Italian eläkejärjestelmä (2014)

 

Väkiluku  59,9 miljoonaa  (9/2013 arvio)
Odotettavissa oleva elinikä:    
 – Miehet:  79,1  (2012)
 – Naiset:  84,0  (2012)
 Vanhuushuoltosuhde (65+/15-64 v.):  32,7  (10/2013)
 BKT:n reaalikasvu:  -1,9 %  (2013)
 Vuosi-inflaatio:  1,3 %  (2013)
 Keskipalkka:  2410 € /kk  (2012)
 Keskimääräinen vanhuuseläke:  1318  € /kk  (2011)
 Eläkemenot BKT:sta:  15,4 %  (2012)
 Lähteet: Eurostat, Istat, OECD

Eläkejärjestelmän rakenne

 

Eläketurva perustuu Italiassa ensisijaisesti työntekoon. Lakisääteinen eläketurva karttuu maksuperusteisesti ja lisäeläkkeiden merkitys on pieni.

Italiassa pakollinen sosiaalivakuutus (Assicurazione Generale Obbligatoria, AGO) on järjestetty pääsääntöisesti yhden vakuutusjärjestelmän alla. Suurin osa palkansaajista ja yksityisistä ammatinharjoittajista (n. 90 prosenttia vakuutetuista) kuuluu yleiseen sosiaalivakuutusjärjestelmään, jota hoitaa kansallinen sosiaalivakuutuslaitos INPS (Istituto Nazionale della Previdenza Sociale). Yleisen järjestelmän ulkopuolelle jää tiettyjä ammattiryhmiä, joilla on omia ammattiperusteisia sosiaalivakuutuslaitoksia ja -kassoja. Eläkkeiden lisäksi sosiaalivakuutusetuuksiin kuuluvat sairaus- ja äitiysajan päivärahat, työttömyyskorvaukset, tuloharkintaiset avustukset sekä perhe-etuudet.

Yleistä

 

Eläkejärjestelmää on uudistettu Italiassa useaan otteeseen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Vanhuuseläkkeitä koskeva ensimmäinen laaja uudistus (ns. Amato-uudistus) tuli voimaan vuoden 1993 alussa. Tällöin eläkeikää nostettiin ja eläkepalkan määräytymistä ja indeksointia muutettiin. Vuonna 1995 Italian parlamentti hyväksyi koko lakisääteisen eläkejärjestelmän rakennetta muuttavan uudistuksen (ns. Dini-uudistus), joka tuli voimaan vuonna 1996. Eläkejärjestelmä muutettiin maksuperusteiseksi (NDC, notional defined contribution).

Eläkkeet rahoitetaan edelleen jakojärjestelmäperiaatteella. Vanha etuusperusteinen eläkejärjestelmä toimi kuitenkin uuden järjestelmän rinnalla vuoteen 2012 asti. Vuoden 2012 alussa voimaan tulleen uudistuksen myötä maksuperusteisen eläkkeen laskentasääntöjä sovelletaan kaikille vakuutetuille, ja rinnakkaisista etuusperusteisesti määräytyneistä laskentatavoista luovuttiin tulevien ansioiden osalta.

Lakisääteisen eläkeiän nostosta on Italiassa viimeisen viiden vuoden aikana säädetty useissa eri laeissa (122/2010, 220/2010, 111/2011, 148/2011, 214/2011). Yksi merkittävimmistä eläkeiän nostoon vaikuttavista laeista on heinäkuussa 2010 voimaan tullut laki (122/2010), joka sitoo yksityisen ja julkisen sektorin eläkeiät elinajanodotteen muutokseen. Tämän jälkeen säädetyillä laeilla tavoitteita on tarkistettu maan julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velkaantumiskehityksen pysäyttämiseksi.

Vuoden 2012 alusta voimaan tulleessa pääministeri Montin eläkeuudistuslaissa (riforma pensioni Monti – Fornero) (214/2011) mm. eläkeiän nostoa aikaistettiin aiemmissa laeissa määritellyistä tavoitteista ja pitkään vakuutusaikaan perustuva vanhuuseläke, ns. seniorieläke (pensione di anzianità) korvattiin uudella varhaiseläkejärjestelyllä (pensione anticipata), joka edeltäjänsä tavoin perustuu pitkään vakuutusaikaan.

Hallinto

 

Yleisen sosiaalivakuutusjärjestelmän ylin valvova viranomainen on työ- ja sosiaaliministeriö (Ministero del Lavoro e delle Politiche Sociali). Työ- ja sosiaaliministeriö vastaa myös lainsäädännöstä. Terveysministeriö (Ministero della Salute) vastaa yleisestä terveyspalvelujen järjestämisestä.

Yleisen eläkejärjestelmän hallinnosta, vakuutusmaksujen keräämisestä ja eläkkeiden maksamisesta vastaa INPS. Eläkkeiden ohella INPS vastaa kaikkien yleisen järjestelmän sairaus-, vanhempain-, työttömyys- ja perhepäivärahojen maksatuksesta. INPS vastaa myös yli 65-vuotiaille maksettavasta tuloharkintaisesta avustuksesta (assegno sociale, aiemmin pensione sociale) sekä vähimmäiseläkkeestä (trattamento minimo).

Kansallinen työtapaturmavakuutuslaitos (Istituto Nazionale per l’Assicurazione contro gli Infortuni sul Lavoro, INAIL) vastaa työtapaturmiin ja ammattitauteihin liittyvästä vakuutuksesta.

Hallintoa yksinkertaistettiin vuonna 2012 tehdyn eläkeuudistuksen myötä. Aiemmin julkisella sektorilla (INPDAP) sekä viihdetaiteilijoilla ja urheilijoilla (ENPALS) oli omat vakuutuslaitokset, jotka yhdistettiin INPS vakuutuslaitokseen. Säännöt laitosten kesken yhtenäistettiin, tosin joitakin siirtymäsäännöksiä jäi voimaan.

Yleisen järjestelmän ulkopuolella on erillisiä eläkejärjestelmiä omine vakuutuslaitoksineen, -kassoineen ja -keskuksineen. Toimittajilla sekä tietyillä itsenäisillä ammatinharjoittajilla, kuten lääkäreillä, eläinlääkäreillä, asianajajilla, psykologeilla ja aktuaareilla on omansa. Toimittajien oma vakuutuslaitos on Istituto Nazionale di Previdenza dei Giornalisti Italiani (INPGI), muilla itsenäisillä ammatinharjoittajilla on omia ammattikohtaisia vakuutuskassoja (Cassa Nazionale di Previdenza) ja –keskuslaitoksia (Ente Nazionale di Previdenza).

Rahoitus

 

Yleinen eläkejärjestelmä rahoitetaan jakojärjestelmäperiaatteella. Eläkejärjestelmä rahoitetaan vakuutusmaksuin, joita maksavat sekä työntekijät että työnantajat, kuin myös verovaroin.

Eläkemaksu on kiinteä 33 %. Työnantaja maksaa eläkemaksua 23,81 % ja työntekijä 9,19 %. Yleiseen eläkejärjestelmään kuuluvilla itsenäisillä ammatinharjoittajilla (käsityöläiset, liikkeenharjoittajat ja maanviljelijät) eläkemaksu on 22,20 % vuonna 2014 ja se nousee asteittain 24 %:in vuoteen 2018 mennessä (nousua 0,45 prosenttiyksikköä vuodessa). Epätyypillisissä työsuhteissa eläkemaksu on 28,72 %. Uudessa maksuperusteisessa järjestelmässä ansaintakatto on 100 123 euroa vuodessa (2014). Vanhassa järjestelmässä ei ansaintakattoa ollut, vaikkakin eläkkeen määräytymisessä oli rajoituksia (ks. vanhuuseläke). Työnantajilta ja työntekijöiltä perittävät sosiaalivakuutusmaksut on esitetty seuraavassa taulukossa.
Työnantajalta ja työntekijältä perittävät lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut yleisimmillä kaupan ja teollisuuden toimialoilla (2013)

 Sosiaalivakuutusmaksut  Työnantaja, %  Työntekijä, %

 Vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkemaksu

 Sairaus- ja vanhempainvakuutusmaksu*

 Työttömyysvakuutusmaksu

 Perhevakuutusmaksu

 Työtapaturma- ja ammattisairausmaksu**

 23,81

 2,68

 1,61

 0,68

 0,3 – 13

 9,19

 –

 –

 –

 –

 Yhteensä***  29,08 – 41,78  9,19

* Sisältää: 2,44% sairausvakuutusmaksua ja 0,24 % vanhempainvakuutusmaksua. Yli 200 henkilön yrityksissä toimihenkilöiden osalta sairaus- ja vanhempainvapaavakuutusmaksu on vain 0,68 %

** Riippuu toimialasta. Lasketaan työnantajan maksamasta kokonaispalkkasummasta.

*** Työnantajan maksamissa vakuutusmaksuissa voi olla vähennystä tietyillä haasteellisilla aloilla, ei kuitenkaan ikinä eläkevakuutusmaksussa.

 

Eläkeikä (età pensionabile)

 

 

 Ammattiala  Eläkeikä
 Julkinen sektori  66 vuotta ja 3 kuukautta* (miehet ja naiset)
 Yksityinen sektori

 66 vuotta ja 3 kuukautta* (miehet)

 63 vuotta ja 9 kuukautta** (naiset)

 Yrittäjät ja säänneltyjen ammattien harjoittajat

 66 vuotta ja 3 kuukautta* (miehet)

 64 vuotta ja 9 kuukautta** (naiset)

Eläkeiät voimassa 2013 – 2015

* Eläkeikä sidottu elinajanodotteeseen

**Eläkeikät tullaan nostamaan samalle tasolle yleisen eläkeiän kanssa vuoteen 2018 mennessä

Yksityisellä sektorilla naisten eläkeikä on vuoden 2013 alusta lähtien ollut joustava 63 vuoden ja 9 kuukauden ja 70 vuoden välillä ja miesten vastaavasti 66 vuoden ja 3 kuukauden ja 70 vuoden välillä. Julkisella sektorilla molempien sukupuolien eläkeikä on joustava alkaen 66 vuodesta ja 3 kuukaudesta. Työsopimus päättyy automaattisesti, kun työntekijä saavuttaa joustavan eläkeiän ylärajan. Eläkkeelle siirryttäessä eläkkeen määrä sopeutetaan elinajanodotteen muutokseen erillisellä muuntokertoimella.

Vuonna 2010 eläkeikä sidottiin elinajanodotteeseen, ja vanhuuseläkkeen ikärajoja nostetaan 65-vuotiaan elinajanodotteen mukaisesti. Eläkeikää tarkistetaan elinajanodotteen muutoksella kolmen vuoden välein vuoteen 2019 asti, jonka jälkeen tarkistus tehdään kahden vuoden välein. Laissa on määritelty, että eläkeikä ei saa nousta yli kolmea kuukautta ensimmäisen tarkistuksen yhteydessä, joten eläkeikää nostettiin kolmella kuukaudella vuosiksi 2013–2015. Toisaalta on myös sovittu, että vuonna 2021 vanhuuseläkeikä on nostettu vähintään 67 vuoteen. Eläkeiän tarkistus tehdään Tilastokeskuksen (Istituto Nazionale di Statistica, Istat) laskeman elinajanodotteen mukaan, ja se lasketaan tarkistusvuotta edeltävän kolmen vuoden perusteella.

EU-tuomioistuimen vuonna 2008 antaman päätöksen pakottamana naisten ja miesten eläkeiät julkisella sektorilla tuli asettaa samalle tasolle. Myös yksityisellä sektorilla työskentelevien naisten sekä yrittäjänaisten että ammatinharjoittajanaisten eläkeiät tullaan nostamaan samalle tasolle yleisen eläkeiän kanssa vuoteen 2018 mennessä.

Uudessa maksuperusteisessa järjestelmässä jokainen lapsi oikeuttaa naisia ottamaan eläkkeen maksuun neljää kuukautta ennen vanhuuseläkeiän täyttymistä. Eläkeikää voi kuitenkin lastenhoitoaikojen perusteella laskea korkeintaan kaksitoista kuukautta. Toisaalta, jos lastenhoitoajoilla ei laske eläkeikää, voi niiden perusteella kasvattaa eläkkeen määrää eläköitymisen yhteydessä muuntokerrointa korottamalla (ks. eläkkeen määräytyminen).

Ne henkilöt, jotka ovat olleet vakuutettuina vain uudessa maksuperusteisessa järjestelmässä, voivat jäädä eläkkeelle kolme vuotta ennen varsinaista vanhuuseläkeikää, jos heillä on vähintään 20 vuotta vakuutushistoriaa ja heidän eläkkeensä määrä on vähintään 2,8 kertaa kyseisen vuoden yli 65-vuotiaille myönnettävä tuloharkintainen avustus (assegno sociale). Avustuksen määrä vuonna 2014 oli 485 euroa kuukaudessa.
Pitkän vakuutusajan perusteella myönnettävä varhaiseläke

Pitkän työuran tehneillä on mahdollista saada vanhuuseläke vähentämättömänä ennen varsinaisen vanhuuseläkeiän täyttymistä. Pitkän työuran perusteella myönnettävä ns. seniorieläke (pensione anticipata) voidaan myöntää iästä riippumatta, mutta vain mikäli vakuutusmaksuvuosia on miehillä vähintään 42 vuotta ja 6 kuukautta ja naisilla 41 vuotta ja 6 kuukautta (vuoteen 2016 asti). Huomioitavaa on, että alle 18-vuotiaana tehdystä työstä vakuutusmaksuvuosia kertyy tavanomaista nopeammin. Vakuutusaika sidotaan elinajanodotteen kehitykseen vuodesta 2016 alkaen ja sen kehitys vastaa vanhuuseläkeiän muutoksia.

Seniorieläkkeen siihen osaan, joka on karttunut etuusperusteisesti eli vanhan vanhuuseläkejärjestelmän sääntöjen mukaan, tehdään vähennys, jos henkilö ottaa sen maksuun ennen 62 ikävuotta. Vähennys on prosentti jokaista 62 ikävuotta edeltävää vuotta kohden, vähennysprosentti nousee kahteen jokaiselta 60 ikävuotta edeltävältä vuodelta.

Aiemmin eläkkeen sai iästä riippumatta 40 vuoden vakuutusajalla. Lisäksi aiemmin voimassa ollut vähimmäisikään (62 v) ja vakuutusvuosien (35 v) yhteissummaan perustuva varhaiseläkkeen määrittely (“quota” system) poistettiin osana vuoden 2012 eläkeuudistusta. Ne henkilöt joilla täyttyi 40 vuoden vakuutusaikavaatimus ennen vuotta 2012, säilyy oikeus aiemman määritelmän mukaiseen eläkkeeseen. Myös pitkän työuran tehneillä naisilla on oikeus ottaa seniorieläke maksuun kevyemmin vakuutusaikavaatimuksin vuoteen 2016 asti.

Raskaan työn perusteella myönnettävä eläke

Raskaaksi luokitelluissa ammateissa (lavori usuranti) (esim. kaivos-, tunnelityöt, yötyö, työ äärilämpötiloissa jne.) on oikeus siirtyä eläkkeelle 61 vuoden iässä, mikäli vakuutusaikaa on vähintään 36 vuotta tai 62 vuoden iässä 35 vuoden vakuutusajalla (2013). Eläkeiän määrittelyssä käytetään siis em. ikä- ja vakuutusvuodet yhdistävää laskumallia. Vakuutusaikavaatimus on sidottu elinajanodotteen kehitykseen.

 

Vanhuuseläke (pensione di vecchiaia)

 

Eläkkeen määräytyminen

Ennen vuotta 2012 eläkkeet määräytyivät eri tavalla riippuen siitä, kuuluuko vakuutettu ns. vanhaan vai uuteen järjestelmään:

  • Niiden vakuutettujen eläkkeet, jotka 31.12.1995 olivat kuuluneet vakuutukseen vähintään 18 vuotta, määräytyivät vanhan etuusperusteisen järjestelmän mukaan 1.1.2012 asti.
  • Niillä vakuutetuilla, jotka 31.12.1995 olivat kuuluneet vakuutukseen alle 18 vuotta, eläkkeet määräytyivät 1.1.1996 alkaen uuden maksuperusteisen järjestelmän mukaan ja tätä aikaisemmalta ajalta vanhan järjestelmän mukaan.
  • Vuoden 1996 alusta vakuutuksen piiriin tulleet ovat kuuluneet kokonaan uuteen järjestelmään.

Vuoden 2012 alussa edellä mainitusta jaottelusta on luovuttu. Eläkkeiden laskentasäännöt on yhtenäistetty ja vuoden 2012 alusta lähtien eläke karttuu kaikille vuonna 1996 uudistetun maksuperusteisen järjestelmän sääntöjen mukaan. 1.1.2012 uudistusta edeltävältä ajalta eläkkeet lasketaan vanhan etuusperusteisen järjestelmän sääntöjen mukaan niiden osalta, jotka olivat siihen oikeutettuja.

Etuusperusteisessa järjestelmässä eläkekarttuma (0,9 % – 2,0 %) oli riippuvainen tulojen suuruudesta. Rajatuloarvon (45 530 euroa) ylimenevästä tulosta karttumaprosentti pieneni portaittain kahdesta prosentista 0,9 prosenttiin 86 500 euron ylittävältä osalta. Eläke määräytyi vuoden 1992 uudistuksen myötä koko työhistorian aikaisten tulojen osalta, kuitenkin niin, että osa pienipalkkaista ja palkatonta aikaa voitiin vähentää. Vanhan järjestelmän mukaisella työeläkkeellä on vähimmäismäärä (trattamento minimo, vuonna 2014 543,2 eur/kk).

Uudessa maksuperusteisessa järjestelmässä eläkettä kartutetaan kuukausittain nimellisellä 33 prosentin vakuutusmaksulla, joka peritään ansiokaton alittavasta palkan osasta. Eläke lasketaan seuraavan kaavan mukaan:

 

P = Ct x M

Ct (coefficiente transformale) on muuntokerroin, joka lasketaan erikseen jokaiselle ikävuodelle 57 – 70. Muuntokerroin lasketaan uudelleen joka kolmas vuosi ja 2021 alkaen joka toinen vuosi. Muuntokerroin lasketaan seuraavan kerran 2015, ja se on voimassa 2016 – 2018. Muuntokertoimen laskennassa otetaan huomioon sekä kuolemanvaara että todennäköisyys ja keskiarvo maksettavaksi tulevasta perhe-eläkkeestä.

M (montante contributivo individuale) on henkilön karttunut kokonaiseläkepääoma, joka on korjattu nimellisen BKT:n viiden vuoden geometrisen keskiarvon kehityksen perusteella. Eläkepääoma lasketaan uudelleen joka vuosi joulukuun viimeisenä päivänä, laskennassa ei huomioida sinä vuonna maksettuja vakuutusmaksuja.

 Ikä  Jakaja  Muuntokerroin (Ct)
 57  22,236  4,304 %
 58  22,647  4,416 %
 59  22,053  4,535 %
 60  21,457  4,661 %
 61  20,852  4,796 %
 62  20,242  4,940 %
 63  19,629  5,094 %
 64  19,014  5,259 %
 65  18,398  5,435 %
 66  17,782  5,624 %
 67  17,163  5,826 %
 68  16,541  6,046 %
 69  15,917  6,283 %
 70  15,288  6,541 %

Taulukko voimassa 2013 – 2015 (diskonttokorko 1,5 %)

Taulukossa esitetty jakaja on muuntokertoimen käänteisluku

Jos eläke tulee maksuun ennen 57 ikävuotta, lasketaan eläke 57-vuotiaan muuntokertoimen mukaan. Jos eläkkeen ottaa maksuun kesken ikävuoden, lisätään muuntokertoimeen ikävuosien välisten muuntokertoimien suhteellinen erotus. Esimerkiksi henkilön jäädessä eläkkeelle 67 vuoden ja 6 kuukauden iässä, lisätään 67-vuotiaan muuntokertoimeen suhteellinen osa 67- ja 68-vuotiaan muuntokertoimen erotuksesta. Tässä tapauksessa 67,5-vuotiaan kohdalla muuntokerroin olisi 5,936 %, kun laskukaavana on (6,046 – 5,826 = 0,22), jolloin 0,22 * (6/12)+5,826=5,936.

Maksuperusteisen järjestelmän erikoisuus on se, että naisten eläkkeissä otetaan lapsien hoitaminen huomioon niin, että yksi tai kaksi lasta korottaa muuntokerrointa vuodella. Yli kolme lasta synnyttänyt nainen voi käyttää kahta vuotta vanhemman muuntokerrointa. Toisaalta, jos lapset on huomioitu alennetussa eläkeiässä, ei niillä voi korottaa muuntokerrointa (ks. eläkeikä).

Yli 65-vuotiaille myönnettävä tuloharkintainen avustus (assegno sociale, 485 €/kk, vuonna 2014) taataan kaikille Italiassa asuville iäkkäille pienituloisille. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon vakuutetun ja puolison tulot. Avustus maksetaan vain Italiassa asuvalle ja vuonna 2014 siihen vaaditaan 65 vuoden ja 3 kuukauden ikä. Avustuksen ikärajavaatimus on sidottu elinajanodotteeseen, ja se nousee samalle tasolle yleisen eläkeiän kanssa vuonna 2018. Vuonna 2009 saamisen ehtoja tiukennettiin ja avustuksen saamiseksi vaaditaan vähintään kymmenen vuoden yhtäjaksoinen asuminen Italiassa.

Oikeus vanhuuseläkkeeseen

 


 

Jotta henkilöllä on oikeus jäädä vanhuuseläkkeelle, tulee hänellä olla vakuutusmaksuja maksettuna vähintään 20 vuodelta. Ainoastaan maksuperusteisessa järjestelmässä olleille yhtenä eläkkeelle jäämisen ehtona on myös se, että eläkkeen määrä on vähintään puolitoistakertainen iäkkäille myönnettävään avustukseen (assegno socialeen) verrattuna. Vanhuuseläkkeelle jääminen edellyttää palkkatyöntekijältä myös työnteon lopettamista. Eläkkeelle ollessaan voi kuitenkin aloittaa työnteon uudelleen eläkkeen rinnalla. Itsenäisten ammatinharjoittajien tai yrittäjien ei tarvitse lopettaa ammatinharjoittamista eläkkeelle jäämisen yhteydessä. Jos henkilöllä on vakuutushistoriaa vähintään viisi vuotta mutta alle 20 vuotta, voi hän jäädä eläkkeelle neljä vuotta myöhemmin kuin on täyttänyt lakisääteisen eläkeiän.

Vakuutusajaksi lasketaan aika, jolta on maksettu pakollisia tai vapaaehtoisia vakuutusmaksuja sekä tietyt ajat, joilta vakuutusmaksut katsotaan maksetuiksi, vaikka niitä ei peritä. Vakuutusmaksut katsotaan maksetuiksi lakisääteisen äitiysloman ja lastenhoitoaikojen ajalta, irtisanomisen ajalta, työttömyys-, osatyöttömyys- ja sairauskorvauksien ajalta, vammaisen sukulaisen hoitoajalta, asepalvelus- ja siviilipalvelusajalta sekä ajalta, jolloin henkilö on ollut julkisissa tai ammattiyhdistystehtävissä tai hän on tehnyt yhteiskunnallisesti merkittävää tai yleishyödyllistä työtä.

Vakuutusmaksut voidaan katsoa maksetuiksi enintään viiden vuoden ajalta vakuutetun koko työhistoriasta. Vapaaehtoisia vakuutusmaksuja voivat maksaa vakuutetut, jotka ovat maksaneet työhön perustuvia vakuutusmaksuja vähintään viisi vuotta koko työelämänsä aikana tai kolme vuotta vapaaehtoista vakuutusta.

Työkyvyttömyyseläke (pensione di inabilità)

 

Vakuutusjärjestelmässä on kaksi mahdollista työkyvyttömyyseläkemuotoa:

  • Työkyvyttömyysavustus (assegno ordinario d’invalidità), joka voidaan myöntää henkilölle, jonka työkyky osaamista vastaavaan työhön on alentunut pysyvästi vähintään 1/3 sairaudesta, fyysisestä tai henkisestä vammasta johtuen. Avustuksen saamiseksi ei vaadita työnteon lopettamista.
  • Työkyvyttömyyseläke (pensione di inabilità), joka voidaan myöntää henkilöille, joiden on mahdotonta tehdä minkäänlaista työtä sairaudesta, fyysisestä tai henkisestä vammasta johtuen. Eläkkeen saamiseksi vaaditaan työnteon lopettamista.

Jotta henkilöllä on oikeus työkyvyttömyysavustukseen tai –eläkkeeseen, tulee hänellä olla maksettuna vähintään viisi vuotta vakuutusmaksuja, joista kolme vuotta tulee olla maksettuna työkyvyttömyyttä edeltävän viiden vuoden aikana. Jos työkyvyttömyys johtuu ammatillisista syistä, työtapaturmat poislukien, eläkettä tai avustusta varten ei vaadita minkäänlaista vakuutushistoriaa.

Työkyvyttömyyseläke myönnetään toistaiseksi ja siinä maksetaan karttuneen eläkkeen lisäksi myös tulevan ajan osuus työkyvyttömäksi tulon ja 60 ikävuoden väliseltä ajalta. Työkyvyttömyysavustus voidaan myöntää kerrallaan kolmeksi vuodeksi, ja se voidaan myöntää kaksi kertaa uudelleen kolmeksi vuodeksi (yhteensä siis yhdeksäksi vuodeksi). Tämän jälkeen avustus myönnetään toistaiseksi, mutta sitä voidaan tarkastella määräajoin.

Työkyvyttömyysavustusta voidaan maksaa samanaikaisesti työnteon rinnalla, mutta tulojen ylittäessä tietyn rajan avustuksen määrä laskee. Työkyvyttömyyseläkettä ei voida maksaa samanaikaisesti työtulojen tai työttömyyspäivärahojen kanssa. Kun vanhuuseläkeikä täyttyy, muuttuu työkyvyttömyysavustus vanhuuseläkkeeksi, jos henkilö täyttää vanhuuseläkkeen edellytykset. Työkyvyttömyyseläke ei muutu vanhuuseläkkeeksi.

Jos työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai ammattitaudista, vastaa kansallinen työtapaturmavakuutuslaitos INAIL tapaturmaeläkkeen maksamisesta. Tapaturmaeläke on ensisijainen työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden.

Työkyvyttömyyseläkkeen määräytyminen

Työkyvyttömyysetuuksina myönnetään työkyvyttömyyseläkkeitä ja -avustuksia. Etuudet määräytyvät eri tavalla vanhassa ja uudessa eläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeiden tapaan. Työstä, joka on tehty 1.1.2012 jälkeen, eläke karttuu jokaiselle maksuperusteisesti riippumatta siitä mihin järjestelmään on aiemmin kuulunut:

  • Henkilöt, jotka ovat aloittaneet työskentelyn ennen vuotta 1996, eläke määräytyy sekä maksu- että etuusperusteisten sääntöjen mukaan, siltä osin kuin sääntöjä on sovellettu henkilön eläkevakuutuksessa.
  • Henkilöt, jotka ovat aloittaneet työskentelyn 1.1.1996 alkaen, eläke määräytyy maksuperusteisesti.

Maksuperusteisessa järjestelmässä eläkkeen määrä saadaan kertomalla kokonaiseläkepääoma muuntokertoimella henkilön jäädessä eläkkeelle. Muuntokerroin määrittyy iän mukaan, kuitenkin niin, että se on alhaisimmillaan 57-vuotiaan muuntokerroin. Muussa tapauksessa käytetään normaalia ikää vastaavaa kerrointa. Työkyvyttömyyseläkkeeseen myönnetään tulevan ajan osuus 60 ikävuoteen asti. Tulevan ajan osuus voi kuitenkin olla korkeimmillaan 40 vuotta (tai 2080 viikkoa). Työkyvyttömyysavustukseen ei ole mahdollista saada tulevan ajan osuutta.

Jos työkyvyttömyysavustuksella oleva henkilö käy töissä ja hänen tulonsa ovat yli neljä kertaa suuremmat kuin vähimmäiseläke, niin avustuksen määrä pienenee portaittain 25 %:sta 50 %:iin.

Ennen vuotta 1996 vakuutusjärjestelmään tulleille on määritelty vähimmäiseläke (trattamento minimo INPS, vuonna 2014 501,38 euroa kuukaudessa), jos oma eläke jää pieneksi. Myös avioliitto vaikuttaa vähimmäiseläkkeen saamiseen.

Jos henkilön työkyvyttömyys edellyttää jatkuvaa henkilökohtaista avustamista, voidaan henkilölle myöntää tätä varten avustusta.

 

Perhe-eläke (pensione ai superstiti)

Jotta edunjättäjän eläkkeestä syntyy perhe-eläkeoikeus, tulee hänen olla täyttänyt samat vakuutusvaatimukset kuin työkyvyttömyyseläkkeessä. Jos edunjättäjällä ei kuitenkaan ole ollut riittävästi työhistoriaa eläkeoikeutta varten, mutta hän on maksanut vakuutusmaksuja vähintään vuoden ajan kuolemaa edeltävän viiden vuoden aikana, eläkkeensaaja voi saada perhe-eläkkeen kertakorvauksena (indennità una-tantum). Kertakorvaus on kuitenkin tuloharkintainen, ja sitä ei myönnetä, jos eläkkeensaajan tulot ovat enemmän kuin mitkä oikeuttaisivat tuloharkintaiseen avustukseen (assegno sociale).

Perhe-eläke voidaan myöntää

 

  • Leskelle. Lesken eläkeoikeus lakkaa, kun hän menee uudelleen naimisiin.
  • Entiselle aviopuolisolle, joka ei ole mennyt uudelleen naimisiin ja sai edunjättäjältä elatusapua.
  • Edunjättäjän alle 18-vuotiaille lapsille, alle 21-vuotiaille täysipäiväisesti opiskeleville lapsille, alle 26-vuotiaille yliopistossa opiskeleville lapsille sekä vammaisille lapsille ilman ikärajaa.
  • Jos edunjättäjälle ei jäänyt leskeä, entistä aviopuolisoa tai lapsia, joilla olisi ollut oikeus eläkkeeseen, tällöin eläke voidaan myöntää:-  Huollettaville vanhemmille, jos he olivat edunjättäjän kuolinhetkellä alle 65-vuotiaita, eivätkä he saa muuta eläkettä

    –  Vammaisille sisaruksille, jotka eivät ole naimisissa ja jotka olivat edunjättäjän kuollessa tämän huollettavina

    –  Tietyin ehdoin lapsenlapsille, jotka olivat edunjättäjän kuollessa tämän huollettavina

Perhe-eläkkeen määrä

Edunjättäjän laskennallisen eläkepääoman muuttamisesta eläkkeeksi käytetään muuntokerrointa, joka vastaa 57 vuoden ikää, jos edunjättäjä kuolee ennen 57 ikävuotta. Muussa tapauksessa käytetään normaalia ikää vastaava kerrointa. Perhe-eläkkeen määrä vastaa osuutta edunjättäjän karttuneesta eläkkeestä seuraavasti:

 Leski / ja lapset  %, edunjättäjän eläkkeestä
 Leski  60 %
 Leski ja yksi lapsi  80 % (60 % leskelle ja 20 % lapselle)
 Leski ja vähintään kaksi lasta  100 %

Jos edunsaajina on vain lapsia:

 Lapset (ilman leskeä)  %, edunjättäjän eläkkeestä
 Yksi lapsi  70 %
 Kaksi lasta  80 %
 Kolme lasta tai enemmän  100 %

Jos ei ole leskeä, lapsia tai entistä aviopuolisoa, joilla olisi oikeus eläkkeeseen, 15 % edunjättäjän eläkkeestä voidaan myöntää kummallekin vanhemmalle tai sisaruksille, jos heillä on siihen oikeus. Eläkkeensaajien kokonaiseläke ei voi kuitenkaan ylittää sataa prosenttia edunjättäjän eläkkeestä.

Vanhan järjestelmän mukaisella työeläkkeellä on vähimmäismäärä (trattamento minimo), joka vuonna 2014 oli 501,38 euroa kuukaudessa. Eläkkeellä ei ole kattoa.

Eläkkeen määrä voi vähentyä portaittain 25 %:lla, 40 %:lla tai 50 %:lla, eläkkeensaajan ansioiden ylittäessä kolme kertaa vähimmäiseläkkeen määrän. Leskeneläkkeen määrä voi myös olla pienempi, jos edunjättäjä solmi avioliiton yli 70-vuotiaana ja hän oli avioituessaan yli 20 vuotta vanhempi kuin leski tai jos edunjättäjä ja leski olivat naimisissa alle kymmenen vuotta. Vähennyksiä ei kuitenkaan tehdä, jos leskellä on huollettavanaan alaikäisiä lapsia.

Eläke alkaa kuolinkuukautta seuraavan kuukauden alusta, riippumatta siitä, milloin perhe-eläkehakemus on jätetty.

Lisäeläkkeet

Italiassa on perinteisesti ollut laaja kattavuus lakisääteisellä eläketurvalla, tämän takia työnantajakohtaiset lisäeläkejärjestelyt ovat olleet suhteellisen harvinaisia. Uuden lainsäädännön mukaan ainoastaan maksuperusteiset lisäeläkejärjestelyt ovat sallittuja. Eläkerahastoihin sijoitetut vakuutusmaksut ovat tiettyyn rajaan asti verovähennyskelpoisia.

Eläkerahastoja on kahta tyyppiä; työmarkkinaosapuolten sopimia suljettuja rahastoja (fondi chiusi, fondi negoziali), joissa on kriteereinä tietty ammatti, työpaikka tai maantieteellinen sijainti, sekä finanssiyhtiöiden tarjoamia avoimia eläkerahastoja (fondi aperti), joihin kuka tahansa voi sijoittaa. Lisäksi tarjolla on vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutussuunnitelmia (PIP, Piano Individuale Pensionistico). Vuonna 2012 lisäeläkejärjestelmiin kuului 5,3 miljoonaa työntekijää, joka vastasi noin 23 % Italian työväestöstä, ja niihin sijoitettu varallisuus vastasi noin 5 %:a BKT:sta. Eläkerahastojen toimintaa valvoo Covip (Commissione di Vigilanza sui Fondi di Pensione).

Erorahajärjestelmä (trattamento di fine rapporto)

Erorahaa (Trattamento di fine Rapporto, TFR) koskeva lainsäädäntö on muuttunut vuoden 2007 alusta lähtien. Erorahajärjestelmä koskee kaikkia työntekijöitä ja on pakollinen, vaikka ei olekaan osa lakisääteistä sosiaaliturvaa.

Aikaisemmin TFR-eroraha merkittiin yleensä yrityksen kirjanpitoon kirjanpidollisena varauksena ja maksettiin kertakorvauksena työsuhteen päättyessä. Erorahajärjestelmä on muuttunut pääasiassa eläkerahastoissa tapahtuvaksi eläkesäästämiseksi. Uudistus koskee yksityistä sektoria, mutta myös julkisen sektorin työntekijöillä on mahdollisuus liittyä erorahajärjestelmään erityisjärjestelyillä.

Eroraha (trattamento di fine rapporto) on lakisääteisesti määrätty myöhäistetty palkka. Oletusarvoisesti eroraha sijoitetaan eläkerahastoon, tosin työntekijä voi valita erorahan talletettavaksi työantajalle, jos työnantajalla on alle 50 työntekijää. Yli 50 työntekijän yrityksissä työntekijä voi päättää sijoittaa erorahan INPS:n hallinnoimaan rahastoon.  Eroraha (maksuprosentti 7,41 %) lasketaan jakamalla vuosittainen bruttopalkka 13,5:llä. Erorahasta 0,5 % menee erorahajärjestelmän takuurahastoon, loput eli 6,91 % menee työntekijän valinnan mukaan joko eläkerahastoon, INPS:n rahastoon tai jää työnantajan haltuun.

Erorahan ostovoima varmistetaan indeksikorotuksella, joka on kiinteä 1,5 % ja ¾ yleisten elinkustannusten inflaatiotasosta. Eroraha maksetaan työntekijälle tämän lopettaessa työnteon yrityksessä. Jos henkilö vaihtaa työpaikkaa ja hän on valinnut, että eroraha talletetaan eläkerahastoon, voi hän yksinkertaisesti viedä karttuneen pääoman mukanaan uuteen rahastoon. Työntekijällä on oikeus vaihtaa eläkerahastoa kahden vuoden jälkeen.

Erityissyistä erorahasta voi ottaa ennakkona maksuun 70 %. Tällaisia erityissyitä ovat vakavasta sairaudesta johtuvien hoitokustannusten kulut, oman tai lasten ensiasunnon oston rahoittaminen sekä vanhempainvapaan tai koulutusvapaan kulujen rahoittaminen. Erorahaa voi pyytää maksuun kuitenkin vasta kahdeksan vuoden työsuhteen jälkeen ja sen voi pyytää maksuun vain kerran työsuhteen aikana.

Indeksitarkistus (rivalutazione)

Maksussa olevia eläkkeitä tarkistetaan elinkustannusindeksin muutoksen mukaan (rivalutazione automatica). Indeksikorotukset on porrastettu niin, että vain pienimmät eläkkeet nousevat täyden inflaation verran (v. 2014 täysi korotus oli 1,2 %). Vuonna 2000 säädettiin, että maksussa olevia eläkkeitä tarkistetaan elinkustannusindeksin muutoksen mukaan seuraavasti: 100 % indeksistä, jos eläke on korkeintaan kolme kertaa vähimmäiseläkkeen suuruinen, 90 % indeksistä, jos eläke on 3-5 kertaa vähimmäiseläkkeen suuruinen ja 75 % indeksistä, mikäli eläke on yli viisi kertaa vähimmäiseläkkeen suuruinen.

Taloustilanteesta johtuen indeksikorotuksiin on vuosien saatossa tehty väliaikaisia leikkauksia, niin tapahtuu myös vuosina 2014 – 2016, jolloin täysimääräiset indeksikorotukset taataan niille eläkkeille, jotka ovat korkeintaan kolme kertaa vähimmäiseläkkeen (trattamento minimo) verran. Indeksikorotukset tehdään 90 %:sesti niille eläkkeille, jotka ovat yli kolminkertaisia ja 75 %:sesti niille eläkkeille, jotka ovat yli nelinkertaisia. Niille eläkkeille, jotka ovat yli viisinkertaisia vähimmäiseläkkeeseen nähden, indeksikorotus tehdään 50 %:sesti. Vuonna 2014 yli kuusinkertaisille eläkkeille myönnetään tasasuuruinen 17,84 euron korotus, ja vuosina 2015 – 2016 indeksikorotus tehdään 45 %:sesti.

Talouden tasapainottamiseksi indeksikorotuksista luovuttiin vuosien 2012 ja 2013 aikana niiden eläkkeiden osalta, jotka ylittivät kolme kertaa vähimmäiseläkkeen määrän.

Työuran aikana karttunut vanhuuseläkepääoma tarkistetaan vuosittain nimellisen BKT:n viiden vuoden geometrisen keskiarvon kehityksen perusteella.

Verotus

 

Eläke on verotettavaa tuloa. Ainoastaan yli 65-vuotiaille myönnettävästä tuloharkintaisesta avustuksesta (assegno sociale) ja invalideille, sokeille ja kuuromykille myönnettävistä avustuksista ei peritä valtion tuloveroa (imposta sul reddito delle persone fisiche, IRPEF). Eläkkeestä voi saada verohelpotuksia, jos henkilöllä on huollettavanaan lähisukulaisia. Vuonna 2014 pienistä alle 7 500 euron vuosieläkkeistä ei makseta valtion tuloveroa. Tuloverotus on progressiivinen myös eläkkeiden osalta.

 

Aiheesta muualla

Oikopolut

Toimijat

Kuvaukset

  • Italian eläkejärjestelmän kuvaus SSA:n sivuilla (pdf)
  • Italian eläkejärjestelmän  ja sosiaaliturvan kuvaus Euroopan komission sivuilla: Sosiaaliturvaoikeudet Italiassa (pdf)

AIHEEN ASIANTUNTIJA: NIKO VÄÄNÄNEN