Britannian eroaminen EU:sta vaikuttaa sekä ulkomaantyön vakuuttamiseen (muun muassa A1-todistusten voimassaoloon) että eläkkeen hakemiseen.

Britannian ero EU:sta tuli voimaan 1.2.2020. Erosopimuksen myötä alkoi vuoden 2020 loppuun kestävä siirtymäkausi, jonka aikana jatketaan EU:n nykysäännöillä ja neuvotellaan tulevasta suhteesta.

Nykysäännöillä jatkaminen vuoden 2020 ajan tarkoittaa muun muassa sitä, että Britanniaan lähtevälle lähetetylle työntekijälle voidaan antaa edelleen hakemuksesta A1-todistus. Myös työeläkkeet maksetaan normaalisti Britanniaan, sekä Britanniaan kertynyt eläke maksetaan Suomeen EU-sääntöjen mukaisesti.

Vuoden 2020 aikana EU:n ja Britannian on tarkoitus neuvotella tulevista suhteista, muun muassa maiden välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvasta. Neuvottelujen tuloksista tiedotetaan myöhemmin näillä sivuilla.

EU:n ja Britannian erosopimus tulee voimaan 1.2.2020 alkaen. Erosopimuksella puretaan hallitusti kaikki Britannian EU-jäsenyyteen perustuva yhteistyö. Sopimus ei sisällä määräyksiä EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta.

Erosopimuksella määrätään vuoden 2020 loppuun asti kestävästä siirtymäkaudesta, jonka aikana EU:n ja Britannian suhde jatkuu EU:n nykysäännöillä, ikään kuin Britannia olisi vielä EU:n jäsen. Ainoa merkittävä poikkeus on se, että Britannia ei enää siirtymäkauden aikana osallistu EU:n päätöksentekoon, eikä EU:n elinten toimintaan.

Erosopimuksella myös muun muassa turvataan Britanniassa asuvien EU-kansalaisten ja EU-maissa asuvien Britannian kansalaisten saavuttamat EU-oikeuteen perustuvat oleskelu-, työnteko- ja sosiaaliturvaoikeudet elinikäisesti, mikäli he ovat asettuneet asumaan Britanniaan/EU-maahan ennen 1.1.2021. Heidän asemansa ja oikeutensa turvataan sellaisina kuin ne ovat 31.12.2020 keskeisen EU-lainsäädännön mukaan. Toistensa alueelle 31.12.2020 jälkeen muuttavien EU-kansalaisten ja Britannian kansalaisten vapaa liikkuvuus päättyy ja heidän maahantuloon ja oikeuksiinsa tulee rajoitteita.

Usein kysyttyä brexitistä

Kysymys: Olen tällä hetkellä Britanniassa ja A1-todistukseni Suomesta on voimassa kesäkuun 2020 loppuun. Mitä todistukselleni tapahtuu?

Vastaus: A1-todistuksesi pysyy voimassa. Britannian ja EU:n erosopimuksen perusteella siirtymäkauden aikana EU-säännöt pysyvät voimassa vuoden 2020 loppuun saakka. Sinun ei siis tarvitse tehdä mitään toimenpiteitä A1-todistuksesi suhteen.

Kysymys: Työntekijämme työskentelee useissa EU-maissa ja käy kuukausittain myös Britanniassa. Pitääkö meidän varautua johonkin toimenpiteitisiin brexitin myötä? Hänelle on myönnetty usean maan A1-todistus vuoden 2021 loppuun saakka.

Vastaus:  Jo myönnetty A1-todistus pysyy työntekijänne osalta voimassa ainakin Britannian ja EU:n erosopimuksessa sovitun siirtymäkauden eli vuoden 2020 loppuun saakka. Teidän ei tässä vaiheessa tarvitse ryhtyä toimenpiteisiin A1-todistuksen osalta. Vuoden 2020 jälkeisen ajan osalta Eläketurvakeskus tiedottaa tilanteesta ja brexitin vaikutuksista myöhemmin. Muiden työskentelymaiden osalta brexitillä ei ole vaikutusta eli A1-todistus on niiden osalta voimassa vuoden 2021 loppuun saakka.

Kysymys: Työkomennukseni Britanniassa alkaa helmikuussa 2020. Miten minun pitää toimia? Mitä jos lähden komennukselle vasta myöhemmin ja työkomennukseni päättyy keväällä 2021?

Vastaus: Työnantajasi voi hakea sinulle A1-todistusta Eläketurvakeskuksesta. Siirtymäkauden eli vuoden 2020 loppuun saakka sovelletaan samoja EU-sääntöjä kuten tähänkin saakka. Siirtymäkauden jälkeisestä ajasta sovitaan EU:n ja Britannian välillä vuoden 2020 aikana. Todistuksen voimassaoloon saattaa tulla muutoksia Brexitin siirtymäkauden päättymisen johdosta, joten seuraa Eläketurvakeskuksen internetsivuja, joilla tiedotamme asiasta tarkemmin heti kun tiedämme enemmän.

Kysymys: Olen tullut Suomeen Britanniasta syyskuussa 2018 ja A1-todistukseni on voimassa syyskuulle 2020. Pysynkö edelleen Britannian sosiaaliturvassa todistuksen voimassaoloajan?

Vastaus: A1-todistuksesi pysyy voimassa sillä Britannian ja EU:n erosopimuksen perusteella siirtymäkauden aikana EU-säännöt pysyvät voimassa (vuoden 2020 loppuun saakka). Lisätietoja sosiaaliturvastasi voit kysyä Britannian A1-todistuksen myöntäneeltä viranomaiselta.

Kysymys: Työskentelen parhaillaan apurahansaajana Britanniassa, minulla on myönnetty apuraha ja A1-todistus Suomesta tänne vuoden 2020 loppuun saakka. Mitä sosiaaliturvalleni tapahtuu brexitin myötä?

Vastaus: A1-todistuksesi pysyy normaalisti voimassa vuoden 2020 loppuun saakka sillä Britannian ja EU:n erosopimuksen perusteella siirtymäkauden aikana EU-säännöt pysyvät voimassa. Sosiaaliturvasi määräytyy tämän ajan siis kuten tähänkin saakka. Tarkemmin sosiaaliturvan sisällöstä voit tiedustella Kelasta.

Kysymys: Asun Britanniassa ja saan Suomesta työeläkettä, vaikuttaako brexit eläkkeeni maksamiseen?

Vastaus: Brexit ei vaikuta työeläkkeesi maksamiseen. Työeläkkeet maksetaan Suomesta kaikkialle maailmaan, eli myös Britanniaan riippumatta brexitistä.

Kysymys: Jos minulla on kysyttävää brexitistä ja sosiaaliturvasta, mitä minun pitää tehdä?

Vastaus:

Voit olla yhteydessä Eläketurvakeskukseen ja/tai Kelaan Suomessa, ja tarvittaessa vastaaviin viranomaisiin Britanniassa ja tiedustella tarkemmin brexitin vaikutuksesta sosiaaliturvaasi. Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelun yhteystiedot: https://www.etk.fi/tietoa-etk-sta/yhteystiedot/toimitilat-ja-asiakaspalvelu/

Lue lisää:

Aiheesta muualla: