Eläkkeensaajan ostovoimaan odotettavissa vain pieniä muutoksia
ETK arvioi työeläkkeensaajan nettoeläkkeen nousevan tänä vuonna 0,7–1,6 prosenttia. Inflaation vaikutus ostovoimaan jää pieneksi. Eläkkeiden ostovoima laskee hieman tai pysyy suurin piirtein ennallaan.
Suomalaisten kokonaiseläke perustuu työeläkelaitosten maksamaan työeläkkeeseen ja Kelan maksamaan kansaneläkkeeseen ja takuueläkkeeseen.
Vuonna 2026 kokonaiseläkkeeseen on tulossa verojen jälkeen vain pieniä muutoksia, ilmenee Eläketurvakeskuksen (ETK) tuoreesta raportista.
– Pelkkää Kelan eläkettä saavalla nettoeläke nousee edellisvuodesta 0,5 prosenttia. Tätä korkeammilla tulotasoilla nettoeläke nousee 0,7–1,6 prosenttia, ETK:n erityisasiantuntija Suvi Ritola arvioi.
Kaksi kolmasosaa Suomen eläkkeensaajista saa pelkkää työeläkettä. Alle kolmannes eläkeläisistä saa sekä työeläkettä että Kelan eläkkeitä, ja viisi prosenttia saa vain Kelan eläkkeitä.
Ostovoimaa nakertava inflaatio jäänee yhteen prosenttiin
ETK:n Suvi Ritola muistuttaa, että maksussa olevien eläkkeiden kehitykseen vaikuttaa monta tekijää. Muutokset syntyvät indeksien, verotuksen ja inflaation yhteisvaikutuksesta.
Inflaatio eli hintojen nousu jäänee tänä vuonna matalaksi.
– ETK:n suhdanne-ennusteessa inflaatioksi arvioidaan 1,1 prosenttia, joten eläkkeiden ostovoima muuttuu vain vähän.
Takuueläkettä saavan eläke laskee reaalisesti noin 0,6 prosenttia. Korkeampien eläkkeiden ostovoima laskee vähemmän tai pysyy suurin piirtein ennallaan.
Eläketulojen verotuksessa ei suuria muutoksia
Eläke on veronalaista tuloa. Veroa aletaan tänä vuonna maksaa noin 1 160 euron kuukausieläkkeestä alkaen.
Alle 3 800 euron kuukausieläkkeen verotus kevenee hieman, enimmillään noin 0,5 prosenttiyksikköä, kun verrataan saman tulon veroprosenttiin edellisvuonna. Noin 5 500–8 700 euron kuukausieläkkeen verotus puolestaan hieman kiristyy.
Hyvin suurten eläkkeiden verotus kevenee. Noin 15 000 euron kuukausieläkkeen verotus kevenee vähän yli 2 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.
Lopullinen eläke muodostuu, kun siitä on maksettu verot ja sosiaaliturvamaksut. Eläkkeiden verotus määräytyy pääosin samoin kuin muidenkin ansiotulojen verotus. Eläketulon ja palkkatulon vero- ja maksurasite eroavat kuitenkin toisistaan, koska verovähennykset ja sosiaalivakuutusmaksut ovat eläkkeensaajalle ja palkansaajalle erilaisia.
Aiheesta lisää