Sähköinen asiointipalvelu

Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelu uudistui

Asiakaspalvelumme vastaa jatkossa keskitetysti yhdestä numerosta kaikkiin ulkomaan eläkettä, ulkomaantyön vakuuttamista ja työeläkevakuuttamista sekä työeläkettä yleisesti koskeviin kysymyksiin. Samalla sähköinen asiointimme laajenee ja kanssamme voi asioida myös Suomi.fi-viestipalvelulla.

Asiakaspalvelumme palvelee jatkossa samassa numerossa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Erillisten toimintojen vanhat puhelinnumerot ohjautuvat asiakaspalveluun vuoden loppuun asti.

Palvelemme asiakaspalvelupisteessä 8.10. alkaen vain ajanvarauksella. Käyntiajan lisäksi ajanvarauspalvelun kautta voi varata soittoajan tai verkkoneuvotteluajan.

Sähköinen asiointi laajenee

Alkusyksyn koekäytössä olleen sähköisen eETK-asiointipalvelun uusi versio on otettu käyttöön. Asiointipalveluun on lisätty siirtymä sähköisen Suomi.fi-viestin lähettämiseen ETK:lle. Palvelusta pääsee tarkistamaan myös oman työeläkeotteen tiedot.

Asiointipalvelusta voi tarkistaa ETK:ssa vireillä olevan asiansa tilan. Asiointipalvelussa näkyy ulkomaan eläkehakemuksen, lähetetyn työntekijän todistuksen (A1) ja vakuuttamisen valvonnan käsittelytilanne sekä tieto omasta työeläkelaitoksesta. Palvelussa voi asioida myös sähköisellä valtakirjalla toisen henkilön tai yrityksen puolesta.

Asiointipalvelussa voi chatata ETK:n asiakaspalvelijalle ja varata käynti-, soitto- tai verkkoneuvotteluajan. Asiointipalvelun kehitystyö jatkuu edelleen ja uusia ominaisuuksia otetaan käyttöön vielä myöhemmin.

Otamme käyttöön Suomi.fi-viestit

Suomi.fi-viestit ovat tietoturvallinen viestintäkanava asiakkaiden ja ETK:n väliseen sähköiseen asiointiin. Palvelulla asiakkaamme voivat lähettää meille asiaansa liittyviä viestejä ja liitteitä, ja ETK voi vastata näihin. Toivomme henkilöasiakkaidemme toimittavan sähköiset viestit ensisijaisesti Suomi.fi-viestipalvelulla, joka takaa viesteille korkean yksityisyydensuojan. Emme voi asioida luottamuksellisissa tiedoissa henkilöasiakkaan kanssa tavallisella sähköpostilla.

Uuden palvelun voi ottaa käyttöön kirjautumalla Suomi.fi-verkkopalveluun ja antamalla viranomaisille luvan sähköiseen viestintään. Muussa tapauksessa viranomaisten viestit saa paperipostina kuten ennenkin. Suomi.fi-palveluja ylläpitää Väestörekisterikeskus.

Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelun yhteystiedot
Eläketurvakeskuksen ajanvaraukseen
Eläketurvakeskuksen asiointipalveluun

Lue lisää Suomi.fi-viesteistä
Lue lisää sähköisistä Suomi.fi-valtuuksista