Ajankohtaislistaus
1.6.2020

Työeläke-lehden kesäkuun numerossa puhutaan rahasta. Lehti vertaili työeläkevakuutusyhtiöiden tilinpäätöksiä ja kertoo, mitä eläkkeiden hoitaminen maksaa. Myös koronakriisistä aiheutuvaa hintalappua on alustavasti haarukoitu.

Eläketurvakeskuksen johtaja Jaakko Kiander analysoi lehdessä koronakriisin taloudellisia vaikutuksia eläkejärjestelmään ja koko kansantalouteen.

– Eri arvioiden haarukka on suuri. Suomessa on ennakoitu 5–12 prosentin suuruista talouden supistumista tänä vuonna. Tämä olisi samaa luokkaa kuin edelliset pahat kriisit vuosina 1991 ja 2009, Kiander vertaa.

Kiander luottaa pidemmän päälle talouden oikenemiseen, mutta muistuttaa, että tulojen ja menojen epätasapaino kääntää eläkelaitosten rahavirran negatiiviseksi tänä vuonna.

Sijoitustuotot ennätyksellisiä ennen koronakriisiä

Eläkkeiden rahoituksen kannalta tilanne olisi vielä tukalampi, jos viime vuosi ei olisi kerryttänyt työeläkejärjestelmän sijoitusvaroille päättyneen vuosikymmenen parhaan tuoton. Viime vuonna sijoitusvarat kasvoivat 216 miljardiin euroon.

Työeläke-lehti esittelee menneeltä vuodelta avainluvut koko työeläkevakuutusalalta sekä neljän työeläkevakuutusyhtiön tilinpäätösvertailut.

Tämänkeväisen koronakriisin aiheuttama parinkymmenen miljardin euron notkahdus sijoitusvarojen arvostuksissa on kokoluokaltaan lähestulkoon samaa luokkaa kuin työeläkkeiden maksamiseen käytetty rahamäärä (vuonna 2019 työeläkemenot 29 mrd. euroa).

Elina Lepomäki joustavoittaisi työeläkejärjestelmää

Kesäkuun Työeläke-lehdessä kansiaihe vie eduskuntatalon portaille ja kansanedustaja Elina Lepomäen henkilöhaastatteluun. Lepomäki joustavoittaisi työeläkejärjestelmää. Hän haluaa Suomeen vahvan perusturvan, jossa korostuvat yksilön vastuu ja valinnanvapaudet.

Kuva: Lehtikuva Reuters

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.