Saksan eläkejärjestelmä (2015)

 Väkiluku (31.12.2013)  80,2 milj.
 Odotettavissa oleva elinikä (v.2012)
 – miehet  78,6
 – naiset  83,3
 Vanhushuoltosuhde (65+/15-64 v.)  31,3 %
 BKT:n reaalikasvu (v. 2013)  0,1 %
 Vuosi-inflaatio (v.2013)  1,6 %
 Keskipalkka (v. 2013)  3 449 e/kk
 Keskimääräinen lakisääteinen vanhuuseläke (v. 2013)  766 e/kk
 Lakisääteiset eläkemenot BKT:stä (v.2010)  10,8 %

Lähteet: Eurostat, EC, Statistisches Bundesamt

Yleistä

Saksan eläkejärjestelmän perusta on luotu aikanaan jo vuonna 1889 Bismarckin johdolla. Se on näin maailman vanhin lakisääteinen yleinen eläkejärjestelmä. Lakisääteisen eläkejärjestelmän menopaineet mm. väestön ikääntymisen johdosta ovat johtaneet etuuksien leikkaamiseen erityisesti 2000-luvun alkupuolella ja vastaavasti lisäeläkkeiden merkitys on kasvanut kokonaiseläketurvassa.

Saksan lakisääteinen eläkejärjestelmä on sosiaalivakuutustyyppinen, ansiosidonnainen järjestelmä, eikä varsinaista asumiseen perustuvaa eläkejärjestelmää ole. Pienituloiset ja vähäisen työhistorian omaavat ovat oikeutettuja perusturvaan, joka ei kuitenkaan ole osa varsinaista eläkejärjestelmää.

Nykyään lakisääteinen eläkevakuutus (Gesetzliche Rentenversicherung) kattaa työntekijät ja toimihenkilöt ja osan itsenäisistä ammatinharjoittajista. Vuoden 2013 alusta lähtien myös pienituloiset palkansaajat (alle 450 e/kk) ovat olleet vakuutusvelvollisuuden piirissä. Maa- ja metsätaloustyöntekijät sekä taiteilijat ja freelancer-työntekijät kuuluvat lakisääteiseen eläkevakuutukseen erillisten eläkelakien kautta.

Julkisen sektorin viranhaltijoilla on oma lakisääteinen eläketurva. Myös tiettyjen alojen ammatinharjoittajilla (asianajajat, lääkärit, apteekkarit, arkkitehdit, ym.) on omat pakolliset eläkejärjestelmänsä.

Suurin osa yrittäjistä ei kuulu pakolliseen vakuutukseen, mutta he voivat useimmiten vakuuttaa itsensä vapaaehtoisesti.

Osa työntekijöistä (n. 60 %) kuuluu lisäksi työnantajakohtaisiin tai työmarkkinasopimuksiin perustuviin lisäeläkejärjestelmiin. Valtio tukee eläkesäästämistä näissä järjestelmissä ja myös yksilöllistä eläkesäästämistä.

Hallinto

Lakisääteisen eläkevakuutuksen organisaatio uudistettiin vuonna 2005. Nykyisessä organisaatiossa toimeenpanosta vastaavat Saksan liittovaltion eläkevakuutuslaitos (Deutsche Rentenversicherung Bund – DRV-Bund), 14 alueellista eläkevakuutuslaitosta (Regionalträger der Deutschen Rentenversicherung), kaksi erityislaitosta sekä yksi erityiseläkekassa. Liittovaltion eläkelaitos hoitaa normaalien eläkevakuuttamistehtävien lisäksi järjestelmän yhteisiä toimintoja.

Kaivostyöntekijöiden, rautatieläisten ja merenkulkualan työntekijöiden eläkevakuutusta hoitaa näiden alojen yhteinen eläkevakuutuslaitos (Deutsche Rentenversicherung Knappschaft-Bahn-See – DRV-KBS). Maa-, metsä- ja puutarhataloustyöntekijöillä on oma sosiaalivakuutuslaitos (Sozialversicherung für Landwirtschaft, Forsten und Gartenbau – SVLFG) ja taiteilijoiden sekä tiettyjen vapaiden ammatinharjoittajien/freelancer-työntekijöiden (toimittajat, kirjailijat) lakisääteistä eläketurvaa hoitaa taitelijaeläkekassa (Künstlersozialkasse).

Lakisääteinen eläkevakuutus kuuluu työ- ja sosiaaliministeriön (Bundesministerium für Arbeit und Soziales – BMAS) hallinnonalaan. Liittovaltiotasolla (DRV-Bund, DRV-KBS, Künstlersozialkasse ja SVLFG) eläkejärjestelmää valvoo erillinen, BMAS:in alainen Vakuutusvalvontaviranomainen (Bundesversicherungsamt, BVA), joka valvoo myös sairausvakuutusta, työtapaturmavakuutusta ja hoito-vakuutusta. Valvontaviranomainen tarkkailee eläkejärjestelmän hallintoa laajasti, rahoitusta ja muun muassa palveluiden ulkoistamista. Liittovaltiokohtaisia eläkelaitoksia valvovat liittovaltioiden omat valvontaviranomaiset.

Eläkejärjestelmän, kuten muunkin sosiaalivakuutuksen, hallinto on järjestetty itsehallintomallin (Selbstwervaltung) mukaisesti. Eläkelait antavat raamit, jonka puitteissa eläkevakuutus on järjestettävä, mutta valtiovalta ei muuten osallistu hallintoon kuin ainoastaan valvonnan kautta.

Joka kuudes vuosi pidettävien sosiaalivaalien kautta valitaan ylin päättävä elin, edustusto (Vertreterversammlung), joka koostuu yhtäläisin osuuksin vakuutettujen (ml. eläkkeensaajat) ja työnantajien edustajista. Edustusto valitsee toimeenpanosta vastaavan hallituksen (Vorstand) ja sen puheenjohtajan. Sosiaalivaaleissa äänestysoikeutettuja ovat kaikki eläkemaksuja maksavat sekä eläkkeensaajat. Seuraavat sosiaalivaalit pidetään vuonna 2017.

Sosiaalivakuutusmaksujen, ml. eläkevakuutusmaksujen, keräämisestä huolehtivat sairausvakuutuskassat (Krankenkasse). Työnantaja maksaa vakuutusmaksun työntekijän vakuuttaneelle sairausvakuutuskassalle, joka tilittää eläkevakuutusmaksun eläkelaitokselle.

Saksan postilaitos (Deutsche Post AG) maksaa eläkkeet ja hoitaa muutenkin eläkkeen maksuun liittyviä tehtäviä, muun muassa pankkiyhteystietojen ajan tasalla pitämisen. Postin asema eläkepalveluiden toimittajana perustuu lakiin.

Alueelliset eläkelaitokset

  • DRV Baden-Württemberg
  • DRV Bayern Süd
  • DRV Berlin-Brandenburg
  • DRV Braunschweig-Hannover
  • DRV Hessen
  • DRV Mitteldeutschland
  • DRV Nord
  • DRV Nordbayern
  • DRV Oldenburg-Bremen
  • DRV Rheinland
  • DRV Rheinland-Pfalz
  • DRV Saarland
  • DRV Schwaben
  • DRV Westfalen

Rahoitus

Lakisääteinen eläkejärjestelmä rahoitetaan jakojärjestelmäperiaatteella, jossa kunkin vuoden eläkemenot katetaan sen vuoden eläkemaksuilla sekä liittovaltion avustuksilla. Eläkkeitä varten ei rahastoida varoja etukäteen, mutta käytössä on puskurirahasto (Nachhaltigkeitsrücklage) maksukyvyn varmistamiseksi.

Eläkemaksut kattoivat 75 % eläkejärjestelmän (yleinen sekä KBS) tuloista ja liittovaltion avustukset noin 25 prosenttia. Kokonaisuudessaan järjestelmän tulot olivat vuonna 2013 noin 260,7 mrd. euroa.

Järjestelmän menot olivat yhteensä 258,8 mrd. euroa. Niistä eläkemenot muodostivat lähes 90 prosenttia. Eläkkeensaajien sairausvakuutuksen osuus kokonaismenoista oli 6,4 prosenttia, kuntoutusmenot 2,2 ja hallinto- sekä toimeenpanokulut 1,4 prosenttia.

Eläkemaksut

Saksan talouden hyvä kehitys on vaikuttanut viime vuosina myös eläkemaksun tasoon. Järjestelmän ylijäämien johdosta puskurirahaston koko on kasvanut vuoden 2013 loppuun mennessä 32 mrd. euroon, vastaten n. 1,8 kuukauden menoja. Lain mukaan puskurirahaston ylittäessä 150 prosenttia kuukausimenoista, on eläkemaksuja alennettava.Vastaavasti, jos puskurirahaston koko on pienentynyt alle 20 prosenttiin menoista, on maksuja nostettava.

2000-luvulla eläkemaksu on ollut korkeimmillaan 19,9 prosenttia vuosina 2007–2011. Vuonna 2015 yleisen eläkejärjestelmän eläkemaksu on 18,7 prosenttia, laskua edellisvuodesta on 0,2 prosenttiyksikköä. Eläkemaksulle on lakisääteisesti asetettu enimmäistaso, joka on 20 prosenttia vuoteen 2020 saakka ja enintään 22 prosenttia vuoteen 2030 saakka. Maksutason ennustetaan kuitenkin pysyvän nykyisellä tasolla vuoteen 2018 saakka ja edelleen alle maksukaton vuoteen 2028 saakka.

Eläkemaksuja maksavat sekä työnantajat että työntekijät. Molemmilla on yhtäläinen maksuosuus. Kaivostyöntekijöiden työnantajilla on korkeammat eläkemaksut kuin yleisessä järjestelmässä. Pienituloisilla palkansaajilla (ns. Mini- tai Midijob) eläkemaksut ovat puolestaan normaalia matalammat. Yrittäjät maksavat valintansa mukaan joko kiinteän maksun tai tulosidonnaisen maksun. Tulosidonnaiseen maksuun sovelletaan 18,7 prosentin maksutasoa. Myös maataloustyöntekijät maksavat kiinteää maksua. Eläkemaksuja voivat maksaa vapaaehtoisesti myös pakollisen vakuutuksen ulkopuolella olevat yrittäjät tai henkilöt, jotka haluavat täydentää vakuutusaikojansa tai säilyttää vakuutussuojansa.

Eläkemaksut peritään vain ansiokaton alittavasta palkan tai yrittäjätulon osasta (Beitragsbemessungsgrenze). Ansiokatto eroaa uusien (vanha Itä-Saksa) ja vanhojen (vanha Länsi-Saksa) osavaltioiden osalta. Vuonna 2015 uusissa osavaltioissa ansiokatto on 5 200 e/kk ja vanhoissa osavaltioissa 6 050 e/kk. Kaivostyöntekijöillä ansiokatto on korkeampi: 6 350 e/kk ja 7 450 e/kk. Ansiokattoa tarkistetaan vuoden alussa keskimääräisen palkkakehityksen mukaisesti.

Eläkemaksut v.2015, % palkasta

 Työnantaja  Työntekijä  Yhteensä
Yleinen eläkejärjestelmä 9,35 % 9,35 % 18,70 %
Kaivostyöntekijät 15,45 % 9,35 % 24,80 %
Yrittäjät

530,15 e/kk tai 451,61 e/kk (aloittavilla yrittäjillä puolet näistä)

tulosidonnainen maksu: 18,7 % (84,15 e/kk – 1 131,35 e/kk)

Vapaaehtoisesti vakuutetut 18,7 % (84,15 e/kk – 1 131,35 e/kk)
Maa- ja metsätaloustyöntekijät 232 e/kk–99,50 e/kk riippuen osavaltiosta ja vakuutetun asemasta perheessä (päävakuutettu, puoliso tai muu perheenjäsen). Pienituloisilla matalammat maksut.
Taiteilijaeläkekassa Asiakasyritykset ja valtio vastaavat työnantajaosuudesta 9,35 % 18,70 %
Pienituloiset (Mini-Midijob)

– 0-450 e/kk

– 450-850 e/kk

15 %

9,35 %

3,7 %*

5-9,35 %

18,70 %

14,35-18,7%

*Työntekijällä eläkemaksun vähimmäisperuste kuitenkin 175 e/kk palkka. Kotitaloustyöntekijöillä työnantaja 5 % ja työntekijä 13,7 %.

Poikkeukset maksuvelvoitteisiin

Alle 450 e/kk keskimääräisesti ansaitsevilla oma maksuosuus on vapaaehtoinen. Vakuutetun maksaessa myös oman osuutensa, lasketaan työskentelyajat normaalisti pakolliseen vakuutusmaksuaikaan (Pflichtbeitragszeiten). Jos oma maksuosuus jätetään maksamatta, tarvittava vakuutusaika (Wartezeitmonate) on kolminkertainen täydellä vakuutusmaksulla työskentelyyn aikaan nähden ja samalla myös eläkkeen karttuminen pienenee.

Lyhytaikaiset työsuhteet (kurzfristige Beschäftigung) ovat täysin vapautettuja vakuuttamisvelvollisuudesta. Lyhytaikaisella työsuhteella tarkoitetaan yhden vuoden aikana enintään kahden kuukauden tai 50 työpäivän mittaista työskentelyä. Työtulojen suuruudella ei ole merkitystä vakuuttamisvelvollisuuteen.

Etuudet

Yleisestä lakisääteisestä eläkejärjestelmästä maksetaan vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeitä. KBS, taiteilijoiden sekä maataloustyöntekijöiden järjestelmien etuudet poikkeavat jonkin verran yleisestä järjestelmästä. Alla olevassa käsitellään yleisen järjestelmän etuuksia.

Oikeus eläkejärjestelmän etuuksiin perustuu vakuutuskausiin (Versicherungszeiten). Vakuutuskaudet voivat olla pakollisia tai vapaaehtoisia vakuutusmaksukausia (Beitragsszeiten) tai muita maksuvapaita vakuutuskausia (Anrechnungszeiten, Berücksichtigungszeiten). Eläke määräytyy pääasiassa vakuutusmaksukausien mukaan. Maksuvapaat kaudet voivat korottaa eläkettä tai ne otetaan huomioon eläkeoikeutta tarkasteltaessa.

Vakuutusmaksukausia ovat:

  • työskentelyaika
  • alle 3-vuotiaan lapsen hoitoaika (myös ansiotyön ohella)
  • ansionmenetyskorvausaika kuten sairaus- ja työttömyyspäivärahakaudet
  • varusmies- ja siviilipalveluaika sekä omaishoitoaika
  • ammatillinen koulutusaika
  • vapaaehtoinen vakuutusmaksuaika

Maksuvapaisiin vakuutusaikoihin kuuluvat:

  • hyvityskaudet (Anrechnungszeiten): työkyvyttömyys- ja kuntoutusaika, 17–25 ikävuosien sairausaika- raskausaika- eläkeaika- työttömyysaika (jos ei pakollista vakuutusmaksuaikaa), 17. Ikävuoden jälkeinen opiskeluaika tai työvoimapoliittiset koulutustoimenpiteet (enimmillään 8 v.)
  • huomioonotetut ajat (Berücksichtigungszeiten): lastenhoitoaika lapsen 11.ikävuoden alkuun saakka

Etuuksiin vaadittava vakuutusaika vaihtelee ja voi olla 5, 15, 35 tai 45 vuotta. Vakuutusaikaa voidaan ansaita myös muissa EU/ETA –maissa tai Saksan kanssa sosiaaliturvasopimuksen tehneissä maissa.

Vanhuuseläke

Vanhuuseläke voidaan myöntää usealla eri nimekkeellä. Niiden edellytykset vaihtelevat mm. iän ja työ- sekä vakuutushistorian mukaan. Viime vuosina eri etuuksia on lakkautettu ja ikärajoja nostettu asteittain etuudesta riippuen. Poikkeuksena on erityisen pitkän vakuutusajan vanhuuseläke, jonka ikärajaa on laskettu 1.7.2014 lähtien. Joitain lakkautettuja etuuksia myönnetään kuitenkin vielä siirtymäajan puitteissa tietyille ikäluokille. Käytännössä vuonna 1964 ja jälkeen syntyneillä voimassa ovat täysin korotetut eläkeiät.

Vanhuuseläkkeen voi ottaa eläkeiän täytettyään joko täytenä tai osa-aikaeläkkeenä. Osa-aikaeläke voi olla kolmasosa, puolet tai kaksi kolmasosaa täydestä eläkkeestä. Osa-aikaeläkkeen rinnalla tehdystä työstä voi ansaita enintään rajamäärän (Hinzuverdienstgrenze) verran. Raja riippuu edeltävien kolmen vuoden työtuloista sekä osa-aikaeläkkeen määrästä suhteessa täyteen eläkkeeseen.

Jos henkilö ei ole täyttänyt normaalia vanhuuseläkeikää ja on jo vanhuuseläkkeellä, saa lisätuloja ansaita enintään 450 euroa/kk (v.2015). Lisätuloille, joita henkilö ansaitsee normaalin vanhuuseläkeiän täyttämisen jälkeen, ei ole asetettu enimmäismäärää.

Alla olevaan taulukkoon on koottu voimassa olevat eri vanhuuseläkelajit ja niiden edellytykset vuonna 2015.

 Etuuslaji Eläkeikä  Vakuutusaikavaatimus (Wartezeit) Huomioitavaa
Normaali vanhuuseläke (Regelaltersrente)  65v.3kk

5 v.

Vakuutusaikaan lasketaan pakollinen ja vapaaehtoinen vakuutusmaksuaika, lastenhoidonaika ja eläkeoikeuksien jaon perusteella kertynyt vakuutusaika sekä matalatuloinen vakuutusvapaa työskentely.

Eläkeikä nousee asteittain 67 vuoteen v. 1947 – 1964 syntyneillä (ks. vanhuuseläkeiän korottaminen). Ei varhennusmahdollisuutta. Lykkäyskorotus 0,5 % /kk.
Pitkän vakuutusajan vanhuuseläke (Altersrente für langjährig Versicherte)  65v.3kk

35 v.

Yllä olevien lisäksi vakuutusaikaan lasketaan maksuvapaat vakuutetut ajat (Anrechnungszeiten, Berücksichtigungszeiten).

Eläkeikä nousee asteittain 67 vuoteen v. 1949-1964 syntyneillä. Eläkkeen voi saada varhennettuna jatkossakin aikaisintaan 63-vuotiaana. Varhennusvähennys 0,3 % /kk.
Erityisen pitkän vakuutusajan vanhuuseläke (Altersrente für besonders langjährig Versicherte)  63v.

45 v.

Pakollinen ja vapaaehtoinen vakuutusmaksuaika (vapaaehtoinen tietyin edellytyksin), alle 11 v. lapsen hoitoaika.

Eläkeikä nousee asteittain 65 vuoteen v. 1953-1964 syntyneillä. Ei varhennusmahdollisuutta.
Vaikeasti vammaisten vanhuuseläke (Altersrente für schwerbehinderte Menschen)  63v.

35 v.

Ks. pitkän vakuutusajan vanhuuseläke.

Eläkeikä nousee asteittain 65 vuoteen v. 1952-1964 syntyneillä. Eläkkeen edellytyksenä vähintään 50 % vammaisuusaste. Eläkkeen voi saada varhennettuna enintään 3 v. ennen eläkeikää. Vähennys 0,3 % /kk.
Vanhuuseläke naisille (Altersrente für Frauen)  65v.

15 v.

Ks. normaali vanhuuseläke. Lisäksi: 40. ikävuoteen mennessä vähintään 10 vuotta pakollista vakuutusmaksuaikaa.

Eläke voidaan myöntää vain ennen v. 1952 syntyneille. Eläkkeen voi saada varhennettuna aikaisintaan 60-vuotiaana. Vähennys 0,3 % /kk.
Vanhuuseläke työttömyyden tai osa-aikaisen työn perusteella (Altersrente bei Arbeitslosigkeit oder nach Altersteilzeit)  65v.

15 v.

Ks. normaali vanhuuseläke. Lisäksi: eläkettä edeltävän 10 vuoden aikana vähintään 8 v. pakollista vakuutusaikaa.

Eläke voidaan myöntää vain ennen v. 1952 syntyneille. Eläkkeen alkaessa joko työttömänä ja 58 v. 6 kk. ikään mennessä vähintään 52 viikkoa työttömänä tai edeltävät 24 kk. osa-aikatyössä (Altersteilzeitarbeit). Eläkkeen voi saada varhennettuna aikaisintaan 63-vuotiaana. Vähennys 0,3 % /kk.

 

Vanhuuseläkeiän korottaminen

Saksassa päätettiin eläkeiän korottamisesta vuonna 2007. Normaali vanhuuseläkeikä (Regelaltersgrenze) on päätöksen mukaisesti noussut vuodesta 2012 lähtien yhden kuukauden vuodessa kunnes ikäraja on 66 vuotta vuonna 2024. Tästä eteenpäin eläkeikä nousee kaksi kuukautta vuodessa vuoteen 2031 saakka, jolloin eläkeikä on 67 vuotta.

 Syntymävuosi  Normaali eläkeikä Eläkeiän saavuttamisajankohta (kk/v)
 1947  65 v. 1 kk.  02/2012-01/2013
 1948  65v. 2kk.  03/2013-02/2014
 1949  65v. 3 kk.  04/2014-03/2015
 1950  65v. 4 kk.  05/2015-04/2016
 1951  65v. 5 kk.  06/2016-05/2017
 1952  65v. 6 kk.  07/2017-06/2018
 1953  65v. 7 kk.  09/2018-07/2019
 1954  65v. 8 kk.  09/2019-08/2020
 1955  65v. 9 kk.  10/2020-09/2021
 1956  65v. 10 kk.  11/2021-10-2022
 1957  65v. 11 kk.  12/2022-11/2023
 1958  66v.  01/2024-12/2024
 1959  66v. 2 kk.  03/2025-02/2026
 1960  66v. 4 kk.  05/2026-04/2027
 1961  66v. 6 kk.  07/2027-06/2028
 1962  66v. 8 kk.  09/2028-08/2029
 1963  66v. 10 kk.  11/2029-10/2030
 1964  67v.  01/2031-12/2031
 1965-  67v.

Työkyvyttömyyseläke

Jos lääketieteelliset tai ammatilliset kuntoutustoimenpiteet eivät mahdollista paluuta työhön, voi vakuutettu olla tällöin oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen (Erwerbsminderungsrente).

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää vakuutetulle, jonka työkyky on heikentynyt terveydellisistä syistä niin, että hän ei kykene työskentelemään säännöllisesti vähintään kuutta tuntia päivässä, jolloin kyseessä on osatyökyvyttömyyseläke. Täysi työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää, jos vakuutettu ei kykene työskentelemään säännöllisesti kolmea tuntia enempää päivässä.  Jos vakuutettu on työtön mutta kykenisi työskentelemään osa-aikaisesti 3-6 tuntia päivässä, on hän tässä tapauksessa kuitenkin oikeutettu täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Myöntäminen edellyttää lisäksi, että vakuutusaikaa (Wartezeit) on vähintään viisi vuotta ja kolme vuotta pakollista vakuutusmaksuaikaa (Pflichtbeitrage) työkyvyttömyyttä edeltäneiden viiden vuoden aikana. Aikaa voidaan pidentää viidestä vuodesta esimerkiksi työkyvyttömyyden, työttömyyden tai raskauden takia. Lievempiä odotusaikavaatimuksia sovelletaan, jos vakuutettu tulee työkyvyttömäksi ennen kuin koulutuksen päättymisestä on kulunut kuusi vuotta.

Eläke myönnetään pääsääntöisesti määräajaksi ja enintään kolmeksi vuodeksi. Tämän jälkeen työkyky arvioidaan uudelleen. Mikäli työkyky ei ole parantunut yhdeksän vuoden jälkeen, myönnetään pysyvä eläke. Työkykyä arvioidaan suhteessa kaikkeen työmarkkinoilla tarjolla olevaan työhön.

Täyden työkyvyttömyyseläkkeen saaja voi saada lisäansioita enintään 450 e/kk (v.2015) ennen kuin eläkettä vähennetään.  Osa-työkyvyttömyyseläkkeensaajilla tulorajat määräytyvät henkilökohtaisesti työkyvyttömyyttä edeltävien tulojen ja asuinpaikan (vanha tai uusi osavaltio) perusteella.

Perhe-eläkkeet

Perhe-eläke voidaan myöntää naimisissa olleelle nais- tai miesleskelle, rekisteröidyn parisuhteen osapuolelle ja lapseneläkkeenä lapselle. Eläkettä voidaan maksaa tietyin edellytyksin myös eronneelle entiselle puolisolle.

Leskeneläke voidaan myöntää, jos edunjättäjä sai vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkettä tai jos hän täytti viiden vuoden vakuutusaikavaatimuksen (vähimmäisvakuutusajan katsotaan kuitenkin täyttyvän työtapaturmaisen kuoleman jälkeen). Jos avioliitto on solmittu vuoden 2002 jälkeen, edellytetään yleensä lisäksi, että avioliitto oli kestänyt vähintään vuoden ennen puolison kuolemaa. Leskeneläkettä ei myönnetä, jos leski on solminut uuden avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen. Avoliitto ei myöskään oikeuta leskeneläkkeeseen.

Suuri leskeneläke (Große Witwen-/Witwerrente) voidaan myöntää leskelle, joka on vähintään 47-vuotias tai työkyvytön tai jolla on huollettavanaan alle 18-vuotias lapsi tai vammainen lapsi iästä riippumatta. Eläke myönnetään toistaiseksi.

Jos mikään edellä mainituista myöntämisedellytyksistä ei täyty, voidaan maksaa pientä leskeneläkettä (Kleine Witwen-/Witwerrente) enintään kahden vuoden ajan.

Leski, joka on eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin tai solminut rekisteröityneen parisuhteen, voi saada leskeneläkkeen ensimmäisen puolison jälkeen (Rente nach dem vorletzten Ehegatten), jos hän on eronnut uudesta avioliitosta tai parisuhteesta ja muut leskeneläkkeen edellytykset täyttyvät. Jos leski saisi eläkkeitä usean edunjättäjän jälkeen, sovitetaan ne yhteen. Eläke voidaan maksaa pienenä tai suurena leskeneläkkeenä.

Eronneelle leskelle, jonka huollettavana on oma tai entisen puolison yhteinen alle 18-vuotias lapsi (vammainen lapsi ilman ikärajaa), voidaan maksaa kasvatuseläkettä (Erziehungsrente) entisen puolison kuollessa. Tällöin edunsaajan tulee itse täyttää viiden vuoden vakuutusaikavaatimus. Lisäksi edellytetään, että edunsaaja ei ole naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.

Lapseneläkettä (Waisenrente) maksetaan pääsääntöisesti alle 18-vuotiaalle lapselle toisen tai molempien vanhempien kuoleman jälkeen. Lisäksi vaaditaan, että edunjättäjä täytti em. viiden vuoden vakuutusaikavaatimuksen tai sai vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkettä. Opiskelevalle tai työkyvyttömälle lapselle eläkettä voidaan maksaa 27-vuotiaaksi asti. Lapseneläkettä maksetaan biologisille lapsille tai ottolapsille, lapsipuolille ja kasvattilapsille jotka asuivat edunjättäjän kanssa samassa taloudessa. Lapseneläkkeeseen ovat oikeutettuja myös edunjättäjän huollettavat lapsenlapset ja sisarukset.

Perhe-eläkkeen saaja voi ansaita tulorajan (Freibetrag) alittavan määrän verran ennen kuin eläkettä tarkistetaan. Tulorajaa ei sovelleta kuitenkaan leskeneläkkeeseen ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta.  Tuloraja on sidottu kulloisenkin vuoden eläkearvoon ja se vaihtelee etuudesta ja osavaltiosta sekä lasten lukumäärästä riippuen. Tulot lasketaan nettotuloista ja ylimenevä osuus vähentää enimmillään 40 prosenttia eläkkeestä, tulolajista riippuen. Alle 18-vuotiaan lapseneläke ei ole tulovähenteinen.

Eläkeoikeuksien jakaminen aviopuolisoiden kesken

Erotilanteissa avioliiton ja rekisteröityneen parisuhteen aikana lakisääteisissä järjestelmissä ja vapaaehtoisissa lisäeläkejärjestelmissä karttuneet eläkeoikeudet jaetaan perheoikeudellisen ositussopimuksen kautta tasan puolisoiden kesken (Versorgungsausgleich).

Eläkeoikeudet voidaan jakaa vapaehtoisesti myös avioliiton jatkuessa. Jakaminen (Rentensplitting) edellyttää, että molemmilla puolisoilla on eläke-oikeudellista vakuutusaikaa vähintään 25 vuotta. Eläkeoikeuksien jakamisen jälkeen puolisoilla ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen tämän avioliiton perusteella. Jakaminen voidaan tehdä vasta vakuutuksen päättyessä eli kun toinen tai molemmat puolisoista hakevat eläkettä.

Jos eläkeoikeuksien jakoa ei ollut tehty ennen toisen puolison kuolemaa, voidaan jako suorittaa vielä tietyin edellytyksin puolison kuoleman jälkeen. Tällöin puolisolle siirrettävä eläkeoikeus muodostuu puolison kuoleman ajankohdan ja jäljelle jääneen puolison normaalin eläkeiän täyttämisen välisestä ajasta. Eläkeoikeuksien jako tällaisessa tilanteessa merkitsee myös luopumista maksussa olevasta tai mahdollisesta leskeneläkkeestä.

Eläkkeen määräytyminen

Vanhuuseläke

Eläke määräytyy koko työhistorian aikaisten tulojen ja vakuutusajan pituuden perusteella seuraavasti:

Kuukausieläke = tulopisteet x tulokerroin x eläkearvo x eläkelajikerroin

Tulopisteet lasketaan jakamalla vakuutetun vuositulo kultakin vuodelta kaikkien vakuutettujen keskimääräisillä tuloilla vastaavalta vuodelta. Koko vakuutusajan tulopisteet lasketaan lopuksi yhteen. Matalapalkkatöissä (Mini-/Midijob) tulopisteet ovat matalammat kuin todellinen tulo edellyttää, jos työntekijä jättää vapaaehtoisen maksuosuutensa maksamatta.

Henkilökohtaiset tulopisteet saadaan, kun koko vakuutusajan tulopisteiden summa kerrotaan tulokertoimella, joka määrää mahdollisen varhennusvähennyksen tai lykkäyskorotuksen suuruuden. Kerroin on yksi silloin, kun vähennystä tai korotusta ei tehdä.

Voimassa oleva eläkearvo on 1.7.2014 lähtien 28,61 euroa (uusissa osavaltioissa eläkearvo on 26,39 euroa). Yhden tulopisteen perusteella kertyy eläkearvon suuruinen kuukausieläke. Eläkelajikerroin vaihtelee eri eläkelajeissa. Vanhuuseläkkeen kerroin on yksi.

Työkyvyttömyyseläke

Työkyvyttömyyseläke määräytyy pääasiassa vastaavasti kuin vanhuuseläke. Työhistorian mukaiset henkilökohtaiset tulopisteet lasketaan yhteen ja suhteutetaan ne kaikkien vakuutettujen keskimääräisiin tuloihin, josta saadaan henkilökohtaiset eläkepisteet. Lisäksi lasketaan laskennallinen tuleva aika (Zurechnungszeit) työkyvyttömyystapahtumasta 62 vuoden ikään saakka. Tulevan ajan palkka lasketaan työuran keskipalkan mukaan, kuitenkin niin, että mahdolliset erityisen matalat ansiot työkyvyttömyyttä edeltävien viimeisten 4 vuoden ajalta eivät vaikuta laskentaan negatiivisesti.

Myös työkyvyttömyyseläkkeisiin sovelletaan tulokerrointa eli käytännössä varhennusvähennystä, joka on 0,3 % /kk ennen ns. referenssieläkeikää ja voi olla enintään 10,8 prosenttia, kun eläke myönnetään kolme vuotta ennen referenssieläkeikää. Referenssieläkeikä nousee nykyiseltä 63 v.9 kk tasolta 65 vuoteen v.2024 mennessä. Referenssieläkeikä säilyy kuitenkin 63 vuodessa pitkän vakuutushistorian omaavilla.

Eläkelajikerroin on täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä yksi ja osatyökyvyttömyyseläkkeessä 0,5.

Perhe-eläke

Pieni leskeneläke on 25 ja suuri 55 prosenttia edunjättäjän laskennallisesta tai maksussa olleesta eläkkeestä. Laskennallinen eläke lasketaan työkyvyttömyyseläkkeen tavoin. Leskeneläkkeisiin sovelletaan samaa varhennusvähennystä kuin työkyvyttömyyseläkkeisiin, jos edunjättäjä kuoli ennen referenssieläkeikää.

Leskeneläke maksetaan kuitenkin täytenä (100 %) edunjättäjän eläkkeenä ensimmäiset kolme kuukautta edunjättäjän kuolemasta. Lesken omia tuloja ei myöskään huomioida tältä ajalta. Jos edunsaaja on vakuutusaikanaan hoitanut alle 3-vuotiaita lapsia, maksetaan kustakin lapsesta eläkelisä (Zuschlag), kun edunjättäjän kuolemasta on kulunut 4 kuukautta.

Lapseneläke voidaan maksaa täytenä tai puolikkaana eläkkeenä (Halb-/Vollwaisenrente). Puolikas eläke maksetaan kun lapsen toinen vanhempi on kuollut. Jos molemmat ovat kuolleet, maksetaan täysi lapseneläke. Täysi lapseneläke on 20 ja puolikas 10 prosenttia edunjättäjän laskennallisesta tai maksussa olleesta eläkkeestä. Lapseneläkkeeseen voidaan maksaa myös erillinen lisä (Zuschlag bei Waisenrenten), joka riippuu edunjättäjän vakuutuskausista. Lapseneläkkeeseen sovelletaan samaa varhennusvähennystä kuin leskeneläkkeisiin.

Kasvatuseläke vastaa suuruudeltaan täyttä työkyvyttömyyseläkettä ja siihen sovelletaan samaa varhennusvähennystä kuin leskeneläkkeeseen.

Palkattomat ajat

Alle kolmevuotiaan lapsen hoito kartuttaa eläkettä vakuutettujen keskipalkan mukaisesti, eli 1 eläkepisteen vuodessa (Kindererziehungszeit). Eläkettä karttuu 24 kk ennen vuotta 1992 syntyneistä lapsista ja tämän jälkeen syntyneistä 36 kk. Lastenhoidonaikana tehty työ kartuttaa myös eläkettä palkkakattoon saakka.

Työttömyysaika (Arbeitslosengeld) kartuttaa eläkettä 80 prosentilla päivärahan perusteena olevista tuloista.

Varusmiespalvelus kartuttaa eläkettä 60 prosentilla vakuutusperusteesta (Bezugsgröße). Vuonna 2015 peruste on 2 835 e/kk vanhoissa osavaltioissa ja 2 415 e/kk uusissa osavaltioissa.

Omaishoidonaika kartuttaa eläkettä riippuen hoitotarpeesta, siihen käytetystä ajasta ja asuinpaikasta. Eläke karttuu tällöin noin 600 – 2 200 e/kk laskennallisten tulojen perusteella.

Hyvityskausien (Anrechnungszeiten) vaikutus eläkkeen määräytymiseen perustuu vakuutetun uran aikaisiin keskimääräisiin tuloihin.

Keskimääräisiä eläkkeen määriä

Alla olevaan taulukkoon on koottu keskimääräisiä lakisääteisen (yleisen) eläkejärjestelmän keskimääräisiä kuukausieläkkeitä (e/kk) vuodelta 2013.

Vanhuuseläke
 – miehet 1 020
 – naiset 562
 – keskimäärin 766
Työkyvyttömyyseläke (täysi)
 – miehet 738
 – naiset 694
Perhe-eläkkeet
 – leskeneläke 585 (naiset),
266 (miehet)
 – kasvatuseläke 744
 – täysi lapseneläke 328

Lähde: Rentenversicherung in Zeitreihen 2014, DRV

Lisäeläkkeet

Saksan väestön ikääntyminen ja sen lakisääteiseen järjestelmään aiheuttama paineen johdosta valtiovalta on asettanut tavoitteeksi vanhuuseläketurvan jakautumisen nykyistä tasaisemmin kaikille ns. kolmelle pilarille: lakisääteiselle, työnantajakohtaiselle ja yksilölliselle eläkejärjestelmälle.

Valtio kannustaa eläkesäästämisen ja rahastoidun lisäeläketurvan lisäämiseen verokevennyksin ja kiintein euromääräisin tukiavustuksin. Tukien tavoitteena on tehdä vapaaehtoinen eläkesäästäminen mahdolliseksi myös pieni- ja keskipalkkaisille työntekijöille sekä korvata lakisääteisen turvan heikkeneminen.

Lisäturvan järjestäminen on perinteisesti ollut työnantajalle vapaaehtoista, mutta vuoden 2002 alussa työntekijät saivat oikeuden muuttaa osan palkastaan lisäeläketurvaksi (Entgeltumwandlung) ja työnantajalle tuli lakisääteinen velvollisuus tarjota työntekijälle tämä mahdollisuus. Samana vuonna uudistettiin myös yksityistä eläkesäästämistä ns. Riester-eläkkeiden kautta ja vuonna 2005 erityisesti yrittäjille suunnattujen Rurup-eläkkeiden voimaantulon myötä.

Ammatilliset lisäeläkkeet (betriebliche Altersversorgung)

Tärkeimmät lisäeläkejärjestelyt ovat ammatillisia lisäeläkkeitä, joilla tarkoitetaan työntekijöiden ja työnantajien keskenään työehtosopimuksissa tai niitä vastaavissa sopimuksissa tai muuten, esimerkiksi työnantajakohtaisesti, sovittuja yleisen eläkejärjestelmän lisäksi tulevia eläkkeitä.

Ammatillisten lisäeläkkeiden piiriin kuului vuonna 2011 noin 60 prosenttia palkansaajista. Lisäeläkkeet kohdistuvat enimmäkseen suuryritysten työntekijöihin. Etuudet ovat vanhuuseläkkeitä, työkyvyttömyyseläkkeitä ja perhe-eläkkeitä tai joissakin tapauksissa kertasuorituksia.

Ammatilliset lisäeläkejärjestelmät ovat Saksassa usein maksu- ja etuusperusteisten järjestelmien ominaisuuksia yhdisteleviä hybridijärjestelmiä. Etuusperusteiset järjestelmät (Leistungszusage) ovat aiemmin olleet yleisin järjestelmätyyppi mutta niiden osuus on pienentynyt viime vuosina. Puhtaita maksuperusteisia järjestelmiä, joissa työntekijä kantaa täysin sijoitusriskin, ei ole lisäeläkelaissa (BetrAVG) sallittu. Usein käytössä on etuusperusteinen järjestelmä, jossa maksutaso on määrätty mutta maksuille taataan tietty positiivinen tuotto (Beitragsorientierte Leistungszusage). Valvontaviranomainen asettaa takuutuotolle myös kattotason. Toinen hybridivaihtoehto on maksuperusteinen vähimmäisetuus, joissa eläkemaksuille taataan vähintään niiden nimellinen arvo eläkkeen alkaessa (Beitragszusage mit Mindestleistung).

Työnantajat rahoittavat valtaosan lisäeläketurvasta, mutta työntekijöiden maksuosuudet ovat yleistyneet viime vuosina. Eläkemaksuille on säädetty vero- ja maksuvapauden suhteen useimpien järjestelytapojen kohdalla enimmäisrajat. Työntekijöillä on oikeus pidätyttää verovapaasti yleensä enimmillään 4 prosenttia palkastaan palkkakaton alittavalta osuudelta lisäeläketurvan maksua varten (Entgeltumwandlung). Yleensä maksukatto koskee sekä työnantajan että työntekijän kokonaismaksutasoa.   Tämän lisäksi työntekijä voi (1.1.2005 alkaen solmitut uudet sopimukset) maksaa verovapaasti vielä 1 800 euroa vuosittain.

Lisäeläkkeet voidaan järjestää viidellä eri tavalla:

  • Kirjanpidollinen varaus (Direktzusage) on yleisin ammatillinen lisäeläketyyppi. Yhtiön taseeseen tehdään eläkevastuuta vastaava varaus ja eläkkeet maksetaan vastaavasti yhtiön varoista. Kirjanpidollisten varausten suuri osuus lisäeläketurvan järjestämisessä on poikkeuksellista Euroopassa.  Eläkemaksut ovat verovapaita sekä työnantajan että työntekijän osalta. Työntekijä maksaa sosiaalivakuutusmaksun 4 prosentin ylimenevältä osalta.
  • Eläkekassa (Pensionskasse) on itsenäinen, työnantajasta riippumaton taloudellinen toimija. Eläkekassan  voi perustaa yksi tai useampi työnantaja yhdessä.  Sijoitustoiminnan tulee olla vähäriskistä. Työnantajan ja työntekijän vakuutusmaksut ovat vero- ja sosiaalivakuutusmaksuvapaita kun ne jäävät yhteensä alle 4 prosenttiin palkkakatosta.
  • Vakuutus (Direktversicherung). Lisäeläkkeiden järjestäminen vakuutuksen tai henkivakuutuksen kautta on varsinkin pienten työnantajien suosiossa. Suosion syynä on toteutuksen vaatiman hallinnollisen työn vähyys. Sijoitustoiminnan tulee olla vähäriskistä Työnantajan ja työntekijän vakuutusmaksut ovat vero- ja sosiaalivakuutusmaksuvapaita kun ne jäävät yhteensä alle 4 prosenttiin palkkakatosta.
  • Avustuskassa (Unterstützungskasse) on erillinen työnantajan sopimia etuuksia hoitava organisaatio. Avustuskassan voi perustaa yksi tai usea työnantaja yhdessä. Kassan on pyrittävä sijoittamaan saadut maksut tuottavasti. Työntekijä esittää etuuksiaan koskevat vaatimukset työnantajalle, ei kassalle. Jos kassa ei pysty maksamaan luvattuja etuuksia, työnantaja on maksuvelvollinen puuttuvan määrän osalta. Eläkemaksut ovat verovapaita sekä työnantajan että työntekijän osalta, jos eläkevastuut ovat jälleenvakuutettuja. Työntekijä maksaa sosiaalivakuutusmaksun 4 prosentin ylimenevältä osalta.
  • Eläkesäätiö (Pensionsfonds) on työnantajasta erillinen taloudellinen organisaatio. Eläkesäätiön etuna ovat eläkekassaa vapaammat sijoitussäännöt. Kaikki varat voidaan esimerkiksi sijoittaa osakkeisiin. Säätiöt voivat olla oikeudelliselta muodoltaan osakeyhtiöitä tai yhdistyksiä. Säätiöllä täytyy myös olla vakuutus maksukyvyttömyyden varalta. Työnantajan ja työntekijän vakuutusmaksut ovat vero- ja sosiaalivakuutusmaksuvapaita kun ne jäävät yhteensä alle 4 prosenttiin palkkakatosta.

Näiden lisäksi tietyillä ammatinharjoittajilla (asianajajat, lääkärit, arkkitehdit, apteekkarit, ym.) on omat ammatilliset eläkerahastot (Berufsständische Versorgungswerke).

Työnantajan, avustuskassan tai eläkesäätiön ja erityistapauksissa vakuutusyhtiön maksukyvyttömyyden varalle lisäeläketurvan takuujärjestelmän tarjoaa lakisääteinen eläkevakuutusyhdistys (Pensions-Sicherungs-Verein, PSV). Henkivakuutusyhtiöiden ja eläkekassojen lakisääteiset takuurahastopalvelut tarjoaa henkivakuutusyhtiö Protektor – Lebensversicherungs-AG.

Lisäeläkevaroja eri järjestelyissä oli yhteensä n. 521 mrd. euroa vuoden 2012 lopussa. Tästä 52,2 prosenttia oli kirjanpidollisissa varauksissa, 24,4 prosenttia eläkekassoissa, 11,1 prosenttia vakuutuksissa, 6,9 prosenttia avustuskassoissa ja 5,4 prosenttia eläkesäätiöissä.

Yksilölliset lisäeläkkeet (private Altersvorsorge)

Riester-eläkkeet (nimetty entisen työ- ja sosiaaliministerin mukaan) mahdollistavat verotuetun eläkesäästämisen lähes kaikille lakisääteisessä järjestelmässä vakuutetuille sekä myös sitä korvaavien järjestelmien vakuutetuille. Veroedun lisäksi valtio maksaa myös suoria tukia Riester-eläkesäästäjille. Riester-sopimus voidaan tehdä yksityisesti tai työnantajan kautta.

Riester-eläkkeiden sopimuksista suurin osa on tehty vakuutusyhtiöissä. Myös pankit ja sijoitusrahastot tarjoavat Riester-sopimuksia. Riester-sääntöjen mukainen eläke voidaan järjestää:

  • yksityisenä eläkevakuutuksena (Rentenversicherung)
  • pankkisäästönä (Banksparplan)
  • rahastosäästönä (Fondsparplan)
  • asunto-sijoituksena (Wohn-Riester).

Valtio maksaa täyden Riester-tuen säästötilille, kun säästetty määrä on vähintään 4 prosenttia edellisvuoden tuloista (kuitenkin vähintään 60 euroa). Riester -eläkkeeseen maksetaan kahdenlaista tukea: perustukea, joka vuonna 2014 on 154 euroa vuodessa ja tukea alaikäisistä lapsista, joka on 185 euroa vuodessa/lapsi. Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneistä lapsista tuki on 300 euroa vuodessa. Enimmillään verovapaa säästö voi olla yhteensä 2 100 euroa vuodessa. Tästä summasta vähennetään valtion tuet, jolloin pienituloisilla täyteen tukeen oikeuttava säästösumma on pienempi kuin 2 100 euroa ja vastaavasti suurituloisilla vaadittava prosenttitaso pienempi kuin 4 prosenttia.

Riester-eläkesopimukselta vaadittavia ominaisuuksia:

  • Aikanaan maksetaan elinikäinen eläke, kuitenkin enintään 30 % pääomasta voidaan ottaa kertasummana
  • Eläkepääoma on vähintään maksettujen maksujen suuruinen
  • Eläke voi alkaa aikaisintaan 62 vuoden iässä

Lisäeläkesäästämistä tuetaan verohelpotusten kautta myös ns. Rürup-eläkkeillä (tai Basisrente), joilla on pyritty lisäämään lisäeläkesäästämistä erityisesti yrittäjien kohdalla. Rürup-eläkkeissä eläkemaksuja voidaan vähentää verotuksessa huomattavasti enemmän kuin Riester-eläkkeiden kohdalla mutta valtion suoraa tukea ei toisaalta makseta. Vuonna 2014 enimmäisvähennys oli 15 600 euroa yksinasuvan kohdalla ja 31 200 euroa naimisissa olevalta.  Vähennysrajat nousevat vuosittain niin, että vuonna 2025 vähentää voi 25 000 euroa (40 000 e naimisissa olevalla). Vastaavasti Rürup-eläketuloa tullaan verottamaan tulevaisuudessa ankarammin. Rürup-eläke maksetaan vain elinikäisenä eläkkeenä (annuiteettina) aikaisintaan 62 vuoden iästä lähtien.

Oikopolut:

Verotus

Eläkkeiden verotus uudistettiin vuonna 2005. Uudistus ulottuu vähitellen kaikkiin vakuutettuihin ja eläkkeensaajiin siten, että eläkkeiden verotus on täysin uuden mallin mukaista vuodesta 2040 lähtien. Verouudistus muuttaa aiemmin pääsääntöisesti verovapaat eläketulot veronalaiseksi tuloiksi. Käytännössä eläkkeet säilyvät kuitenkin pääosin verovapaina. Lisäeläkkeiden verotusta koskevat useimmiten eri säännöt (ks. Lisäeläkkeet). Seuraavassa käydään läpi lakisääteisten eläkkeiden uuden verotuskäytännön pääperiaatteet.

Eläkemaksut

Eläkemaksut voidaan vähentää verotuksessa rajamäärään (Höchstbetrag) saakka. Enimmäisrajamäärä on 20 000 euroa yksinasuvilla ja 40 000 naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevilla. Rajamäärästä voidaan kuitenkin vähentää vain tietty, vuosittain nouseva prosenttiosuus. Vuonna 2015 voidaan vähentää enintään 80 prosenttia enimmäisrajamäärästä eli 16 000 tai 32 000 euroa. Prosenttiosuus nousee 2 prosenttiyksikköä vuodessa kunnes eläkemaksuja voidaan vähentää täysi määrä vuonna 2025. Rajamäärään lasketaan täysin (100 %) mukaan myös työnantajan maksuosuus.

Maksussa olevat eläkkeet

Maksussa olevat eläkkeet ovat aiemmin olleet pääasiassa verotonta tuloa. Vuodesta 2005 lähtien eläketuloa on alettu muuttaa vähitellen veronalaiseksi tuloksi (nachgelagerte Rentenbesteuerung). Eläkkeensaajilla, joiden eläke alkoi ennen vuotta 2005, eläketulot ovat 50 prosenttisesti veronalaista tuloa. Vuonna 2015 alkava eläke on 70 prosenttisesti veronalaista tuloa ja vuonna 2040 alkava eläketulo on täysin veronalaista tuloa.

Verovapaa eläketulo (Rentenfreibetrag) määritellään euromääräisenä ja se säilyy eläkkeen alkamisvuoden tasossa. Myöhemmät eläkkeen tarkistusten yhteydessä tulleet korotukset ovat puolestaan veronalaista tuloa.

Eläkkeensaajan verotettavasta tulosta tehdään myös muita vähennyksiä, joten veroja maksetaan esimerkiksi vuonna 2014 alkaneessa eläkkeessä vasta noin 1 225 e/kk tuloista alkaen. Eläkkeensaajat ovat kuitenkin mm. sairausvakuutusmaksuvelvollisia, joten eläketuloista pidätetään kuitenkin jonkin verran joko veroina ja/tai maksuina.

Indeksointi

Eläkkeitä tarkistetaan vuosittain heinäkuun alussa määräämällä niiden perusteena olevalle eläkepisteelle uusi indeksoitu arvo. Arvo riippuu bruttopalkkojen kasvusta, eläkevakuutusmaksutason muutoksesta ja kestävyyskertoimesta. Myös yksityisen eläkesäästämisen maksut otetaan huomioon.

Bruttopalkkojen nousu voimistaa korotusta ja maksutason nousu heikentää. Kestävyyskerroin (Nachhaltigkeitsfaktor) sitoo eläkkeiden korotukset myös eläkeläisten ja eläkemaksuja maksavien vakuutettujen määrien muutokseen. Kun eläkkeensaajien määrä nousee suhteessa maksajiin, heikentää se eläkkeiden korotusta.

Indeksiin sisältyy suojasääntö, joka takaa, ettei eläkkeitä alenneta, vaikka aktuaarisesti olisi niin tehtävä. Toteutuneesta takuusta syntynyt eläkemeno-osuus katetaan myöhemmin pienempinä korotuksina (Nachholfaktor). Vuoden 2014 korotus oli liittovaltion vanhoissa osavalloissa 1,67 % ja uusissa 2,53 %.

Oikopolut:

Aiheesta muualla:

 

 

AIHEEN ASIANTUNTIJA: ANTTI MIELONEN