samalla kun työ jatkuu. Verotuksella ja kannustimilla on keskeinen rooli valintojen ohjaamisessa.

Miltä Suomessa tehdyt eläkeuudistukset näyttävät kansainvälisessä vertailussa?

Suomessa uudistukset ovat olleet pääosin asteittaisia eli yksittäisiin sääntöihin vaikuttavia: vakauttajia on otettu käyttöön, eläkeikä joustaa ja osittainen vanhuuseläke on yleistynyt.

Suomessa lisäeläketurva ei ole kehittynyt samalla tavoin kuin muualla. Koska työeläkkeet kattavat lähes täysin työikäisen väestön eikä vakuutetuilla ansioilla ole kattoa, lisäeläkkeillä ei ole ollut kovin suurta roolia eläketurvassa. EU-komission ponnistelut lisäeläketurvan kehittämiseksi voivat johtaa asian pohdintaan myös Suomessa.

Julkaisu: Eläketurvan rakenteelliset uudistukset kansainvälisessä vertailussa